Muistutus viherpeukaloille: Jos tilaat kasveja tai siemeniä EU:n ulkopuolelta, hanki kasvinterveystodistus
Vaikka lumi ja jää peittää vielä maan, niin monen kotipuutarhurin katse on suunnattu jo tulevan kauden istutuksiin. Jos siemeniä tai taimia aikoo tilata EU:n ulkopuolelta, on tärkeää huomioida, että niiden tilaamiseen liittyy rajoituksia. Tilaaminen on kielletty ilman kasvinterveystodistusta ja tilaukselle pitää järjestää Suomessa tuontitarkastus. Lisäksi joidenkin kasvien tuonti on kokonaan kielletty.
- Näin kevään korvalla meillä on tärkeä muistutus viherpeukaloille: Jos suunnitelmissasi on tilata kotikäyttöön kasveja tai siemeniä EU:n ulkopuolisista maista, selvitä tuontivaatimukset ennen tilaamista. Tilaamiseen liittyvät kiellot ja rajoitukset voi helposti selvittää Ruokaviraston nettisivuilta, kertoo tulliylitarkastaja Jaana Viitakoski.
Kaikilla taimilla, ruukkukasveilla, viherkasveilla, pistokkailla, mukuloilla ja kylvösiemenillä pitää olla kasvinterveystodistus, kun niitä tilataan EU:n ulkopuolelta. Jos kasvinterveystodistusta ei saa, ei voi tilata. Kasvinterveystodistuksen myöntää lähettäjämaan kasvinterveysviranomainen ja se on maksullinen. Ilman kasvinterveystodistusta tuodut kasvit ja kasvituotteet otetaan haltuun ja hävitetään tullissa. Lisäksi esimerkiksi havukasveja, sitruspuita, siemenperunaa ja tulipoltteen isäntäkasveja, kuten omena- ja päärynäpuita ei saa tuoda ollenkaan Suomeen EU:n ulkopuolelta.
Kaikki kasvilähetykset ja osa siemenlähetyksistä tarkastetaan maahantuonnin yhteydessä. Nettitilaajan täytyy itse tehdä ilmoitus Ruokavirastolle, kun lähetys on saapunut Suomeen. Tarkastus on maksullinen. Jos kaikki on tarkastuksessa kunnossa, lähetyksen saa ottaa käyttöön, muussa tapauksessa maahantuonti kielletään.
Tilaamista on rajoitettu, jotta voidaan estää kasvitautien ja tuholaisten leviämistä.
Muistilista kasvien tilaajalle:
- Tarkista maahantuontikiellot. Joidenkin kasvien tuonti on kokonaan kielletty.
- Selvitä, saatko kasveille kasvinterveystodistuksen. Ilman todistusta et voi tilata kasveja.
- Tilaa kasvilähetyksille tuontitarkastus Ruokavirastosta.
Tulli valvoo maahantuontia
Tulli valvoo maahantuontia. EU:n ulkopuolelta ilman kasvinterveystodistusta tuodut kasvit ja kasvituotteet otetaan haltuun ja hävitetään.
Tilaajan kannatta myös huomioida, että kaikki pikarahtiyritykset eivät välttämättä kuljeta kasveja ja siemeniä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
tulliylitarkastaja Jaana Viitakoski
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta@tulli.fi
Tietoja julkaisijasta
Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin verot ja maksut sekä torjuu ja tutkii rajat ylittävää rikollisuutta. Tulli laatii viralliset tilastot Suomen ulkomaankaupasta sekä tutkii elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuutta. Lisäksi Tullin tehtäviin kuuluvat hiilirajamekanismiin liittyvät viranomaistehtävät. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Tulli paljasti laajan dopingaineiden maahantuonnin rikoskokonaisuuden – jutun pääepäilty valmisti ja sekoitti aineet itse25.7.2024 08:15:00 EEST | Tiedote
Tulli on suorittanut esitutkinnan laajaan dopingrikoskokonaisuuteen. Tulli tutki tätä laajaa törkeää dopingainerikoskokonaisuutta aktiivisesti noin puolentoista vuoden ajan. Esitutkinnassa selvisi, että yksityishenkilö tilasi Kiinasta dopingaineita sekä niiden lähtöaineita Suomeen.
Oletusarvojen käyttö muuttuu hiilirajamekanismin päästötietojen raportoinnissa18.7.2024 12:40:00 EEST | Tiedote
EU:n uuden hiilirajamekanismin myötä maahantuojien on raportoitava tuomiensa CBAM-tavaroiden päästötiedot Euroopan komissiolle. Toistaiseksi siirtymäkauden raportointivelvoitetta on helpotettu mahdollisuudella käyttää oletusarvoja, mutta heinäkuusta alkaen niitä saa käyttää enää hyvin rajoitetusti eli maahantuojien on selvitettävä todelliset päästötiedot valmistajilta.
Tullin vinkit Ahvenanmaalla lomaileville – huomioi tuontirajoitukset17.7.2024 09:10:00 EEST | Tiedote
Moni matkailija ei tule ajatelleeksi, että Ahvenanmaan maakunnan ja muun Suomen välillä on tuontirajoituksia. Ahvenanmaalta saapuvia matkailijoita koskevat tiukemmat tuontirajoitukset kuin EU-maista saapuvia, sillä Ahvenanmaa kuulu EU:n tullialueeseen mutta ei veroalueeseen. Myös Ahvenanmaalle mentäessä on tuontirajoituksia.
Petoksia torjutaan kansainvälisellä yhteistyöllä16.7.2024 08:10:00 EEST | Tiedote
Suomen tulli ja EU:n petostentorjuntavirasto OLAF ovat tehneet tuloksellista yhteistyötä jo 25 vuoden ajan. Kansainvälisillä operaatioilla suojataan EU:n taloudellisia etuja ja suojellaan kansalaisia sekä laillisesti toimivia yrityksiä.
Tulli takavarikoi 15 kg kokaiinia – katukauppa-arvo yli 2 miljoonaa euroa12.7.2024 08:25:00 EEST | Tiedote
Tulli paljasti kesäkuussa 2024 suuren kokaiinierän maahantuonnin. Kokaiinierä tuotiin Ruotsin kautta Suomeen, jossa kokaiini oli tarkoitus levittää edelleen pääkaupunkiseudulle. Tulli on tutkinut tapausta törkeänä huumausainerikoksena.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme