Keski-Suomen ELY-keskus

Keski-Suomen maanteiden päällysteiden korjauksiin käytössä ennätyksellisen suuri rahoitus

Jaa

Vuonna 2024 Keski-Suomessa on käytössä päällystetyn tieverkon korjauksiin kaikkiaan 25,9 miljoonaa euroa. Korjauksiin kohdistettu rahoitus on merkittävästi edellisiä vuosia suurempi. Keski-Suomen ELY-keskuksen päällysteiden korjauksiin käytössä olevasta rahoituksesta 14,3 miljoonaa euroa on osa eduskunnan myöntämää valtakunnallista 250 miljoonan euron korjausvelan poistoon kohdistettua lisärahoitusta. 

Asvalttityömaa sekä työkone.
Markus Simonen

Päällysteiden korjaukset sisältävät varsinaisten päällystystöiden lisäksi rakenteen ja kuivatuksen parantamista, paikkauksia sekä tiemerkintöjen kunnossapidon myös päällystyskohteiden ulkopuolella.

Päällystysohjelma selvästi edellisiä vuosia pidempi

Väyläviraston julkaiseman tiedotteen mukaisesti korjausvelkarahan turvin tavoitellaan valtakunnallisesti 4 000 kilometrin päällystyspituutta. Keski-Suomen ELY-keskuksen päällystysohjelman alustava pituus vuodelle 2024 on noin 200 km, josta 6 kilometriä on jalankulku- ja pyöräilyväyliä. Viime vuosien päällystystöiden noin 50 % kustannustason nousu vaikuttaa merkittävästi käytössä olevan rahoituksen ostovoimaan.

Korjausvelan poistoon kohdistetun lisärahoituksen myötä päällystysohjelma on merkittävästi edellisvuosia pidempi. Vuonna 2023 Keski-Suomessa päällystettiin uudelleen historiallisen vähäiset 88 kilometriä, muutoin edellisinä vuosina päällystysohjelman pituus on vaihdellut 110 ja 150 kilometrin välillä rahoituksesta ja kustannustasosta riippuen.

Ilman eduskunnan myöntämää lisärahoitusta Keski-Suomen tieverkolle olisi ollut käytössä kokonaisuudessaan vain 11,6 miljoonaa euroa ja päällystysohjelman pituudeksi olisi tullut vain vaivoin yli 80 kilometriä.

Vähäliikenteisen teiden huonokuntoisuus kasvaa edelleen

Korjausvelkarahalla Keski-Suomessa saadaan poistettua laajasti huonokuntoisia tieosuuksia erityisesti keskivilkkaalta verkolta. Vilkkaimmille teille korjausvelkaraha mahdollistaa urautuneiden osuuksien lisäksi tienkäyttäjiä haittaavien, pintakunnoltaan heikkojen osuuksien korjauksia.

Vaikka päällystysohjelman pääpaino korjausvelkarahankin kanssa on vilkkaalla ja keskivilkkaalla verkolla, saadaan myös joitakin huonokuntoisia vähäliikenteisiä teitä korjatuksi. Vilkkaiden ja keskivilkkaiden teiden huonokuntoisten määrä saadaan käytössä olevalla rahoituksella pidettyä hallinnassa, mutta vähäliikenteisten teiden kunnon arvioidaan lisärahasta huolimatta edelleen heikkenevän merkittävästi. 

Tarkemmat tiedot kohteista julkaistaan pääsiäisen jälkeen

Päällystysurakoiden kilpailutus on edelleen käynnissä ja lopullinen päällystysohjelman pituus sekä päällystyskohteet tarkentuvat kevään aikana. Keski-Suomen ELY-keskuksen Tienpidon ja liikenteen suunnitelma julkaistaan pääsiäisen jälkeen, jolloin myös kaikki kilpailutukset on saatu tehtyä ja päällystyskohteet varmistettua. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Markus Simonen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus

Alueelliset kehitysnäkymät Keski-Suomessa keväällä 202529.4.2025 09:21:01 EEST | Tiedote

Keski-Suomessa elinkeinoelämän lähiajan näkymät ovat maltilliset. Taustalla on epävarma kysyntään ja investointeihin heijasteleva geopoliittinen tilanne sekä kasvava työttömyys. Nämä näkyvät myös kuluttajien luottamuksessa, minkä odotetaan kuitenkin vahvistuvan vähitellen inflaation tasaantumisen, korkojen laskun ja reaalipalkkojen hienoisen nousun myötä. Osalla Keski-Suomen yrityksistä, erityisesti vientiyrityksillä, on valoa näkyvissä, mistä kertoo mm. tilauskirjojen täyttyminen. Vientimarkkinoiden löytymiseen olisikin hyvä panostaa, jotta muuttuviin suhdanteisiin saataisiin vakautta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye