Uutta tietoa 1880-luvulla Turun seudulla pelkoa aiheuttaneen susilauman ravinnosta

Turun seudulla 1800-luvun lopulla liikkunut susilauma tappoi parin vuoden aikana 22 lasta. Oulun yliopiston tutkijat selvittivät nykyaikaisin tutkimusmenetelmin susilauman ravinnon koostumusta ja mahdollisen ihmislihan osuutta niiden kokonaisravinnonsaannissa. Ihmislihan osuus oli pieni.

Viimeinen susi kyseisestä susilaumasta kaadettiin alkuvuodesta 1882. Susi täytettiin ja se on nykyisin säilytettävänä turkulaisessa koulussa. Täytetty susi on antanut tutkijoille mahdollisuuden perehtyä sen ruokavalioon ja ihmislihan mahdolliseen osuuteen sen ravinnosta.

Tutkimusta varten suden turkista otettiin karvanäytteitä, joiden stabiilien hiili- ja typpi-isotooppien koostumusta verrattiin muihin aikalaissusista saatuihin näytteisiin. Hiilen ja typen stabiilit isotoopit kertovat esimerkiksi suden asemasta ravintoketjussa. Ihminen on ravintoketjussa korkealla, ja ihmiskudoksen käyttäminen laajasti ravintona näkyisi isotooppisuhteissa. Vastaavaa tutkimustapaa on käytetty muun muassa kuuluisia Tsavon ihmissyöjäleijonia käsitelleessä tutkimuksessa.

Tutkimuksen mukaan ihmiskudoksen määrä susien kokonaisravinnonsaannista oli todennäköisesti vähäinen, sillä ihmislihan syöntiin viittaavia muutoksia suden ravinnossa ei havaittu. Jos sudet ovat syöneet ihmislihaa, on ihmiskudoksen määrä kokonaisravinnonsaannista ollut niin pieni, ettei se ehkä olisi muuttanut isotooppisuhteita havaittavasti. Tutkimustulosten mukaan ihmiset ovat muodostaneet maksimissaan 10–15 prosenttia susien ravinnontarpeesta.

”Erot vertailuaineistoon selittänee se, että Turun seudun sudet ovat joutuneet turvautumaan tavallisesta poikkeavaan ruokavalioon, koska niiden pääsaaliseläin hirvi oli alueella käynyt vähiin. Tämä on voinut tarkoittaa esimerkiksi maatilojen kotieläinten hyödyntämistä, mikä on todennäköisesti totuttanut sudet ihmisten läheisyyteen”, dosentti Juho-Antti Junno kertoo.

Tutkittavana ollut susi oli historiallisten lähteiden perusteella käyttänyt ihmisravintoa viimeksi noin kaksi kuukautta ennen kuolemaansa. Suden karvankasvun nopeuden perusteella tutkijat olettavat, että tietoa suden ravinnosta saadaan noin neljän viimeisen elinkuukauden ajalta. Ihmisperäisen ravinnon oletettiin näkyvän eroina karvan tyvi- ja latvaosien välillä. Kuukausikohtaisia isotooppisuhteita selvitettiin katkaisemalla ihmissyöjäsuden karvat seitsemään sentin pituiseen osaan analyysejä varten.

”Tulokset eivät varsinaisesti tue lapsensyönnin mahdollisuutta, mutta sitä ei voi sulkea kokonaan pois. Samasta aineistosta on tekeillä myös geneettinen tutkimus, jolla on tarkoitus selvittää tutkittujen yksilöiden sukulaisuussuhteita sekä niiden alkuperää. Niidenhän on useissa yhteyksissä väitetty olleen koirasusia”, kertoo susia pitkään tutkinut professori Jouni Aspi.

Vertailuaineisto kerättiin 1800-luvun lopulla eläneiden susien turkeista Riihimäen metsästysmuseon kokoelmista. Lisäksi analysoitiin kahden muun epäillyn ihmislihaa syöneen suden turkin isotooppisuhteita.

Useiden yliopistojen ja museoiden yhteistyönä toteutetussa tutkimuksessa päävastuu oli Oulun yliopistolla. Mukana projektissa oli myös Lauma-kirjan vuonna 2019 julkaissut Jouni Tikkanen. Alun perin kirja toimi inspiraationa tutkimushankkeelle.

Tutkimus: Juho-Antti Junno, Tiina Väre, Jouni Tikkanen, Matti T. Heino, Markku Niskanen, Iiro Kakko, Johanna Honka, Titta Kallio-Seppä, Laura Kvist, Jenni Harmoinen & Jouni Aspi:

Stable isotope analyses of carbon and nitrogen in hair keratin of suspected man-eating wolves from 1880s | Scientific Reports (springer.com)