Liv! on Helmi Kekkosen uusi vavahduttava romaani

Jaa

Parikymppinen Liv viettää perheensä kesäpaikassa viimeistä lomaviikkoaan, hän on raukea ja tylsistynyt.

Eräänä aamuna Liv nousee varhain ja lähtee ulos, kallioille meren ääreen. Hän on juuri nukahtamaisillaan, kun hänen viereensä yhtäkkiä istuu vieras mies, vähän liian tuttavallisesti, vähän liian lähelle. 

Graafinen suunnittelu Elina Warsta
Graafinen suunnittelu Elina Warsta

Tuntemattoman miehen välittömyys ja röyhkeys yhtä aikaa kiehtoo ja työntää luotaan, mutta lopulta kiehtovuus ja Livissä heräävä halu vievät voiton, ja Liv sopii miehen kanssa tapaamisen, josta ei kerro äidilleen eikä siskoilleen.

Liv! kulkee päähenkilönsä mukana piinaavasti kohti tapahtumaa, joka alkaa tuntua lukijasta vääjäämättömältä, vaikka sen ei pitäisi. Tuo tapahtuma halkaisee Livin ja hänen läheistensä elämän aikaan ennen ja jälkeen.

Saarella olevat naiset ajautuvat törmäyskurssille siitä huolimatta, että jokainen haluaa Livin parasta. Kysymykset seksuaalisen väkivallan määrittelystä ja uhrin oikeuksista ja velvollisuuksista pakottavat niin äidin kuin tyttäret katsomaan peiliin: Mitä sinä itse tässä tilanteessa tekisit?

null
Kuva Janne Räsänen

Helmi Kekkonen on helsinkiläinen vuonna 1982 syntynyt kirjailija. Hän on aikaisemmin julkaissut kuusi teosta, muun muassa Runeberg-ehdokkaaksi nousseen romaanin Vieraat (2016), omakohtaisen teoksen Olipa kerran äiti (2019) ja viimeisimmäksi romaanin Tämän naisen elämä (2021). Kekkonen on opiskellut yleistä kirjallisuustiedettä ja luovaa kirjoittamista Turun yliopistossa, ja valmistunut sieltä filosofian maisteriksi. Kirjailijantyön ohella hän työskentelee vapaana toimittajana, kirjoittaa Sivulauseita-blogia ja opettaa luovaa kirjoittamista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Kustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.

www.siltalapublishing.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala

Tekoäly mullistaa kustannusalan rutiinityöt – Publishertools kokoaa kirjojen avainsanat ja laatii lukuohjeet parissa minuutissa16.4.2024 11:13:45 EEST | Tiedote

Juuri perustettu Publishertools Oy tuo markkinoille tekoälyä hyödyntävän työkalun kirjankustantajille. Ensi vaiheessa Publishertools-sovellus tuottaa kirjojen metatietoja ja lukuohjeita ääninäyttelijöille, mikä vähentää tuotteiden julkaisuun liittyvää rutiinityötä ja tehostaa niiden verkkomyyntiä. Publishertools-sovellus tuottaa kirjojen sisällön pohjalta avainsanat ja teemakoodiluokat. Tämä metadata on ratkaiseva tekijä siinä, miten helposti ostaja löytää verkosta haluamansa teoksen. Työkalu tuottaa tehokkaasti myös kirjojen ääninäyttelijöiden ohjeet, esimerkiksi vierasperäisten sanojen ääntämiseen. Laadukkaat lukuohjeet syntyvät parissa minuutissa, kun ihmisvoimin tähän menee 2–3 työpäivää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye