Liikenteenohjaaja palautettu Kaarinan päähän varmistamaan Kirjalansalmen sillan liikennejärjestelyjen toimivuus
Kirjalansalmen sillan uudet liikennejärjestelyt otettiin käyttöön viime keskiviikkona 6.3. Alkuun paikalla olivat liikenteenohjaavat varmistamassa liikennejärjestelyjen käyttöönottoa ja liikenteen sujuvuutta. Liikennejärjestelyjen käyttöönotto sujui ongelmitta. Liikenteenohjaajat poistuivat perjantaina klo 19. Sen jälkeen viikonlopun aikana on ilmennyt ongelmia liikennejärjestelyjen noudattamisessa. Henkilöautoilla on ollut vaikeuksia ymmärtää liikennejärjestelyjä Kaarinan päässä. Maanantaina palautettiin liikenteenohjaaja Kaarinan päähän turvaamaan liikennejärjestelyjen noudattamista. Liikenteenohjausta pyritään lähiaikoina selkeyttämään. Jos henkilöauto ajaa epähuomiossa raskaan liikenteen kaistalle, noudatetaan raskaan liikenteen liikennevaloja ja palataan niiden mukaisesti takaisin Saaristotielle.

Kirjalansalmen sillan liikennejärjestelyjen käyttöönotto sujui ongelmitta keskiviikkona 6.3. Liikennevalot toimivat suunnitellusti ja liikenteenohjaajien opastuksella tienkäyttäjät noudattivat uusia liikennejärjestelyjä hyvin. Saaristotien liikenne sujui hyvin, eikä liikenteen ruuhkautumista ilmennyt. Myös linja-autoliikenne on sujunut ongelmitta, eikä liikennejärjestelyistä ole aiheutunut viivästyksiä aikatauluihin.
Liikenteenohjaajat poistuivat paikalta perjantaina klo 19. Sen jälkeen viikonlopun aikana on esiintynyt ongelmia liikennejärjestelyjen noudattamisessa. ELY-keskus on saanut tienkäyttäjiltä palautetta, jossa todetaan, että henkilöautot eivät osaa noudattaa Kaarinan pään liikennejärjestelyjä. Palautteissa on tuotu esiin, että henkilöautot ovat ajaneet raskaan liikenteen kaistalle ja tukkineet rekkakaistan. Lisäksi tienkäyttäjiltä on tullut ilmoituksia vaaratilanteista. Vaaratilanteet ovat aiheutuneet punaisia valoja päin ajamisesta, jolloin on lähes ajettu viereiseltä kaistalta tulevan ajoneuvon kylkeen. On myös raportoitu, että henkilöautoja on peruuttanut pois rekkakaistalta.
Palauteen perusteella tienkäyttäjät eivät ole ymmärtäneet liikennemerkkejä. Lisäksi on tuotu esiin, että pimeään aikaan liikennejärjestelyt ovat vaikeasti havaittavia. Ongelmatilanteet ovat keskittyneet Kaarinan päähän. Sen sijaan Paraisten päässä liikennejärjestelyt ovat toimineet hyvin. Kaarinan pää on liikennejärjestelyjen osalta haastavampi, sillä ajolinja muuttuu liikenteen jakaantuessa raskaan liikenteen kaistalle ja muiden ajoneuvojen kaistalle. Tällöin muun liikenteen pitää koukata kaiteen vasemmalle puolelle.
Tienkäyttäjät ovat toivoneet palautteissa liikennejärjestelyjen ja liikennemerkkien selkeyttämistä. ELY-keskus selvittää alkuviikon aikana, miten Kaarinan pään liikennejärjestelyjen ymmärrettävyyttä voitaisiin parantaa. Pohdinnassa ovat ajoratamaalaukset ja liikennemerkkimuutokset. Ensivaiheessa palautettiin maanantaina 11.3. liikenteenohjaaja ohjaamaan liikennettä Kaarinan päässä. Liikenteenohjaaja on paikalla tämän viikon, tarvittaessa kauemminkin.
Jos henkilöauto ajautuu raskaan liikenteen kaistalle, ei siitä aiheudu ongelmia. Kuitenkin on tärkeää, että rekkakaistalla liikkuessa noudatetaan rekkakaistan liikennevaloja. Turvallisuuden vuoksi pidetään huoli, että kaikki tienkäyttäjät noudattavat liikennesääntöjä asianmukaisesti.
Liikennejärjestelyihin voi tutustua tarkemmin havainnevideon avulla:
Lisätietoja: Varsinais-Suomen ELY-keskus, yhteydenotot Liikenteen asiakaspalvelun kautta, p. 0295 020 600
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Fingrid Oyj:n Lieto-Raisio 400+110 kV voimajohtohankkeen YVA-ohjelmasta23.12.2025 15:19:25 EET | Tiedote
Fingrid Oyj on toimittanut 30.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee voimajohtohanketta Liedon sähköaseman ja Raisioon rakennettavan uuden sähköaseman välille. ELY-keskus on 23.12.2025 antanut tästä arviointiohjelmasta yhteysviranomaisen lausunnon.
I november ökade arbetslösheten trendenligt i Egentliga Finland23.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Tillväxten av arbetslösheten i Egentliga Finland har följt landets genomsnitt under detta år. Under november var arbetslösheten i landskapet i en trendmässig liten ökning. Efterfrågan på arbetskraft har tyvärr varit blygsam under en lång tid, och inte heller i november syntes några tecken på förbättring. Långtidsarbetslösheten har utvecklats till rekordnivåer i mätningarnas historia, men i november ökade antalet knappt, som ett undantag jämfört med tidigare månader.
Marraskuun työttömyysluvut trendinomaisessa nousussa Varsinais-Suomessa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen työttömyyden kasvu on myötäillyt koko maan keskiarvoa tänä vuonna. Marraskuun aikana työttömyys oli trendinomaisessa pienessä nousussa maakunnassa. Työvoiman kysyntä on pysynyt valitettavan vaatimattomana jo pitkän aikaa, eikä marraskuussakaan näkynyt viitteitä vielä paremmasta. Pitkäaikaistyöttömyys on kehittynyt mittaushistorian ennätyslukemiin mutta marraskuussa määrä ei juurikaan lisääntynyt poikkeuksena edellisiin kuukausiin.
Seutu+ joukkoliikenteen viranomais- ja järjestämistehtävät siirtyvät Traficomille 1.1.2026 – matkustajille palvelut jatkuvat normaalisti19.12.2025 09:26:18 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alusta ELY-keskusten joukkoliikenteen viranomais- ja hankintatehtävät siirtyvät Liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin. Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakuntien alueella asia koskee Seutu+ joukkoliikenteen liikenteen yhteyksiä.
En ny understödsform för vattenskydd inom jordbruket testas i Skärgårdshavets avrinningsområde – ansökningsperioden inleds den 8 januari 202618.12.2025 15:15:08 EET | Pressmeddelande
Det resultatbaserade understödet är ett försök där en ny verksamhetsmodell för resultatbaserat understöd utvecklas och testas för framtida behov. Jordbrukare i Skärgårdshavets avrinningsområde erbjuds möjlighet att få understöd för åtgärder som minskar fosforhalten i åkermarken. Understödet kan sökas under perioden 8.1-2.2.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme