Maija-Riitta Ollilan uutuuskirja ohjaa pois hämmentävästä hyvinvointihälystä kohti omaa voimaa
VTT, filosofi Maija-Riitta Ollila on elämässään kokeillut lukuisia erilaisia ruokavalioita ja voimanhankinnan menetelmiä. Kohti omaa voimaa –uutuuskirjassaan hän yhdistää omista kokemuksistaan kummunneet opit vankkaan tutkimustietoon auttaakseen lukijoita voimaan paremmin.

“Kirjoitan elinvoimasta ja energiasta, koska niistä on ollut aina pulaa: olen etsinyt voimanlähteitä koko aikuiselämäni ajan. Olen edelleen etsintäretkellä, joten rohkenen jakaa tähänastiset löydökset”, kertoo Maija-Riitta Ollila uutuuskirjassaan Kohti omaa voimaa.
Teos korostaa, että paremman terveyden tavoittelun ei tarvitse olla elämän ankeuttamista. Se voi olla suuri seikkailu, joka johdattaa terveyteen yksilöllisin menetelmin. Laihduttamisen sijaan onkin etsittävä elinvoimaa. Kun se kasvaa, kullekin sopiva optimipaino seuraa. Voimaantuneena jaksaa tehdä sen, mitä on aina halunnutkin: elää omannäköistään elämää.
Kirja kertoo, miten dopamiini – motivaation molekyyli – auttaa uuden elämän alkuun, mutta voi myös sortaa riippuvuuksiin: tasapaino on onnen avain. Solun voimalaitosten toiminnan parantaminen tuo lisää energiaa. Mielenrauhaa voi tavoitella mikrobiomin tilaa kohentamalla; sielu elelee myös vatsassa. Stressireaktiota voi tyynnytellä hormeesin eli hyvän stressin avulla. Se, mitä uskomme ravinnon ja liikunnan vaikutuksista, voi todella muuttaa kehon toimintoja. Pysyvä optimiolo edellyttää uusia elämäntapoja; kirja opastaa niiden luomiseen. Varavoimia saa ajattelemalla, vaikkapa huumorin avulla.
Kirjan tarkoitus on rohkaista lukijaa suunnistamaan sirpaleisen tiedon maailmassa ja löytämään juuri itselle parhaat menetelmät terveempään elämään. Jokaisella on terveysvaltaa; jokainen voi vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa. Aina on olemassa toinenkin hyvinvoinnin keino.
Filosofi, VTT Maija-Riitta Ollila on suosittu tietokirjailija ja luennoitsija. Hänen intohimonaan on tieteen popularisointi, ja hän on käsitellyt kirjoissaan uusia teknologioita, etiikkaa ja valtaa.
Kohti omaa voimaa on arvostelu- ja käsittelyvapaa 4.4.2024. Teos ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Karoliina Kudjoin lukemana äänikirjana.
Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset ja arvostelukappaleet: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Runollisen kaunis YA-fantasiaromaani ammentaa muinaissuomalaisista myyteistä18.6.2025 09:03:34 EEST | Tiedote
Kumpi valita: vapaus vai rakkaus? Katri Kauppisen Laulunpunojat on kaunis, tunteita kuohuva romaani kaipuusta ja juurista.
Uutuuskirja Yhtä rallia sukeltaa Jari-Matti Latvalan värikkääseen rallielämään16.6.2025 11:18:02 EEST | Tiedote
Riikka Smolander-Slotten uutuuskirja tuo kovimmat ja kuumimmat tarinat rallin sisäpiiristä yksiin kansiin! Toyota-tallipäällikkö ja rallin MM-sarjan hopeamitalisti Jari-Matti Latvala kertoo uudessa kirjassa Yhtä rallia suoraan ja vauhdikkaasti elämästään, urastaan ja kulisseista, joihin vain harva on päässyt.
Elina Warstan ja Jukka Laajarinteen kuvakirja kertoo, miten vapaus voi löytyä ystävyydestä ja joukkoon kuulumisesta16.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Lumoavasti kuvitettu ja kirjoitettu Tuuliajolla eli kuinka pilvien kiertolaiset eksyivät maan alle ja kohtasivat siellä jotakin hyvin kummallista syntyi tavallisesta poikkeavalla tavalla – kuvat edellä.
Taikatemppu-Emppu auttaa päiväkotikavereita pulassa – Hannele ja Markus Lampelan kirjoittaman sarjan avaus opettaa ensiaputaitoja11.6.2025 12:45:00 EEST | Tiedote
Jos jollekin sattuu haaveri, Emppu tulee heti paikalle auttamaan. Tiina Konttilan hurmaavasti kuvittama uusi kuvakirjasarja, Päiväkodin pelastaja, avaa ensiaputaitoja pienelle lapselle ymmärrettävällä tavalla.
Kolme kansainvälistä uutuusdekkaria kesäkuuhun11.6.2025 10:03:18 EEST | Tiedote
Kesäkuussa Otava ja Like julkaisee kolme romaania dekkareiden ystäville. Mukana on Johanna Molta ja Jørn Lier Horstilta huumaavan koukuttavaa jännitystä sekä Alexander McCall Smithilta hyvän mielen yksityisetsivädekkari.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme