Naistenpäivä on kaikkien giganttilaisten päivä
8.3.2024 09:30:04 EET | Gigantti | Tiedote
Tasa-arvosta ja naisten oikeuksista muistuttavaa, YK:n vuonna 1975 julistamaa kansainvälistä naistenpäivää vietetään taas 8.3. Haastattelimme kolmea giganttilaista heidän kokemuksistaan naisina työelämässä ja siitä, mitä naistenpäivä heille merkitsee.

”On tärkeää, että nuoria kannustetaan ja nostetaan vastuutehtäviin”
”Tulin 2021 Gigantin asiakaspalvelukeskukseen ja aloitin asiakaspalvelijana. Alussa jännitin, otetaanko nuorta, 19-vuotiasta naista tosissaan. Mutta yllätyin positiivisesti, kun kukaan ei tuntunut pitävän sitä merkityksellisenä, vaan keskityttiin ihmiseen ja asenteeseen oppia.
Samaa haluan siirtää nyt eteenpäin, kun olen edennyt kouluttajaksi ja palvelun laaduntarkkailijaksi. Ihmisten auttaminen antaa aina eniten, oli kyseessä sitten asiakas tai työkaveri. Minulle tärkeää on tiimihenki ja se, että meiltä työntekijöinä kysytään, miten asiat oikeasti ovat, ja otetaan mukaan vaikuttamaan asioihin.
Moni ei tiedä, että Gigantti tarjoaa nuorille paljon uramahdollisuuksia. On tärkeää, että nuoria kannustetaan ja nostetaan vastuutehtäviin, me tuomme yritykseen monimuotoisuutta ja nykymaailman ymmärtämistä. Nykyään olen töissä ylpeä nuoresta iästäni, ja toivon, että se rohkaisee muitakin.
Naisia kannustaisin kodinelektroniikka-alalle enemmän. Toivoisin, että Gigantissakin urapolkuja tuettaisiin ja näytettäisiin, millaisiin asemiin naiset ovat meillä edenneet. Etenkin nuorilla naisilla saattaa olla oletus, että miehet pääsevät uralla helpommin etenemään. Meillä on hyviä esimerkkejä johtoasemissa olevista naisista, aina tavaratalopäälliköistä johtoryhmäläisiin.
Naistenpäivä on mielestäni kaikkien päivä, jolloin juhlistetaan tiimityötä ja tasa-arvoa. Sitä voisi huomioida työpaikoilla vaikka yhteisellä aamiaisella, tai esimerkiksi teemapukeutumisella.”
Rosa Heinonen, Quality Analyst & Trainer
”Naisena työelämässä asiat ovat menneet parempaan suuntaan”
”Olen työskennellyt Gigantilla, Vantaan Tammiston myymälässä, jo kohta 25 vuotta. Tulin 1999 marraskuussa teleosaston myyjäksi, faksien ja lankapuhelinten keskelle! Se oli hienoa ja hauskaa aikaa, uudistettiin alaa ja palveltiin valkoisissa paidoissa, työkaverien kanssa oltiin kuin samaa perhettä.
Olen nähnyt internetin ja digiboksien tulon, alan nousut ja laskut. Se kuuluu elämään. Nykyään muutos on entistä nopeampaa, ihmiset itsenäisempiä ja kiireisempiä. Toisaalta työnteko on helpottunut, asiat löytyvät monesti vain klikkauksella. Eri osastoilta ollaan siirrytty palvelemaan yhdessä kaikkia.
Tykkään asiakaspalvelusta, rakastan sitä! Saan tehdä ihmisten kanssa ja oppia jatkuvasti, se on aivojumppaa. Meillä myös vaaditaan ajan tasalla pysymistä, mikä on hyvä asia. Katson tulevaisuuteen rohkeasti, ja haluan jatkaa oppimista. On kiinnostavaa nähdä, mihin ala ja myymälät kehittyvät tulevaisuudessa.
Naisena työelämässä asiat ovat menneet parempaan suuntaan. Ennen joku saattoi epäillä, onko riittävästi asiantuntijatietoa, tai ihmetellä, jos halusi tehdä uraa. On tärkeää, että naisia tuetaan, ja kaikki saavat olla juuri sitä, mitä ovat. Onneksi olemme erilaisia! Itse ajattelen naisena, että minulla on paljon annettavaa: tunnetaidot auttavat joka tilanteessa, ja olen hyvä organisoimaan, tekemään monta asiaa kerrallaan.
Naistenpäivänä toivoisin huomiointia. Tasa-arvon kehittäminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on juhlistaa toisiamme, ja sitä, mitä ollaan jo saavutettu. Ruusut ja kakkukahvit ovat kiva asia, mutta yhdessä voisi tehdä jotain erityistä. Naistenpäivä kun on keväälläkin, mikä herättää ihmisiä, auringolla ja hyvällä fiiliksellä.”
Nailia Jussila, Salesperson
”Se, että myös naiset muistavat tukea toisiaan, on arvokas asia”
”Minulle tulee kohta jo 11 vuotta täyteen Gigantissa, tulin 2008 myymälään osa-aikaiseksi kassatyöntekijäksi. Välillä kävin hakemassa markkinoinnin työkokemusta muualta, mutta kaipasin voittaja-asenteen takia takaisin ’sinivihreisiin’. Kun 2017 mahdollisuus markkinointitiimiin avautui, tartuin paikkaan. Nykyään työskentelen pääkonttorilla vastaten kampanjoista.
Maailman muutos on näkynyt myös markkinoinnissa, kun painopisteet ovat siirtyneet printistä verkkoon. Korona-aika mullisti omaa kokemusta eniten: tulin äitiyslomalta suoraan tilanteeseen, jossa käsidesit ja kasvomaskit olivat asiakaskommunikoinnin arkipäivää. Teen edelleen paljon työtä myymälänäkyvyyksien kanssa, mutta digikanavat tarjoavat entistä monipuolisempia mahdollisuuksia tavoittaa ihmisiä.
Teknologiatuotteet ovat aina kiehtoneet minua. Ne ovat läsnä kaikkien arjessa, ja jokainen meistä käyttää erilaisia laitteita. On turha stereotypia, etteikö kodinelektroniikka-ala kiinnostaisi naisia yhtä paljon kuin miehiä. Meidän pitää vain osata puhutella naisia sekä alalla että työnantajina paremmin. Teknologian maailma on mahtava kaikkine uutuuksineen, ja Gigantin koulutukset ovat erinomaisia - kaiken kyllä oppii, jos vain haluaa.
Töissä ympärilläni on aina ollut osaavia naisia. Olen huomannut, että naiset tuovat usein erinomaisia kehitys- ja parannusideoita, lisää ymmärrystä asiakaskommunikaatioon ja kansankieltä tuoteominaisuuksien viestintään. Vaikka meillä on prosenttien perusteella miesvalta, minkä toivon muuttuvan, pääkonttorilla on paljon naisia töissä. Vielä enemmän toivoisin, että naisia uskaltaisi myyntipuolelle isompiin rooleihin.
Naistenpäivän kunniaksi haluaisin muistuttaa, miten arvokasta on, että myös naiset muistavat tukea ja kannustaa toisiaan. Itse en kaipaa erityisiä naistenpäiväjuhlallisuuksia, vaan sitä, että keskitymme kaikki yhdessä tasa-arvon ja yhteisen hyvinvoinnin parantamiseen, joka päivä.”
Niina Avonius, Marketing & Campaign Lead
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rita PasanenGigantti Oy Ab / viestintäpäällikkö
Puh:+358 40 826 4664press@gigantti.fiKuvat

Gigantti on Suomen suurin elektroniikan ja kodinkoneiden jälleenmyyjä.
Meillä on Suomessa 42 myymälää ja yrityksemme palveluksessa työskentelee yli 1 500 giganttilaista - myymälöiden ohella netti- ja yritysmyynnissä, sekä asiakaspalvelu- että jakelukeskuksissa. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingin Sanomatalossa.
Liikevaihtomme tilikaudella 2022/2023 oli 525 miljoonaa euroa. Olemme osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkaketjun, Currys plc:n, omistukseen.
Lisätietoa meistä löydät kotisivuilta osoitteesta: gigantti.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gigantti
Gigantin lokakuun telecom-katsaus: Suomalaismerkit valtasivat puettavien laitteiden kärjen, iPhone 17:stä ja Oura 5:stä povataan joulukauden hittejä2.11.2026 10:46:06 EET | Tiedote
Gigantin lokakuun myydyimpien puettavien laitteiden neljä kärkisijaa menivät suomalaisille Polarille ja Ouralle. Puhelimissa uusien Pro-iPhonien syyshuuma taittui, ja kärkeen nousivat edulliset Androidit. Hintatietoinenkaan ostaja ei silti tingi brändistä: marraskuussa alkavan joulusesongin vetonauloiksi odotetaan iPhone 17:ää ja Oura 5:tä.
Pelikonsolit ja tietokonekomponentit nousivat Gigantti Kuopion avajaisten suosikeiksi22.10.2026 11:05:00 EEST | Tiedote
Gigantin Kuopion-myymälän uudet tilat Haapaniemessä houkuttelivat avajaispäivänä 21.10. paikalle tuhansia asiakkaita. Eniten ostettiin pelikonsoleita, tietokonekomponentteja ja puhelimia. Uudessa myymälässä tuotteiden nouto, huoltoasiat ja tekninen tuki hoituvat yhdestä palvelukeskuksesta, ja Epoq-keittiöihin voi tutustua omalla, elämyksellisellä osastollaan.
Kiertotalous ja hyvä teko samalle kuitille: Gigantin vaihtohyvityksen voi nyt lahjoittaa nuorten keskusteluapuun14.10.2026 13:00:08 EEST | Tiedote
Gigantti uudistaa vaihtohyvityspalvelunsa ja tuo siihen yhdessä Pelastakaa Lasten kanssa täysin uudenlaisen tavan tehdä hyvää. Vaihtohyvityksen saa jo 28 tuotteesta, nyt myös rikkinäisistä. Hyvityksen voi käyttää ostokseen, ottaa lahjakorttina tai lahjoittaa Pelastakaa Lasten Netariin, jossa nuoret saavat valtakunnallista keskusteluapua verkossa. Uudistus lanseerataan 14.10. kansainvälisenä e-jätepäivänä, ja siitä tulee pysyvä osa palvelua kaikissa Gigantin myymälöissä.
Uhkaako puolison GTA-intoilu jo yhteistä aikaa? Gigantin pelirauhasopimus pelastaa kodit riidoilta13.10.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Monissa kodeissa käydään jo tiukkaa neuvottelua peliluvista, askareiden hoidosta ja yhteisestä ajasta, kun marraskuu ja peliharrastajien kuumeisesti odottama GTA VI julkaistaan. Gigantti tarjoaa kotikitkaan kaikkia osapuolia hyödyttävän ratkaisun: kirjallinen diili, joka tuo pelaajalle pelirauhan ja luvanmyöntäjälle yhdessä sovittavia vastapalveluksia.
Gigantin syyskuun telecom-katsaus: iPhone 18 Pro kiri suoraan TOP 5:een – kuukauden myydyin oli silti edeltäjä1.10.2026 15:45:43 EEST | Tiedote
Applen uudet Pro-mallit nousivat Gigantin syyskuun myydyimpien puhelinten joukkoon heti ensimmäisillä myyntiviikoillaan, mutta kärkeen kiri vuoden takainen iPhone 17 Pro. Kakkossijalle kiivennyt Honor kertoo poikkeuksellisen leveästä hintahaitarista, joka näkyy myös puettavissa laitteissa. Vuoden täyttänyt Giga Mobiili on saanut liittymämarkkinan liikkeelle: kilpailijat ovat vastanneet haastajaan hinnoillaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme