Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen päällystyskohteet kilpailutuksessa
Maantieverkon korjausvelan kasvua pystytään tänä vuonna taittamaan hallituksen myöntämän lisärahoituksen turvin. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella parannusta päällysteiden kuntoon saadaan sekä pääteille että muun tieverkon kohteille.
![Päällystystyö Kaakkois-Suomen maantiellä.](/data/images/public/69817877/70118642/f4b3dc1d-0bee-4c59-9658-5bc58df33fe2-w_720.jpg)
Alueen päällystyskohteet ovat tällä hetkellä vielä kilpailutuksessa. Ratkaisut ensimmäisiin kilpailutuksiin saadaan maaliskuussa, jolloin päällystysohjelma vielä tarkistetaan ja tarkastellaan mahdollinen muutosten tarve. Loput kohteet ovat tiedossa juhannukseen mennessä. Hankinnoilla haetaan seudullisesti tehokkaita kokonaisuuksia, joilla rahalle saadaan eniten vastinetta ja alueellisesti tuntuvaa parannusta tiestön kuntoon.
Kohteet valitaan parhaan tiedon ja vielä keväällä tehtävien mittausten mukaan niin, että käytetylle rahalle saadaan paras teho ja huonokuntoisia osuuksia korjattua mahdollisimman paljon. Kohteiden valinnassa priorisoidaan liikenteellistä merkittävyyttä. Vilkkaan päätiestön kohteet valitaan ensin, mutta myös muulle tieverkolle riittää tänä vuonna rahoitusta ja valikoituja kohteita saadaan toteutukseen myös vähäliikenteiselle tieverkolle. Tämän tiedotteen liitteenä on kartta Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen kilpailutuksessa olevista päällystyskohteista ja Väyläviraston E18 Hamina-Vaalimaa Elinkaarihankkeen päällystyksestä.
Hankintojen keinoin joustoa tekemiseen
Jotta suuri työmäärä saadaan toteutettua, on päällystyskauden pituus ja työaikarajoitukset tarkasteltu tätä silmällä pitäen. Työt on mahdollista aloittaa jo huhtikuussa ja päällystyskausi jatkunee pitkälle syksyyn.
Väljemmät työaikarajoitukset voivat näkyä paikoin työmailla tavallista pidempinä jonoina, jolloin tienkäyttäjiltä pyydetään malttia. Toivomme, että tälle riittää ymmärrystä, kun tarkoituksena on palvella kulkijoita paremmin uudella päällysteellä.
Käytetylle rahalle saadaan paras hyöty
Rahankäyttö on tehokkainta, kun kohteiden valinnassa hyödynnetään mittausdataa, ELY-keskuksen paikallistuntemusta ja historiatietoa, sekä tienkäyttäjiltä ja sidosryhmiltä saatua palautetta.
Työllä saadaan tehokkaasti poistettua huonokuntoisia päällysteosuuksia, mikä tekee liikkumisesta sujuvampaa ja mukavampaa, vähentää päästöjä ja pitää arvokkaan tieomaisuuden kunnossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomas Vasamakunnossapitoyksikön päällikköKaakkois-Suomen ELY-keskus
Puh:0295 021 361etunimi.sukunimi@ely-keskus.fiKaakkois-Suomen ELY-keskuksen puhelinvaihde
Puh:0295 029 000Akuutit tiestöön liittyvät palautteetTienkäyttäjän linja
Puh:0200 2100Liikenteen asiakaspalvelu
Puh:0295 020 600liikenteen.asiakaspalvelu@ely-keskus.fihttps://www.palautevayla.fi/aspa/fi/liikenteen-asiakaspalvelu-etsi-tietoaLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan kestävä ja elinvoimainen Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Sinileväkukintoja tavataan edelleen paikoin runsaastikin Kaakkois-Suomen järvi- ja rannikkoalueilla, useimmilla havaintopaikoilla kukintoja ei kuitenkaan tällä hetkellä ole25.7.2024 13:11:24 EEST | Tiedote
Useimmilla havaintopaikoilla sinilevärunsastumia ei ole tämän viikon havainnoinnissa tavattu.
Kaakossa työttömiä kesäkuussa 10 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin23.7.2024 08:17:10 EEST | Tiedote
Työttömien määrä nousi Kaakkois-Suomessa edellisvuoden kesäkuusta 10 prosentin verran. Lomautettujen määrä nousi vuodentakaisesta reilusti, mutta laski hieman toukokuusta. Nuorisotyöttömyys kasvoi 17 prosentilla vuodentakaisesta. Pitkäaikaistyöttömyydessä kasvua oli neljä prosenttia. Uusia avoimia työpaikkoja oli kesäkuussa 53 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Sinileväkukinnat ovat runsastuneet Kaakkois-Suomen järvi- ja rannikkoalueilla18.7.2024 13:15:27 EEST | Tiedote
Sinilevää on paikoin runsaasti. Ennustettu lämmin sää voi voimistaa kukintoja ja pidentää niiden kestoa.
Ajoneuvoliikenne kiertotielle Ylijärventiellä Lappeenrannassa 30.7. alkaen tienparannustöiden vuoksi17.7.2024 09:07:42 EEST | Tiedote
Maantie 14748 (Ylijärventie) katkaistaan liikenteeltä seututien 387 (Vaalimaantie) ja maantien 14780 (Mätöntie) välisen osuuden keskiosan kohdalta tiistaina 30.7.2024. Tie avataan liikenteelle viimeistään lauantaina 31.8.2024. Liikenne ohjataan opastetulle kiertotielle (maantie 14780, Jokimiehentie).
Kaakkois-Suomen järvi- ja rannikkoalueella paikoin sinilevärunsastumia11.7.2024 14:54:33 EEST | Tiedote
Valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikoista muutamassa on havaittu levärunsastumia, ja ennustettu lämmin sää voi voimistaa kukintoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme