Jussi-palkinnot 80 vuotta – Kirja kokoaa monipuolisen historian
20.3.2024 02:00:00 EET | Docendo | Tiedote
Sitkeä Jussi – 80 vuotta elokuvaa, kriisejä ja tähtiloistoa tarjoaa ainutlaatuisen ikkunan uutta kultakauttaan elävän kotimaisen elokuvan historiaan. Ensimmäinen Jusseista koskaan tehty historiikki kokoaa yhteen koko suomalaisen elokuvahistorian Jussi-palkintojen ympärillä. Kirja julkaistaan 20.3.

Teokseen on kerätty haastatteluja noin 50:ltä näyttelijältä, elokuvantekijältä kuin alan vaikuttajilta niin onnistumisista kuin kriiseistäkin, jotta myös elokuvan tekijöiden ääni kuuluisi. Teoksessa paljastetaan uusia tapahtumaketjuja menneistä uutisotsikoihinkin päätyneistä tapauksista.
Jussi-palkinto syntyi halusta juhlia, kun maailma ympärillä paloi. Vuoden 1944 prameiden juhlallisuuksien jälkeen Jussi-gaala on peilannut suomalaista elokuvaa. Palkintoja on jaettu juhlasaleissa ja teattereissa mutta myös työväenopistossa ja auditoriossa.
Suomalaisen elokuvan historiaan mahtuu huippuvuosia ja totaalista alakuloa, pidäkkeetöntä iloa ja repiviä riitoja. Jusseja on pokattu smokeissa ja farkuissa. Gaalassa on laulettu ja ryypätty, käsitelty metoo-ilmiötä ja juhlittu tyttöenergiaa. Surkeimmillaan palkintoja on jätetty jakamatta, koska tarjonta on ollut niin heikkoa.
Anton Vanha-Majamaa (s. 1988) on Ylen toimittaja, tietokirjailija ja kriitikko. Hän on kirjoittanut kolme tietokirjaa ja istuu Filmiaura ry:n hallituksessa.
Matti Rämö (s. 1979) on Suomen Kuvalehden toimittaja, tietokirjailija ja kriitikko. Hän on erikoistunut tutkivaan journalismiin ja elokuvaan.
Matti Rämö & Anton Vanha-Majamaa: Sitkeä Jussi — 80 vuotta elokuvaa, kriisejä ja tähtiloistoa (Docendo 2024), sidottu, 432 sivua. Kirja on arvostelu- ja käsittelyvapaa sen julkistuspäivänä 20.3.
Toimittaja, pyydä mediavedos ja arvostelukappale ennakkoon:
tiedotus@docendo.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annika BackViestintäpäällikköDocendo
Puh:040 412 6123annika.back@wsoy.fidocendo.fiKuvat

Lisätietoa julkaisijasta Docendo
Docendo
Piippukatu 7 A 7
40100 JYVÄSKYLÄ
https://docendo.fi
Me rakastamme hyviä kirjoja sekä aitoja tarinoita. Maineemme perustuu korkeatasoisiin sekä kiinnostaviin teoksiin, joiden tekijöinä ovat parhaat kirjailijat ja asiantuntijat. Docendo kuuluu Werner Söderström Osakeyhtiöön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Docendo
Entinen ”Puolustusvoimien Q” Jyri Kosola kertoo kirjassaan, mitä on sodankäynnin tulevaisuus12.3.2026 02:00:00 EET | Tiedote
Jyri Kosolan ajankohtainen tietoteos Koneiden sota – droonien läpimurto ja vallankumous julkaistaan 12. maaliskuuta.
Pate Mustajärven elämäkerta julkaistaan 8.7.24.2.2026 11:03:10 EET | Tiedote
Pate Mustajärven ja Tina Finnin teos Testamenttini julkaistaan heinäkuussa. Kirjan nimi ja kansi säilyvät edesmenneen Mustajärven toiveen mukaisena.
Drooneja, vaurastumista ja huippuromaaneja – Docendon kevään 2026 kustannusohjelma on nyt julkaistu11.11.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Uusia avauksia, tuttuja henkilöitä ja ajankohtaisia aiheita. Tutustu koko luetteloon tiedotteen linkistä ja tilaa mediavedos tiedotus@docendo.fi.
"Tehtaankadun kuiskaaja" Jaakko Laakso kertoo tarinansa kirjassaan Punainen takapiru15.10.2025 02:00:00 EEST | Kutsu
Tervetuloa teoksen Punainen takapiru Jaakko Laakso julkistustilaisuuteen keskiviikkona 15. lokakuuta klo 17.00 Ravintola Ostrobotnian juhlasaliin. Ilmoittaudu tilaisuuteen tiedotteen linkistä. Ennakkohaastattelut järjestetään 13. lokakuuta Helsingissä.
Vakoilurengas vavisutti Suomea 1950-luvulla – yksityiskohdat julki7.10.2025 02:00:00 EEST | Tiedote
Tervetuloa Suuri suomalainen vakoilutapaus -kirjan julkistustilaisuuteen 8.10. klo 17 Kansallisarkiston luentosalissa osoitteessa Rauhankatu 17, Helsinki. Kirjailijoiden kanssa tapauksesta keskustelemassa Unto Hämäläinen. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme