Lupaavia tuloksia valtatiellä 8 Nousiaisissa aktiivisen hirvivaroitusjärjestelmän vaikutuksista
Valtatiellä 8 Nousiaisissa on tutkittu aktiivisen hirvivaroitusjärjestelmän toimintaa ja vaikutuksia hirvieläinonnettomuuksien ehkäisemisessä. Tutkimus alkoi kesäkuussa 2023 ja nyt on saatu ensimmäiset tulokset kokeilusta. Tulokset ovat lupaavia, sillä tutkimusjaksolla ei ole tapahtunut yhtään hirvieläinonnettomuutta toukokuun 2023 jälkeen. Alustavien tulosten perusteella autoilijat laskevat merkittävästi ajonopeuttaan nähdessään järjestelmän tuottaman varoituksen ja näin välttävät törmäyksen tietä ylittävään tai tielle tulossa olevaan kauriiseen tai hirveen.

Hirvet ja kauriit ylittävät tien usein riista-aitojen aukkopaikkojen kohdalta. Siksi aukkokohta riista-aidassa pyritään sijoittamaan kohtaan, jossa on mahdollisimman hyvät näkemät. Hirviaitojen aukot ovat silti onnettomuusherkkiä paikkoja. Nousiaisissa valtatiellä 8 kokeillaan uudenlaista aktiivista hirvivaroitusjärjestelmää, jossa hirvivaroitusmerkkien yhteyteen on asennettu huomiovaloja. Ne aktivoituvat ja varoittavat autoilijaa vain silloin, kun hirviä tai kauriita havaitaan ajoradan läheisyydessä. Järjestelmään sisältyy myös Mynämäentien pohjoiseen liittymään asennettu ihmispuhetta tuottava riistaäänimajakka, joka toimii pelottimena hirvieläimille ja siten ohjaa ne ylittämään tien suunnitellusta riista-aidan aukkokohdasta.
"Valtatien 8 riista-aidat ohjaavat hirvieläinten kulun tähän aukkokohtaan, jonka kautta tien on ylittänyt jopa 30 hirvieläintä päivässä – riski kolariin ilman varoitusjärjestelmää on merkittävä", kommentoi hirvitalousaluesuunnittelija Antti Rinne Suomen riistakeskuksesta.
"Riista-aukon kohdalla hirvieläinten määrää lisää noin kahden kilometrin päähän ELY-Keskuksen asentamat riistaritilät, joiden tehtävänä on ohjata hirvieläimet pois risteysalueelta, riista-aidan aukkokohtaan", kertoo InnoTrafik Oy:n tuoteasiantuntija Jouni Hänninen.
Tutkimuksen tähänastiset tulokset ovat lupaavia, sillä tutkimusjaksolla ei ole tapahtunut yhtään hirvieläinonnettomuutta toukokuun 2023 jälkeen. Alustavien tulosten perusteella autoilijat ovat ymmärtäneet riistavaroitusjärjestelmän merkityksen, vähentämällä merkittävästi ajonopeuttaan nähdessään järjestelmän tuottaman varoituksen ja näin välttävät törmäyksen tietä ylittävään tai tielle tulossa olevaan kauriiseen tai hirveen.
Riistavaroitusjärjestelmän on suomalainen innovaatio, jonka huomiovalojen aktivoitumisen tunnistusmenetelmänä käytetään mm. infrapunavaloa ja tutkaa. Kaikissa tunnistusmenetelmissä on kuitenkin virhemahdollisuuksia, eli vääriä hälytyksiä, jotka usein toistuessaan vähentävät varoitusjärjestelmän uskottavuutta autoilijoiden silmissä.
"Tutkimushankkeessa varoitusjärjestelmän virhehälytykset pyritään minimoimaan järjestelmää optimoimalla ja toimintavarmuutta lisäämään, jotta järjestelmä voisi tulevaisuudessa tarjota kilpailukykyisen ja luotettavan vaihtoehdon hirvieläinonnettomuuksien ähkäisemiseen", kertoo liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta.
Taustaa hirvieläinten liikkumisesta
Hirvieläimillä on vuosisatoja vanhoja kulkureittejä. Kun nämä kulkureitit katkaistaan riista-aidalla, eläimet lähtevät etsimään kiertotietä. Hirvet ja kauriit ylittävätkin tien usein juuri riista-aitojen aukkopaikkojen kohdalta. Siksi tämä korvaava tienylityspaikka ja aukkokohta riista-aidassa pyritään sijoittamaan pellon tai niityn kohdalle, jossa on mahdollisimman hyvät näkemät. Tällainen tieylityspaikka on Nousiaisissa valtatiellä 8 Mynämäentien kahden liittymän välisellä tieosuudella Repolan kylän kohdalla. Vuonna 2021 valmistuneen riista-aidan myötä onnettomuudet aidoitetulla tiejaksolla ovat merkittävästi vähentyneet ja keskittyneet eläinten tienylityspaikaksi jätettyyn aukkokohtaan. Aukkokohdassa sattui vuonna 2022 yhteensä 12 hirvi- ja kauriskolaria.
Riista-aidan aukkokohtaa ei ole mahdollista tukkia, eikä riistaeläinten yli- tai alikulkua ole rahoitusta rakentaa. Onnettomuuksilta välttymisen ainoa keino on pyrkiä vaikuttamaan kuljettajien ajokäyttäytymiseen. Kuljettajien käyttäytymiseen pyritään vaikuttamaan lisäämällä tietoisuutta hirvieläimistä, parantamalla hirvieläimien havaittavuutta ja vaikuttamalla ajonopeuteen, jotta kuljettajalla on enemmän aikaa reagoida ja välttää törmäys.
Taustaa tutkimusprojektista
Varsinais-Suomen ELY-keskus, Suomen riistakeskus ja InnoTrafik Oy ovat nyt yhteistyössä käynnistäneet tutkimusprojektin, jonka tavoitteena on selvittää aktiivisen varoitusjärjestelmän toimivuus ja vaikutukset ajonopeuksiin ja onnettomuuksiin. Järjestelmän toimittaa älyliikennelaitteita kehittävä InnoTrafik Oy. Tulokset analysoi ja tutkimusraportin laatii professori Pekka Räsänen ja VTT Aki Koivula Turun yliopistosta.
Tutkimusprojektin ajaksi tiejaksolle on asennettu 24/7 toimiva videovalvonta- ja seurantajärjestelmä, jolla todennetaan varoitusjärjestelmän toiminta, vaikutukset ajonopeuksiin ja onnettomuuksiin. Järjestelmään sisältyy myös Mynämäentien pohjoiseen liittymään asennettu ihmispuhetta tuottava äänimajakka, joka toimii pelottimena hirvieläimille ja siten ohjaa ne ylittämään tien suunnitellusta riista-aidan aukkokohdasta. Turun yliopiston tutkijat analysoivat kerättävän tiedon ja tuottavat tietoa onnettomuustilanteiden keskeisistä tekijöistä sekä riskisuhteista erilaisissa olosuhteissa. Tutkimuksessa selvitetään, miten havaintotekniikkaa voidaan kehittää siten, että väärät hälytykset minimoidaan. Lisäksi selvitetään, vaikuttaako aktiivinen varoittaminen kuljettajien käyttäytymiseen pitkällä aikajaksolla hirvieläinonnettomuuksia vähentävästi.
Lisätietoja:
- Varsinais-Suomen ELY-keskus, liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang, p. 0400 824 207 tai etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
- lnnoTrafik Oy, tuotteet ja palvelut, Jouni Hänninen, p. 040 731 4030 tai etunimi.sukunimi@innotrafik.com
- Suomen riistakeskus, hirvitalousaluesuunnittelija Joni Saunaluoma, p. 029 431 2275 tai
etunimi.sukunimi@riista.fi - Pekka Räsänen, sosiaalitieteiden laitos, Turun yliopisto, p. 050 567 2230 tai pekka.rasanen@utu.fi
Avainsanat
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Salon lähiruokakartta voitti Varsinais-Suomen lähiruokapalkinnon8.9.2025 11:24:56 EEST | Tiedote
Salon lähiruokakartta on voittanut Voimaa Varsinais-Suomen maaseudulta -lähiruokakilpailun. Palkinto jaettiin Lähiruokapäivän valtakunnallisissa avajaisissa Laitilan KasiTorilla lauantaina 6. syyskuuta.
Varsinais-Suomen ja Satakunnan päällystystyöt viikolla 375.9.2025 11:25:45 EEST | Tiedote
Viikolla 37 tehdään päällystöitä Varsinais-Suomessa Salossa. Satakunnassa päällystystöitä tehdään Raumalla, Huittisissa ja Kokemäellä.
Valtatiellä 2 Nakkilassa aloitetaan Tattaranjoen sillan uusiminen – liikenne ohjataan varasillalle5.9.2025 09:50:11 EEST | Tiedote
Maanantaiaamuna 8.9.2025 valtatiellä 2 Nakkilassa otetaan käyttöön varasilta Tattaranjoen siltatyön ajaksi. Varasilta on rakennettu sillan koillispuolelle ja se on käytössä kesäkuuhun 2026 asti.
Den starka efterfrågan på landsbygdens företagsstöd fortsätter i Egentliga Finland3.9.2025 14:15:35 EEST | Pressmeddelande
Landsbygdsföretagens utvecklingsvilja är livligast i Egentliga Finland. Företagsstöd som ingår i EU:s landsbygdsfinansiering beviljas av NTM-centralen och Leader-grupperna. NTM-centralens ledande företagsexpert Hilkka Halla ger anvisningar för beredningen av ansökningarna.
Maaseudun yritystukien vahva kysyntä jatkuu Varsinais-Suomessa3.9.2025 14:15:35 EEST | Tiedote
Maaseudun yritysten kehittämishalu on vilkkainta Varsinais-Suomessa. EU:n maaseuturahoitukseen kuuluvia yritystukia myöntävät ELY-keskus ja Leader-ryhmät. ELY-keskuksen johtava yritysasiantuntija Hilkka Halla antaa ohjeita hakemusten valmisteluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme