Taiteilija Nina Beier osoittaa kiusallisuuksia, joita arkisiin esineisiin ja tapoihimme sisältyy
21.3.2024 09:38:00 EET | KIASMA | Tiedote
Kun esineen arvostus yhteiskunnassa nousee tai laskee, taiteilija Nina Beierin kiinnostus herää. Kyseessä voi olla vaikkapa käsin kääritty sikari tai vintage-lavuaari, joiden väreille annettiin aikanaan imperialistisia nimiä, kuten Indian ivory tai Bali brown. Veistoksissaan Beier rinnastaa esineitä ja materiaaleja toisiinsa. Uusissa asiayhteyksissä ne saavat jälleen uusia merkityksiä; esimerkiksi teoksessa Plug (2018) paksu sikari sojottaa pastellisen pesualtaan viemäriaukosta. Beierin Osat-niminen näyttely avautuu Kiasmassa perjantaina 22. maaliskuuta.

Nina Beier (s. 1975, Tanska) tuo valokeilaan taustatarinat ja historiallisen painolastin, joita monet arkiset tavarat kantavat mukanaan. Hänen veistoksensa perustuvat usein olemassa oleviin esineisiin, joita hän etsii verkon kauppapaikoista ja käytetyn tavaran myymälöistä – kaikkialta, minne kerran tuotettuja, ostettuja, käytettyjä ja hylättyjä tavaroita kertyy.
Osat-näyttelyn teoksissa toistuvia teemoja ovat sukupuoleen liittyvät roolit ja ihmisen suhde muihin lajeihin. Kiasmassa esillä olevissa teoksissa Beier on käyttänyt muun muassa mekaanisia härkiä ja äidinmaidonkorviketta (Beast, 2018), aidoista hiuksista valmistettuja peruukkeja ja kauko-ohjattavia autoja (Auto, 2017), hierovia tuoleja ja elektroniikkajätteestä kerättyjä arvometalleja (Manual Therapy, 2016) sekä lannoitettua multaa ja uhanalaisen seychellienpalmun siemeniä (Female Nude, 2015), jotka olivat aikanaan arvokasta kauppatavaraa ja jotka muistuttavat ulkonäöltään naisen alavartaloa. Veistoksissa esineet heijastavat ympäröivää maailmaa, sen valta-asetelmia, materian ja rahan virtoja, kysymyksiä aitoudesta ja loputtomia merkityksiä, joita tavaroihin liittyy.
Veistosten lisäksi Beier on toteuttanut urallaan monia performansseja. Niistä Draama-niminen teos nähdään Kiasmassa. Esityksessä näyttelijät kyynelehtivät näyttelytilassa kädessään tyhjä juomalasi. Esitys on nähtävillä perjantaisin ja lauantaisin, tarkemmat kellonajat ilmoitetaan museon verkkosivuilla.
Toukokuun lopussa näyttely laajentuu museotilojen ulkopuolelle, kun Beierin suihkulähdeteos Women & Children (2022) tulee esille altaaseen Kiasman edustalle. Teos on hankittu Kansallisgallerian kokoelmiin New Carlsberg Foundationin tuella, ja se jää museon kahvilaterassin altaaseen esille pysyvästi.
Osat-näyttely on laajin Pohjoismaissa nähty katsaus Beierin tuotantoon. Sen on kuratoinut Kiasman amanuenssi Piia Oksanen.
Maaliskuussa 2024 Nina Beierilla avautui Kiasman lisäksi yksityisnäyttely nykytaiteen museo Capc:ssä Bordeaux’ssa, Ranskassa. Itsenäisinä kokonaisuuksina toimivat näyttelyt täydentävät toisiaan ja kattavat yhdessä Beierin 20 vuotta jatkuneen taiteellisen uran, joka käsittää niin veistoksia, installaatioita kuin performansseja. Myöhemmin tänä vuonna hänellä avautuu yksityisnäyttely nykytaiteen museo Tamayossa Meksikon pääkaupungissa.
Taiteilijan biografia
Nina Beier on kansainvälisesti arvostettu nykytaiteilija. Hän on osallistunut yhteisnäyttelyihin viimeksi Lyonin biennaalissa Ranskassa (2022), Busanin biennaalissa Etelä-Koreassa (2022) ja São Paulon biennaalissa Brasiliassa (2021–2022). Hänen teoksiaan on ollut esillä muun muassa Lafayette Anticipationsissa Pariisissa (2024), Mudamissa Luxemburgissa (2024), Art Sonje Centerissä Soulissa (2023), Hammer Museumissa Los Angelesissa (2022) ja Pinacoteca Agnellissa Torinossa (2022). Hänen yksityisnäyttelyitään on nähty esimerkiksi Rønnebæksholmissa Tanskassa (2021), Spike Islandissa Englannissa (2018), Kunstverein Hamburgissa Saksassa (2015) ja nykytaiteen keskus CAC:ssa Liettuassa (2015).
Nina Beier: Osat
22.3.–8.9.2024
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja medialle:
Piia Oksanen, kuraattori, 0294 500 538, piia.oksanen@kiasma.fi
Kiasman viestintä:
Kiira Koskela, tiedottaja, 050 4786 861, kiira.koskela@kiasma.fi
Piia Laita, viestintäpäällikkö, 0294 500 507, piia.laita@kiasma.fi
Pressikuvia saa käyttää kyseistä näyttelyä koskevassa tiedotuksessa.
Kuvat





Linkit
Kansallisgalleria on kuvataiteen valtakunnallinen museo. Se ylläpitää kolmea Suomen tunnetuimmista museoista, jotka ovat Ateneumin taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo. Lisäksi se hallinnoi kansallista taidekokoelmaa sekä siihen liittyvää arkistoa, rakentaa kulttuuriperintöä ja edistää taiteellista sivistystä. www.kansallisgalleria.fi
Nykytaiteen museo Kiasma
Mannerheiminaukio 2
00100 Helsinki
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KIASMA
Inbjudan till medier: Förhandsvisning av Edith Karlsons utställning Gryning 16.4.20261.4.2026 09:37:00 EEST | Pressinbjudan
Skulptören Edith Karlson skapar på Kiasma en värld som befolkas inte bara av människor och djur utan även av mytiska varelser. Varmt välkommen till en förhandsvisning av utställningen torsdagen den 16 april 2026. Vänligen anmäl dig på: kiira.koskela@kiasma.fi
Kutsu medialle: Tervetuloa tutustumaan Edith Karlsonin Sarastus-näyttelyyn 16.4.20261.4.2026 09:37:00 EEST | Kutsu
Kuvanveistäjä Edith Karlson luo Kiasmaan maailman, jota kansoittavat ihmisten ja eläinten lisäksi myyttiset olennot. Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn ennakkoon torstaina 16.4.2026. Ilmoittauduthan: kiira.koskela@kiasma.fi
Media invitation: Welcome to the preview of Edith Karlson’s Dawn till Dawn exhibition on 16 April 20261.4.2026 09:37:00 EEST | Press invitation
Sculptor Edith Karlson creates in Kiasma a world inhabited not only by humans and animals but also by mythical creatures. We warmly invite you to explore the exhibition in advance on Thursday, 16 April 2026. Please register at: kiira.koskela@kiasma.fi
Konstutställningen Vi som är kvar på Kiasma berättar om samernas erfarenheter26.3.2026 08:43:00 EET | Pressmeddelande
Kiasmas och Samemuseet Siidas gemensamma utställning Vi som är kvar samlar upp samisk nutidskonst från finska, svenska och norska Sápmi. Utställningen öppnar på Kiasma 27.3.2026. En del av den visas från oktober på Siida i Enare.
Saamelaisten kokemukset välittyvät Entiset ainoat -taidenäyttelyssä Kiasmassa26.3.2026 08:43:00 EET | Tiedote
Kiasman ja Saamelaismuseo Siidan yhteisnäyttely Entiset ainoat kokoaa yhteen saamelaista ja saamelaisia käsittelevää nykytaidetta Saamenmaalta Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. Näyttely avautuu Kiasmassa 27.3.2026. Osa siitä nähdään lokakuusta alkaen Siidassa, Inarissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme