Suomessa olevien, Venäjälle rekisteröityjen autojen tulee poistua viimeistään 15.3.2024
Suomessa olevat, Venäjälle rekisteröidyt autot on vietävä pois Euroopan unionin alueelta viimeistään 15.3.2024. Poikkeuksena ovat opiskelijoiden ja määräaikaisella, voimassaolevalla työsopimuksella työskentelevien omistamat autot, jotka voivat vielä jäädä Suomeen tietyin ehdoin. Poikkeus koskee myös EU:n pakoteasetuksen perusteella Suomessa olevia autoja.
Venäjän rekisterissä olevien autojen EU:sta poistumista koskeva kansallinen kuuden kuukauden siirtymäaika umpeutuu. Ulkoministeriö antoi 16.9.2023 EU:n pakotesääntelyyn perustuvan linjauksen, jonka mukaan Suomessa olevat, Venäjälle rekisteröidyt autot pitää viedä pois viimeistään 15.3.2024.
Tulli painottaa, että liikenteessä on myös siirtymäajan loppumisen jälkeen Venäjän rekisterissä olevia autoja, jotka voivat olla jatkossakin laillisesti Suomessa.
– Tulevasta lauantaista alkaen liikenteestä tavattavien, Venäjän rekisterissä olevien autojen kuljettajien on todistettava valvontaviranomaisille oikeutensa käyttää autoa Suomessa. Nämä dokumentit on hyvä pitää ajossa mukana, jotta oikeutensa käyttää venäläisissä rekisterikilvissä olevaa autoaan pystyy todistamaan heti kysyttäessä. Auton laillisen käytön oikeutta ei voikaan päätellä rekisterikilvestä, painottaa Tullin valvontaosaston johtaja Sami Rakshit.
Mikäli liikenteessä tavataan Venäjälle rekisteröity auto, jolla ei ole oikeutta olla Suomessa, Tulli pidättää auton ja tekee asiassa mahdollisen veroharkinnan. Seuraamuksena voi olla mm. tullien ja arvonlisäveron maksuunpano ja auton poisvienti EU:n alueelta. Jos autosta pitää mahdollisesti maksaa myös autovero, Tulli siirtää asian sen osalta Verohallinnolle veroharkintaan.
Autojen Suomesta poistumisen osalta auton omistajien tulee huomioida, että Suomesta ei voi tällä hetkellä poistua itärajan ylitse rajanylityspaikkojen ollessa suljettuna 14.4.2024 asti. Viranomaiset eivät erikseen ohjeista poisviennin käytännön asioista, vaan auton omistaja vastaa ratkaisuista oman autonsa osalta.
Tullilla ei ole tietoa Suomessa tällä hetkellä olevien Venäjälle rekisteröityjen autojen määrästä.
Päätoimisten opiskelijoiden ja määräaikaisissa työtehtävissä toimivien kohdalla poikkeuksia
Siirtymäajan päätyttyä Venäjälle rekisteröidyn auton väliaikaisen käytön oikeus Suomessa voi jatkua EU-alueen ulkopuolella pysyvästi asuvalla päätoimisesti opiskelevalla tai määräaikaisella, voimassaolevalla työsopimuksella töissä olevalla, joiden omistamat autot on tuotu ennen maahantulokieltoa laillisesti Suomeen. Näitä väliaikaisen maahantuonnin poikkeuksia koskevat tietyt reunaehdot.
Poikkeuksena ovat myös ne autot, jotka EU:n pakoteasetuksen perusteella voivat edelleen tulla väliaikaisesti Suomeen ja siten olla laillisesti Suomessa venäläisillä rekisterikilvillä. Näitä ovat pysyvästi Venäjällä asuvan EU- tai Eta-kansalaisen tai hänen perheenjäsenensä omistamat autot, diplomaattikilvin varustetut autot sekä humanitaarisella perusteella Suomeen saapuvien henkilöiden autot.
Siirtymäajan umpeutumisen jälkeen näidenkin poikkeusten piirissä olevien autojen kuljettajien pitää pyydettäessä todistaa valvontaviranomaisille riittävin selvityksin oikeutensa käyttää autoa Suomessa.
Venäjän rekisterissä olevien autojen tuontikiellon taustaa
Autojen tuonti Venäjältä kiellettiin EU:n Venäjään kohdistamissa tuontipakotteissa 7.10.2022.
Ulkoministeriön 16.9.2023 voimaan tulleen kansallisen linjauksen mukaan Venäjälle rekisteröidyt autot eivät enää voineet tulla Suomen rajan yli EU:n alueelle edes väliaikaisesti. Tuolloin jo maassa olleille autoille annettiin siirtymäaika poistua maasta kuuden kuukauden kuluessa. Siirtymäaika umpeutuu 15.3.2024.
Ulkoministeriön linjauksen pohjalla oli EU:n komission syyskuussa 2023 antama ohjeistus Venäjän rekisterissä olevien autojen tuontikiellosta EU-alueelle. Kieltoa tarkennettiin jälleen, kun se kirjattiin EU:n 12. Venäjä-pakotepakettiin, joka tuli voimaan 19.12.2023.
EU:n pakoteasetus mahdollistaa tietyt, Venäjälle rekisteröityjä autoja koskevat poikkeukset, joiden perusteella auto on mahdollista tulliselvittää, verottaa ja rekisteröidä Suomeen.
Liite: Käytännöt Venäjän rekisterissä olevien autojen osalta Suomessa 16.3.2024 alkaen
Tullin aikaisempi tiedote maahantuontikiellon alkamisesta (15.9.2023): Venäjälle rekisteröityjen autojen pääsy Suomeen loppuu vuorokauden vaihtuessa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tulli:
Lisätietoja medialle: valvontaosaston johtaja Sami Rakshit, yhteydenotot Tullin viestinnän mediapalvelun kautta, p. 0295 527 150, viestinta@tulli.fi
Lisätietoja asiakkaille: yhteydenotot sähköpostitse kirjaamo@tulli.fi tai puhelimitse Tullin asiakaspalvelun kautta: https://tulli.fi/tietoa-tullista/yhteystiedot/neuvontaa-henkiloasiakkaille/soita-henkiloasiakas
Verohallinto (autoverotus):
Lisätietoja medialle: Mediapalvelu - vero.fi: https://www.vero.fi/tietoa-verohallinnosta/uutishuone/mediapalvelu/
Lisätietoja asiakkaille: Yhteystiedot ja asiointi - vero.fi: https://www.vero.fi/tietoa-verohallinnosta/yhteystiedot-ja-asiointi/
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom (ajoneuvon rekisteröinti ja käyttö Suomessa):
Lisätietoja medialle: Medialle | Traficom: https://www.traficom.fi/fi/traficom/medialle
Lisätietoja asiakkaille: Yhteystiedot | Traficom: https://www.traficom.fi/fi/traficom/yhteystiedot
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin verot ja maksut sekä torjuu ja tutkii rajat ylittävää rikollisuutta. Lisäksi Tulli laatii viralliset tilastot Suomen ulkomaankaupasta sekä tutkii elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuutta. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Tulli torjuu järjestäytynyttä rikollisuutta vahvistamalla satamaturvallisuutta - yhteistyö, lainsäädäntömuutokset ja kansainvälinen toiminta turvaavat meriliikenteen solmukohtia16.6.2025 12:59:00 EEST | Tiedote
Tulli vahvistaa toimiaan järjestäytyneen rikollisuuden torjumiseksi parantamalla Suomen satamien turvallisuutta. Noin 95 prosenttia Suomen ulkomaankaupasta kulkee meriteitse, joten merikuljetusten ja satamien toimivuus on ratkaisevan tärkeää kansallisen huoltovarmuuden ja talouden kannalta.
Uhanalaisten eläinlajien vientiä ja tuontia valvotaan tehostetusti Lapissa16.6.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
Tulli valvoo tehostetusti uhanalaisten eläinlajien ja kasvien maastavientiä ja maahantuontia pohjoisen rajanylityspaikoilla 16.–18.6.2025. Lisäksi tehdään maastoliikenteen valvontaa yhteistyössä Metsähallituksen erätarkastajan, poliisin ja Rajavartiolaitoksen kanssa.
Tulli löysi kuntoiluvälineestä liikaa syövälle altistavaa kemikaalia13.6.2025 08:02:00 EEST | Tiedote
Arjen tavaroissa voi vaania kemikaalipaholainen. Tullin valvomista työkaluista ja kuntoiluvälineistä on löytynyt liiallisia määriä kemikaaleja, jotka voivat altistaa syövälle tai lisääntymisongelmille. Suurin osa Tullin valvomista tuotteista on kuitenkin ollut kemikaalimääräysten mukaisia.
Nikotiinipussien tilaaminen ulkomailta kielletään ja matkustajatuonti rajoitetaan 1 kiloon10.6.2025 08:12:22 EEST | Tiedote
Nikotiinipusseja ei saa enää tilata ulkomailta 1.8.2025 alkaen, ja nikotiinipussien matkustajatuonti rajoitetaan 1 kiloon 1.2.2026 alkaen. Lisäksi tupakkatuotteita, nikotiininestettä ja poltettavaksi tarkoitettuja kasviperäisiä tuotteita saa 1.8. alkaen tuoda mukanaan ulkomailta vain omaa henkilökohtaista käyttöä varten.
Ulkomailta tilatut hyttyskarkotteet ovat turvallisuusriski ihmisille ja ympäristölle5.6.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset tilaavat ulkomaisista verkkokaupoista erilaisia hyttyskarkotteita ja -myrkkyjä. Suomeen saa tilata vain sellaisia hyttyskarkotteita ja -myrkkyjä, jotka Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on hyväksynyt. Viranomaiset eivät voi taata EU:n ulkopuolelta tulevien verkko-ostosten turvallisuutta, vaan vastuu on tilaajalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme