Punaisen Ristin tutkimus: Valtaosa Suomessa asuvista on todistanut rasismia, mutta alle puolet puuttuu siihen
Tuoreen kyselytutkimuksen perusteella 82 prosenttia Suomessa asuvista kertoo todistaneensa tai kokeneensa itseensä tai toisiin kohdistuvaa rasismia. Tutkimukseen osallistuneista 61 prosenttia kokee osaavansa puuttua rasismiin, ja 45 prosenttia rasismia havainneista kertoo tehneensä niin.
![Lasten käsiä ylhäältä päin kuvattuna pöydän ääressä.](/data/images/public/1504/70120684/2f0ce53e-0942-4c59-9d8b-37c55f909381-w_720.jpg)
Suomen Punaisen Ristin teettämän tutkimuksen mukaan rasismia havaitaan Suomessa eniten verkossa, mediassa ja somessa. Näin vastaa 59 % kyselyyn osallistuneista. Julkisilla paikoilla, kuten kaupassa, liikennevälineissä ja kadulla rasismia on todistanut 38 % vastaajista. Rekrytoinnissa, asuntomarkkinoilla tai palveluissa esiintyvää rakenteellista rasismia kertoo todistaneensa 14 % vastaajista.
– Yhteiskunnan toimintatavoissa vaikuttavaa rakenteellista rasismia voi olla vaikeampi tunnistaa kuin rasistista huutelua kadulla tai somessa. Meidän pitäisikin pystyä tekemään entistä näkyvämmäksi rakenteissa oleva rasismi, kuten rekrytoinnissa suomenkielisten nimien suosiminen. Syrjintä työ- ja vuokramarkkinoilla vaikuttaa ihmisen mahdollisuuksiin edetä elämässään, sanoo Suomen Punaisen Ristin rasisminvastaisen toiminnan suunnittelija Sanna Saarto.
Nuoret puuttuvat eniten rasismiin
Nuorilla ja nuorilla aikuisilla on tulosten mukaan eniten varmuutta puuttua rasismiin. Tutkimukseen vastanneista 15–24-vuotiaista yli puolet kertoo puuttuneensa todistamaansa rasismiin. 78 % heistä kokee osaavansa puuttua rasismiin sitä kohdatessaan. Yli 65-vuotiaista vastaajista näin kokee 51 %.
– On hienoa, että nuoret ja nuoret aikuiset kertovat näin vahvasti osaavansa puuttua rasismiin. Vastuun ei pitäisi kuitenkaan olla yksin nuorilla. Nuorilta itseltään on tullut myös toivetta, että aikuiset puuttuisivat aktiivisemmin rasismiin, Saarto sanoo.
Rasismiin on tutkimuksen mukaan puututtu eniten tarttumalla rasistisiin vitseihin tai puheeseen, osoittamalla tukea rasismia kokeneelle tai menemällä tilanteeseen väliin. Lisäksi reilu viidennes vastaajista kertoo puuttuneensa työpaikan tai oppilaitoksen syrjiviin käytäntöihin.
– Rasismi vahingoittaa koko yhteiskuntaa ja vaikuttaa myös heihin, joihin se ei suoraan kohdistu. Rohkaisen jokaista puuttumaan rasismiin omassa arjessaan. Sen voi tehdä esimerkiksi keskeyttämällä rasistisen vitsailun kahvipöydässä tai menemällä rasistista huutelua kohtaavan henkilön viereen, Saarto kannustaa.
Kyselytutkimuksen rasismin kokemuksista ja siihen puuttumisesta toteutti Taloustutkimus Punaisen Ristin toimeksiannosta. Tutkimukseen vastasi 1 112 henkilöä ja se toteutettiin 12.–27.2.2024.
Punaisen Ristin Rasisminvastaista viikkoa vietetään 18.–24.3.2024. Osana kampanjaa julkaistussa Tunnista & toimi -navigaattorissa kuka tahansa voi testata, miten reagoisi rasismia todistaessaan. Navigaattori löytyy täältä.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Sanna Saarto, rasisminvastaisen toiminnan suunnittelija, Suomen Punainen Risti
p. 040 843 0004, sanna.saarto@punainenristi.fi
Matleena Merta, viestinnän asiantuntija, Suomen Punainen Risti
p. 040 581 1063, matleena.merta@punainenristi.fi
Avainsanat
Kuvat
![Lasten käsiä ylhäältä päin kuvattuna pöydän ääressä.](/data/images/public/1504/70120684/2f0ce53e-0942-4c59-9d8b-37c55f909381-w_240.jpg)
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Vad ska man göra om man går vilse i skogen? Frivilliga räddningstjänstens tips hjälper dig att förbereda dig för bär- eller svamputflykten22.7.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Då bär- och svampsäsongen börjar beger sig många åter ut i skogen. Frivilliga räddningstjänstens tips minskar risken att gå vilse och hjälper när man gått vilse i skogen. När man gått vilse är det särskilt viktigt med rätt utrustning och att man agerar lugnt.
Mitä tehdä, jos eksyy metsässä? Vapaaehtoisen pelastuspalvelun vinkit auttavat valmistautumaan marjastus- tai sienestysretkelle22.7.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Marjastus- ja sienestyskauden alkaessa monet suuntaavat jälleen metsään. Vapaaehtoisen pelastuspalvelun vinkit vähentävät eksymistä ja auttavat metsään eksyessä. Eksymistilanteessa erityisen tärkeää on oikea varustus sekä rauhallinen toiminta.
Finlands Röda Kors hjälper dem som drabbats av översvämningarna i Afghanistan30.5.2024 05:15:00 EEST | Tiedote
Finlands Röda Kors anvisar ur sin katastroffond 250 000 euro till internationella Röda Korsets biståndsoperation i Afghanistan, där kraftiga översvämningar har orsakat omfattande förstörelse.
Suomen Punainen Risti auttaa tulvista kärsiviä Afganistanissa30.5.2024 05:15:00 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti ohjaa katastrofirahastostaan 250 000 euroa kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon Afganistanissa, jossa voimakkaat tulvat ovat aiheuttaneet laajaa tuhoa.
Finlands Röda Kors är med och öppnar Röda Korsets fältsjukhus i Gaza14.5.2024 11:03:02 EEST | Tiedote
Röda Korsets fältsjukhus med 60 platser inrymmer bland annat en operationssal, förlossningsavdelning och jourpoliklinik. Finlands Röda Kors har levererat sjukhusapparatur och personal till fältsjukhuset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme