Yli puolet suomalaisista hyväksyy poliittiset lakot
SAK:n Verianilla teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisista 52 prosenttia hyväksyy Orpon-Purran hallituksen suunnittelemia työelämäheikennyksiä vastustavat lakot. 42 prosenttia vastaajista ei hyväksy lakkoja. Erityisen vankkaa kannatus on SAK:n ja STTK:n jäsenliittoihin järjestäytyneiden palkansaajien keskuudessa.
Huomaa: Tiedotteeseen korjattu aikaisemmassa versiossa ollut väärä luku lakot hyväksyvien miesten osuudessa (oikea osuus 43 prosenttia, aikaisemmassa väärin 38 prosenttia).
– Lakkojen hyväksyttävyys on luonnollisesti korkeinta niiden keskuudessa, joita nämä työelämäheikennykset koskettaisivat: naiset, nuoret, työttömät ja työntekijät. Tässäkin mittauksessa SAK:laisten ammattiliittojen jäsenistä 70 prosenttia hyväksyy käynnissä olevan poliittisen lakon, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kertoo.
Tutkimus tehtiin 8.–12.3. eli lakkoilmoituksen ja kahden ensimmäisen lakkopäivän aikana.
– Luultavasti lakkojen hyväksyntä on todellisuudessa hiukan mitattua korkeampaa. Vastausten keruun aikaan suomalaisille ei varmaan ollut vielä selvillä, kuinka lakot käytännössä vaikuttavat arkeen. Tällä kertaa lakot on kohdistettu avainaloille ja vaikuttavat enemmän teollisuuteen kuin kuluttajiin, Eloranta sanoo.
Naisten ja nuorten tuki vankkaa
Naisista 61 ja miehistä 43 prosenttia hyväksyy maanantaina 11.3. alkaneen lakon. Toimissa ovat mukana SAK:laisista ammattiliitoista Teollisuusliitto, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, Sähköliitto, Rakennusliitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM.
– Moni hallituksen kaavailema heikennys osuu naisiin. Perusteettomat määräaikaisuudet, aikuiskoulutustuen lakkauttaminen sekä työttömyysturvan lapsikorotuksen ja suojaosan poistaminen ovat vahvasti sukupuolittuneita toimia. Naiset eivät pidä näistä ja muista heikennyksistä. Tuoreessa tutkimuksessa he hyväksyvät niiden vastustamisen myös työtekijäpuolen vahvimmalla keinolla eli lakkoilulla, Jarkko Eloranta summaa.
18–40-vuotiaiden keskuudessa lakon hyväksyttävyys on 60 prosenttia. Ikäryhmistä alhaisinta lakkojen hyväksyntä on yli 60-vuotiaissa vastaajissa. SAK:n aiempien tutkimuksien mukaan alle neljäkymmentävuotiaita hiertää erityisesti muun muassa aikeet lakkauttaa vuorotteluvapaa, tehdä ensimmäisestä sairauspäivästä palkaton ja heikentää työntekijän irtisanomissuojaa.
- Nuoret aikuiset ovat huolissaan, mihin suuntaan suomalainen työelämä on menossa. Esimerkiksi työuransa alussa olevan pääsyä ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin ollaan vaikeuttamassa. Nuoret kärsisivät tästä ja muista Orpon-Purran hallituksen kaavailemista heikennyksistä koko lopun työuransa. On siis aivan luonnollista, että he vastustavat niitä, Eloranta toteaa.
SAK:n Verianilla teettämään kyselyyn vastasi 2 788 henkilöä, jotka edustavat Suomen täysi-ikäistä väestöä pois lukien Ahvenanmaalla asuvat. Kysely toteutettiin 8.–12.3.2024 ja sen tilastollinen virhemarginaali on noin 1,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jyrki KonolajohtajaKasvu ja vaikuttaminen
Puh:0504061093jyrki.konola@sak.fiLinkit
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Hallitus valmistelee yt-asiamiehen, työneuvoston ja koulutuskorvauksen lakkauttamista – Seuraukset olisivat työntekijöille murheelliset12.6.2025 11:56:35 EEST | Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriö on aloittanut valmistelut yhteistoiminta-asiamiehen viran, työneuvoston sekä koulutuskorvauksen lakkauttamiseksi. SAK vastustaa näitä työntekijöiden asemaa heikentäviä muutoksia.
Hallitus jatkaa työttömyysturvan heikentämistä – yksi virhe voi jatkossa johtaa turvan menettämiseen viikoksi6.6.2025 06:45:00 EEST | Tiedote
Hallitus esittää työnhaun velvoitteiden lisäämistä ja työttömyysturvan karenssien rajua kiristämistä. Jatkossa työttömyysturvan saaminen voisi katketa jo yhdestä laiminlyönnistä. Rangaistusten koventaminen ei nopeuta työllistymistä, painottaa SAK.
SAK:n Katja Syvärinen: Vaalirahoitukseen tarvitaan lisää avoimuutta3.6.2025 13:36:35 EEST | Tiedote
Perustuslakivaliokunta esittää vaalirahoituksen ilmoitusrajojen nostamista. Lehtitietojen mukaan esitys on herättänyt kummastusta muun muassa oikeusministeriössä ja Valtiontalouden tarkastusvirastossa.
Hallitus jatkaa työntekijöiden kurittamista: Vuorossa määräaikaisuuksia, lomautusilmoitusaikaa sekä takaisinottovelvollisuutta koskevat heikennykset2.6.2025 12:08:35 EEST | Tiedote
SAK vastustaa hallituksen esittämiä heikennyksiä määräaikaisiin työsopimuksiin, lomautusilmoitusaikaan ja takaisinottovelvollisuuteen. Muutosesitykset pidentävät Orpon hallituksen jo valmiiksi pitkää suomalaisen työelämän heikennyslistaa.
SAK on tyytyväinen ylimmän tuomioistuimen linjaukseen: Ruokalähetit ovat työntekijöitä23.5.2025 06:52:00 EEST | Tiedote
Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi torstaina erittäin merkittävän ja kauan odotetun ratkaisun, jossa se linjaa ruokalähettien olevan työsopimuslaissa tarkoitettuja työntekijöitä. SAK on ratkaisuun tyytyväinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme