Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maanteitä päällystetään kolminkertainen määrä viime vuoteen verrattuna (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)
Maanteiden päällystysmäärät Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella ovat suuremmat kuin useana viime vuonna. Tänä vuonna maanteillä sekä kävely- ja pyöräilyväylillä päällysteitä uusitaan tämänhetkisen arvion mukaan 430 - 470 km. Tarkka päällystysmäärä selviää kilpailutusten myötä huhtikuun aikana, jonka jälkeen kohteista tiedotetaan tarkemmin.

Kohonneet kustannukset ja käytettävissä olevan rahoituksen määrä ovat näkyneet viime vuosina päällystysmäärissä. Pienten päällystysmäärien vuoksi korjausvelka on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Viime vuonna Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa päällystettiin vain 150 km maanteitä. Määrä oli koko 2000-luvun pienin.
Tämän vuoden päällystysmäärällä korjausvelan kasvua saadaan hillittyä. Tälle vuodelle Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen on saatu 33 miljoonaa euroa korjausvelkarahaa, jonka avulla saamme toteutettua merkittävästi laajemman päällystysohjelman.
Viime vuosina olemme pystyneet päällystämään vain kaikkein vilkkainta verkkoa, mutta tänä vuonna korjausvelkarahoituksen turvin saamme päällystettyä myös paljon keskivilkasta verkkoa sekä tehtyä muutamia rakenteen parantamiskohteita alemmalla verkolla. Lisäksi teemme paljon erityyppisiä koneellisia paikkauksia. Tällä tavoin pyrimme pitämään myös vähäliikenteisiä maanteitä liikennettä tyydyttävässä kunnossa.
Varsinaiset päällystystyöt käynnistyvät alueella toukokuun loppupuolella. Paikkaustöitä tehdään jatkuvasti ja koneelliset paikkaukset alkavat suuremmissa määrin huhtikuussa alueen eteläosasta alkaen.
Yhteyshenkilöt
Tienpidon asiantuntija Ari Junkkari, p. 0295 038 276, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Norsk e-Fuel AS:n suunnitteleman sähköisen lentopolttoaineen tuotantolaitoksen YVA-ohjelmasta, Rauma (Varsinais-Suomi, Satakunta)2.7.2025 15:33:51 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Norsk e-Fuel AS:n Raumalle suunnitteleman sähköisen lentopolttoaineen tuotantolaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta eli YVA-ohjelmasta.
Ansökan om ersättning för sälskador öppen till utgången av augusti1.7.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Jord- och skogsbruksministeriet har öppnat ett tidsbundet ansökningsförfarande för ersättning för sälskador inom Europeiska havs-, fiskeri- och vattenbruksfonden. Ansökningstiden pågår till den 31 augusti 2025. Ersättningar kan sökas för skador som sälar orsakat under 2024. Ansökningarna behandlas av NTM-centralen i Lappland och NTM-centralen i Egentliga Finland.
Määräaikainen hyljekorvaushaku on auki elokuun loppuun1.7.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Maa- ja metsätalousministeriö on avannut Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston hyljekorvausten hakumenettelyn. Haku päättyy 31.8.2025. Korvauksia voi hakea hylkeiden aiheuttamista vahingoista vuodelta 2024. Hakemukset käsittelee Lapin ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset.
Försöksprogrammet för återvinning av näringsämnen fortsätter ända till år 202726.6.2025 11:00:00 EEST | Pressmeddelande
Riksdagen har vid plenum 19.6.2025 godkänt ombudgetering av anslaget som har beviljats för forsknings-, utvecklings- och innovationsprojekt i försöksprogrammet för återvinning av nä-ringsämnen.
Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma jatkuu vuoteen 2027 saakka26.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Eduskunta on hyväksynyt täysistunnossaan 19.6.2025 Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjel-malle TKI-hankkeisiin myönnetyn määrärahan uudelleenbudjetoinnin
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme