Taideyliopisto

Maailman musiikkikasvattajat kokoontuvat Helsinkiin elokuussa

Jaa

Taideyliopisto isännöi musiikkikasvatusjärjestö ISMEn 36. maailmankonferenssia Helsingissä 28.7.-2.8.2024.

Kahden vuoden välein järjestettävä ISMEn maailmankonferenssi on yksi maailman taiteiden opetuksen ja tutkimuksen keskeisimmistä tapahtumista. Vuonna 2024 Helsingissä pohditaan muun muassa musiikin ja taidekasvatuksen merkitystä henkisen kestävyyden sekä ekologisen kriisin edellyttämän kulttuurisen murroksen edistäjänä. Tapahtumaan odotetaan osallistuvan lähes 1500 alan ammattilaista, opiskelijaa ja tutkijaa kaikkialta maailmasta. 

Konferenssi tarjoaa foorumin keskustella, esittää kysymyksiä, visioida tulevaisuuden toimintatapoja, luoda uusia kumppanuuksia ja jakaa ajatuksia musiikin ja taidekasvatuksen merkityksestä kaikenikäisten ihmisten elämissä. Sen avulla voidaan myös viedä maailmalle vahvaa viestiä Suomesta musiikki- ja taidekasvatusen edelläkävijänä. 

”Meitä ympäröivät nopeat muutokset, kriisit ja epävarmuus  koettelevat ihmisten toimijuutta, tulevaisuususkoa ja kykyä löytää merkityksellisyyttä elämäänsä.  Musiikki- ja taidekasvatuksella on siksi yhä tärkeämpi rooli toiveikkaan tulevaisuuden mahdollistavassa kulttuurisessa murroksessa. Konferenssi antaa eri puolilta maailmaa tuleville asiantuntijoille merkittävän mahdollisuuden käydä keskustelua siitä, miten tätä roolia voidaan käytännössä vahvistaa”, toteaa Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén.  

Musiikkikasvatuksen visiot ja mahdollisuudet keskiöön 

Musiikkikasvatuksella on ratkaisevan tärkeä rooli yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan hyvinvoinnin edistämisessä. Viimeaikaisten epävarmuustekijöiden myötä on entistä tärkeämpää visioida ja tutkia sitä, miten musiikkikasvatus voi lisätä yhdenvertaisuutta, yhteisöllisyyden ja osallisuuden tunnetta sekä ekologista kestävyyttä. Tähän muutokseen tarvitaan kaikkien musiikki- ja taidekasvattajien panosta. ISME tarjoaa mahdollisuuden vuoropuheluun ideoiden ja toimenpiteiden kehittämiseksi tilanteessa, jossa maailmaa ravistelevat useat vakavat kriisit. ISMEn maailmankonferenssissa pohditaan musiikkikasvatuksen roolia yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan hyvinvoinnin edistämisessä. 

"Taidetta ja taidekasvatusta tarvitaan nyt ehkä kipeämmin kuin koskaan aikaisemmin. Ne tarjoavat mahdollisuuksia empaattiseen kohtaamiseen, yhteenkuuluvuuden kokemiseen sekä eväitä luovuuden ja uudenlaisen ajattelun kehittymiselle. Uskon tapahtuman inspiroivan ja vahvistavan kansainvälistä keskustelua ja verkostojen syntymistä", kertoo Taideyliopiston musiikkikasvatuksen professori Heidi Partti. 

Musiikkikasvatuksen maailmanjärjestö ISME perustettiin YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO:n aloitteesta Brysselissä vuonna 1953. Järjestö edustaa noin 80 jäsenmaata kaikkialla maailmassa ja sen ydinajatus on, että musiikin kokeminen eri muodoissa on tärkeä osa elämää. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Terhi Luukkonen
terhi.luukkonen@uniarts.fi  

Heidi Partti
heidi.partti@uniarts.fi

Linkit

Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye