Tampereen Kulttuurikamari Oy

Valtteri Festivalin ohjelma julki – pääesiintyjinä uutta musiikkia julkaiseva Moon Shot ja villistä teknostaan tunnettu Suistamon Sähkö

Jaa

Tullikamarin Klubilla nähdään juhannuksena myös ylistetty vaihtoehtometallin taituri Stoned Statues ja Tampereen punkrock-helmi Kikkailijat. Keskikesän festivaalin kruunaa jo perinteeksi muodostunut stand up -show.

Vihreäsävyinen kollaasi, jonka keskellä on mustavalkoiset valokuvat Moon Shotin, Stoned Statuesin ja Suistamon Sähkön jäsenistä. Yläreunassa lukee teksti "Valtteri Festival" ja lista tapahtuman esiintyjistä.
Kaupunkifestivaali Valtterin tähtinä loistavat rockin, punkin ja etnoteknon ajankohtaiset artistit. Liput kaksipäiväiseen tapahtumaan ovat jo myynnissä.

Kaupunkilaisten juhannusjuhla Valtteri Festival on julkistanut ohjelmistonsa kesälle 2024. Tampereen keskustassa historiallisella Tullikamarin Klubilla 21.–22.6. järjestettävää festivaalia tähdittää joukko kotimaisen rockin, punkin ja teknon omaehtoisia tekijöitä.

– Tullikamarin Klubilla pääsee viettämään kotoisaa ja kiehtovan musiikin täyteistä kaupunkijuhannusta hyvässä seurassa tänäkin vuonna. Luvassa on ajankohtaisia bändejä ja monipuolista uutta komiikkaa, kertoo Tullikamarin ohjelmapäällikkö Janne Laurila.

Perjantain pääesiintyjänä nähdään modernia 2000-luvun rockia isolla energialla esittävä Moon Shot, joka julkaisee maaliskuussa uutta musiikkia. Kyseessä on todellinen superbändi, jonka jäsenet tunnetaan maineikkaiden Lapkon, Children of Bodomin ja Disco Ensemblen riveistä.

Illan aluksi juhlakansaa villitsee viime vuonna hehkutetun kakkosalbuminsa Guardianin julkaissut vaihtoehtometalli-pumppu Stoned Statues. Sakaralle levyttävä yhtye yhdistelee musiikissaan suvereenisti punk-asennetta tarttuviin melodioihin.

Juhannuspäivänä juhlitaan etnoteknon ja Kikan hittien tahtiin

Lauantaina Klubin tanssilattian räjäyttää Suistamon Sähkö, joka kuvaa musiikkiaan arktiseksi etnoteknoksi. Maailmaakin kiertäneen bändin keikat ovat yleensä villejä kokemuksia – luvassa on myös tällä kertaa riehakasta reivimeininkiä, syntetisaattorin surinaa ja alkuvoimaista rytmiikkaa!

– Entä mikä sopisi juhannuspäivään paremmin kuin punk-versiot legendaarisen Kikan kappaleista? Niitä yleisölle tarjoilee alkuillasta Mansen oma Kikkailijat-yhtye, joka on varmasti monelle uusi ja kiinnostava tuttavuus, Laurila vinkkaa.

Seesteisempää mutta sitäkin hauskempaa ohjelmaa on tarjolla lauantai-iltapäivänä, kun Klubilla nautitaan perinteeksi muodostuneesta Valtterin stand up -kattauksesta. Kello 16 käynnistyvässä kaksituntisessa show’ssa kuulijoiden nauruhermoja kutittelevat komiikan taiturit Kalle Boissonnier, Atte Liikanen, Pinja Salminen, Paalasen Matti, Teuris, Illusia Sarvas ja Kimmo Aro MC. Lisäksi festarivieraat pääsevät nauttimaan viikonlopun kuluessa maukkaista juhannusherkuista.

Yhden ja kahden päivän liput Valtteri Festivaliin ovat nyt myynnissä Tiketissä. Lauantain 22.6. stand up -show sisältyy kahden päivän festaripakettiin, mutta tapahtumaan voi myös ostaa lipun erikseen.

VALTTERI FESTIVAL 2024

PE 21.6. Moon Shot, Stoned Statues

LA 22.6. Suistamon Sähkö, Kikkailijat, stand up -show

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Valkoisiin ja mustiin vaatteisiin sonnustautuneet Moon Shot -yhtyeen jäsenet kuvattuna sinertävässä valaistuksessa sinistä taustaa vasten.
Valtteri Festivalille saapuva Moon Shot on kiertänyt ahkerasti myös eurooppalaisia esiintymislavoja. Kuva: Marek Sabogal
Marek Sabogal
Lataa
Suistamon Sähkön jäsenet kuvattuna värikkäissä asuissa sinistä seinää vasten. Kuvassa on kirkas valaistus. Seinällä riippuu kultakehyksinen taulu, ja kuvan etualalla näkyy vanhan koristeellisen sohvan selkänoja.
Riehakkaasta etnoteknostaan tunnettu Suistamon Sähkö kutsuu tanssimaan Tullikamarin Klubille juhannuspäivänä. Kuva: Mortti Saarnia
Mortti Saarnia
Lataa
Stoned Statues -yhtyeen jäsenet kuvattuna valkoista taustaa vasten yläviistosta.
Stoned Statues palkittiin Indie Awardsissa 2023 vuoden tulokkaana. Kuva: Milja Linna
Milja Linna
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tampereen Kulttuurikamari Oy hallinnoi legendaarisen Tullikamarin ja tammikuussa 2023 avautuneen Tavara-aseman toimintaa. Tullikamarin punatiiliset tapahtuma- ja konserttisalit Pakkahuone ja Klubi tarjoavat vuosittain estradin noin 600 artistin keikoille aivan Tampereen rautatieaseman kupeessa. Tapahtumien määrä on kasvanut komeasti, kun Tullikamarin jugend-tyylinen pikkusisarus Tavara-asema on täydentänyt kehittyvän asemanseudun kulttuuritarjontaa omalla, raikkaalla kattauksellaan. Tampereen Kulttuurikamari järjestää myös Uusi Tampereen tapahtumakesää ja Valtteri-kaupunkifestivaalia.

www.tullikamari.fi

www.tavara-asema.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen Kulttuurikamari Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye