Yksinyrittäjien määrä väheni vuonna 2023
Työllisiin Suomessa kuului vuonna 2023 keskimäärin 230 000 yksinyrittäjää, mikä oli 10 000 vähemmän kuin edellisvuonna, kertovat Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen tiedot.
Kaikkiaan yrittäjiä oli 320 000, eli 8 000 vähemmän kuin edellisvuonna. Yrittäjien osuus kaikista työllisistä oli 12 %. Työnantajayrittäjiä oli 89 000, eli lähes saman verran kuin vuonna 2022.
“Työnantajayrittäjien määrä on ollut laskusuunnassa vuodesta 2014, vaikka se nyt pysyi ennallaan. Yksinyrittäjien määrä puolestaan on vaihdellut vuosittain 220 000:n ja 245 000:n välillä”, kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Ulla Hannula.
Vuonna 2023 yrittäjämiehiä oli 215 000 ja yrittäjänaisia 105 000. Naisten osuus kaikista yrittäjistä laski prosenttiyksiköllä 33 %:iin. Naisten osuus yksinyrittäjistä oli 38 % ja työnantajayrittäjistä 21 %.
Tilastokeskuksen laaja katsaus työvoimatutkimuksen vuosien 2014–2023 tietoihin kertoo myös muun muassa, että sekä työllisten että työttömien määrä kasvoi viime vuonna edellisvuodesta. Työllisten määrän kasvu perustui pitkälti kokoaikatyötä tekevien naisten lukumäärän kasvuun. Työllisten määrä lisääntyi edellisvuodesta eniten koulutuksen ja teollisuuden toimialoilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ulla HannulaYliaktuaari
Puh:0295 512 924ulla.hannula@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Kutsu: Ajan jäljet – elämänrytmit koronakriisissä ja 2020-luvulla -tutkimuskirjan julkaisuwebinaari 22.5.6.5.2025 08:41:59 EEST | Kutsu
Tilastokeskuksen tutkimusjulkaisu Ajan jäljet – elämänrytmit koronakriisissä ja 2020-luvulla julkaistaan 22.5.2025. Tervetuloa webinaariin kuulemaan ajankäytön muutoksista ja trendeistä!
Vanhojen osakeasuntojen hinnat yhä laskussa5.5.2025 08:03:30 EEST | Tiedote
Asuntojen hintojen lasku jatkui kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat ennakkotietojen mukaan koko maassa 1,3 % vuodentakaisesta. Maaliskuussa laskua oli 1,6 % viimevuotisesta.
Elinajanodotteet uuteen ennätykseen vuonna 2024 – kuolleiden määrä laski selvästi29.4.2025 08:02:18 EEST | Tiedote
Vastasyntyneen elinajanodotteet nousivat viime vuonna ennätyksellisen korkealle. Ennakollinen elinajanodote oli pojilla 79,6 vuotta ja tytöillä 84,8 vuotta. Pojilla elinajanodote kasvoi 0,7 vuodella ja tytöillä 0,6 vuodella verrattuna vuoteen 2023.
Maahanmuutto väheni tammi-maaliskuussa25.4.2025 08:04:22 EEST | Tiedote
Maahanmuutto Suomeen väheni alkuvuonna. Ulkomailta muutti Suomeen tammi–maaliskuun aikana 10 379 henkeä, mikä on 5 349 vähemmän kuin vuosi sitten. Suomesta ulkomaille muutti 3 213 henkeä, 18 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Tiedot perustuvat maaliskuun väestön ennakkotilastoon.
Lopettaneiden yritysten määrä ennätystasolla 2024 – muutos verotuksessa voi selittää kasvua23.4.2025 08:02:47 EEST | Tiedote
Lopettaneita yrityksiä oli vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä 16 188, mikä on lähes kaksinkertaisesti vuotta aiempaan verrattuna. Kasvua selittää etenkin luonnollisten henkilöiden yritysten luokka, jossa lopettaneiden yhden hengen yritysten määrä kasvoi vielä selvemmin 4 654:stä 11 310:een.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme