Länsisataman matkustajaterminaalin kaavamuutos etenee valtuustoon
Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 11. maaliskuuta esittää valtuustolle asemakaavamuutoksen hyväksymistä satama- ja katualueelle Jätkäsaaressa, Tyynenmerenkadun ja Jätkäsaarenlaiturin välissä. Kaavaratkaisun toteuttaminen vaikuttaa erityisesti siten, että sataman keskittämisskenaarion mukainen liikenteen lisäys alueella on mahdollista.
Nykyinen Länsisataman terminaalirakennus 1 on laajuudeltaan riittämätön sataman kehittämisohjelman mukaisen liikenteen sijoittumiselle, eikä sijainniltaan mahdollista tarkoituksenmukaisia liikennejärjestelyitä satama-alueella.
Alueelle on suunniteltu uusi terminaalirakennus sekä sataman saatto-, odotus- ja jalankulkualueita.
Lopullisen päätöksen kaavamuutoksesta tekee kaupunginvaltuusto.
Helsingin ympäristönsuojelulle visio
Kaupunginhallitus hyväksyi Helsingin ympäristönsuojelun vision 2040 ja kymmenen ympäristönsuojelun teema-alueen keskipitkän aikavälin tavoitteet.
Kyseessä on kaupungin ympäristönsuojelutyötä ohjaava asiakirja, joka sisältää ympäristönsuojelun tavoitteet keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Se täsmentää kaupunkistrategian 2021–2025 ympäristönsuojeluasioita koskevia tavoitteita ja asettaa tavoitteet niille ympäristönsuojelun osa-alueille, joita strategia ei kata.
Ympäristönsuojelun tavoitteet 2040 on kaupunginvaltuuston vuonna 2012 hyväksymän ympäristöpolitiikan päivitys. Päivitys on tarpeen, sillä kaupunkistrategia on esimerkiksi tiukentanut ilmasto- ja luontotavoitteita, ja lainsäädäntö on kiristynyt muun muassa ilmansuojelun tavoitteiden osalta.
Ympäristönsuojelun tavoitteiden toteutumista seurataan vuosittain ja raportoidaan osana kaupunginvaltuustolle esiteltävää kaupungin ympäristöraporttia.
Meri-Rastilaan uusia päiväkotitiloja 140 lapselle
Kaupunginhallitus hyväksyi Meri-Rastilan Harbonkadulle suunnittelun päiväkotikäyttöön tulevan uudisrakennuksen hankesuunnitelman. Tiloihin on mahdollista sijoittaa varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen käyttöön 140 tilapaikan päiväkoti.
Väestöennusteen mukaan 1–6-vuotiaiden lasten määrä kasvaa alueella noin 600 lapsella vuoteen 2036 mennessä. Alueen palveluverkkotarkastelun perusteella on päätetty toteuttaa päiväkoti Siiman suunniteltu laajennus ja perusparannushanke uudisrakennuksena. Harbonkadun uudisrakennus tulee ensin toimimaan alueen tilahankkeiden väistötilana, ja sen jälkeen päiväkoti Siiman korvaavina uusina tiloina arvion mukaan vuodesta 2030 lukien.
Uudisrakennushankkeen enimmäiskustannukset ovat 7 238 000 euroa.
Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi vuoden 2024 europarlamenttivaalien yleiset ennakkoäänestyspaikat sekä varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikat.
Kaikki kaupunginhallituksen 11. maaliskuuta kokouksen päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginhallituksen asiakirjat -sivulla.
Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija
P. 040 843 09 15
johanna.snellman@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginhallituksen kevätkausi alkoi12.1.2026 17:07:56 EET | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui 12. tammikuuta kevätkauden ensimmäiseen kokoukseen.
Kesätyöhaku Helsingin tuhansiin tehtäviin on käynnistynyt – Haku nuorten tehtäviin aukeaa helmikuun lopussa12.1.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kesätyöhaku on käynnistynyt. Suomen suurin työnantaja tarjoaa tänäkin vuonna noin 3 500 kesä- ja kausityöpaikkaa sekä vuosilomansijaisuutta kaupungin eri toimialoilla ja liikelaitoksissa. Eniten avoimia paikkoja on haussa tammi–helmikuussa. Uusia tehtäviä avautuu viikoittain.
Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston uusi yhteistyösopimus vahvistaa kestävää, elinvoimaista ja osaavaa kaupunkia9.1.2026 10:07:21 EET | Tiedote
Helsingin kaupunki ja Aalto-yliopisto vahvistavat strategista kumppanuuttaan ja syventävät yhteistyötään uudella kumppanuussopimuksella, jonka kaupungin pormestari ja Aalto-yliopiston rehtori allekirjoittivat tammikuussa 2026. Yhteistyön pääteemat ovat elinvoima, innovaatiot ja yrittäjyys sekä tutkimusyhteistyö ja osaava työvoima, ja se pohjautuu vahvasti yliopiston tutkimukselliseen ja opetukselliseen osaamiseen.
Helsingin vuoden 2025 väestönkasvu poikkeuksellisen suurta, 700 000 hengen raja ylittynee vuonna 202618.12.2025 12:00:04 EET | Tiedote
Helsingin asukasmäärä ylittää miljoonan hengen rajan ennustekauden lopulla 2070. Kasvun taustalla on muuttoliike sekä Helsingin seudun ulkopuolelta että ulkomailta. Nuorimmissa ikäluokissa kasvu jää maltilliseksi, kun taas suurin kasvu kohdistuu työikäisiin ja vanhimpiin ikäluokkiin. Tiedot selviävät Helsingin kaupunginkanslian uudesta väestöennustejulkaisusta.
100 työpaikkaa nuorille – Helsinki kokeilee uusia keinoja nuorten työllistämiseksi ja haastaa alueen työnantajat mukaan16.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Helsingin kaupunki tarjoaa ensi keväänä sadalle korkeakoulutetulle nuorelle työpaikan osana Uusia alkuja -hanketta. Kuuden kuukauden pituisista työjaksoista toivotaan nuorille ponnahduslautaa työelämään. Helsinki haastaa myös muut työnantajat mukaan työpaikkatalkoisiin rakentamaan uusia mahdollisuuksia nuorille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme