Pikkuhuuhkajien mediaohjelma maaliskuun EM-karsintaotteluihin
Suomen U21-maajoukkueen EM-karsinnat jatkuvat maaliskuussa kahdella vierasottelulla. Albania kohdataan Tiranassa 22.3. ja Montenegro Podgoricassa 26.3. Montenegro-ottelu näkyy suorana Yle Areenan välityksellä – myös Albania-ottelu pyritään näyttämään suorana.

Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen (2002 ja myöhemmin syntyneet) syksyllä 2023 alkaneet EM-karsinnat jatkuvat maaliskuussa kahdella vierasottelulla Albaniaa ja Montenegroa vastaan. Joukkue aloittaa leirin Roomassa ja siirtyy Tiranaan kaksi päivää ennen Albania-ottelua. Päävalmentaja Mika Lehkosuon nimeämä joukkue löytyy täältä.
Albanian ja Montenegron lisäksi Suomen EM-karsintalohkossa pelaavat Armenia, Romania sekä Sveitsi. Tähän mennessä Suomi on pelannut lohkossa neljä ottelua - maaliskuun pelien jälkeen syksyllä 2024 on ohjelmassa vielä neljä ottelua sekä mahdolliset jatkokarsinnat.
Lohkon tilanne löytyy täältä. Yhdeksän lohkovoittajan lisäksi kolme parasta lohkokakkosta saa suoran paikan EM-kisoihin, kun muut lohkokakkoset puolestaan pelaavat kaksiosaiset jatkokarsinnat kolmesta viimeisestä lopputurnauspaikasta.
Pikkuhuuhkajien mediaohjelma (kaikki ajat Suomen aikaa):
Maanantai 18.3. klo 13-13.30 mediatunti (puhelinhaastattelut, Rooma)
Tiistai 19.3. klo 11.30-12 mediatunti (puhelinhaastattelut, Rooma)
Torstai 21.3 klo 15.30-16 mediatunti (puhelinhaastattelut, Tirana)
Sunnuntai 24.3. klo 12.30-13 mediatunti (puhelinhaastattelut, Podgorica)
Maanantai 25.3. klo 15.30-16 mediatunti (puhelinhaastattelut, Podgorica)
Muutokset ohjelmaan mahdollisia. Pyydämme toimittamaan haastattelupyynnöt ennakkoon U21-maajoukkueen tiedottaja Niko Tykkyläiselle, jotta voimme varmistaa pyydettyjen pelaajien tavoittamisen.
Lisätietoja:
Niko Tykkyläinen, U21-maajoukkueen tiedottaja
040 559 0646
niko.tykkylainen@palloliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Palloliitto
Briotech Kansallinen Liiga julkistaa uuden mestaruuspalkinnon – Tahdon polku kantaa vuosikymmenten tarinaa5.9.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Briotech Kansallisen Liigan mestaruuspalkinto uudistuu. Ensimmäistä kertaa kauden 2025 päätteeksi jaettava Tahdon polku -nimeä kantava palkinto on kunnianosoitus sekä mestaruudelle että koko naisten pelaaman jalkapallon historialle Suomessa. Palkinto on suunniteltu heijastamaan sarjan arvoja: tahtoa menestyä, tasa-arvoa, rohkeutta ja yhdessä tekemistä.
Huuhkajien mediaohjelma 5.–6.9.2025 – Teams-info perjantaina4.9.2025 13:25:00 EEST | Tiedote
Suomi kohtaa Norjan A-maaottelussa Oslossa torstaina ja Puolan MM-karsintaottelussa Chorzówissa sunnuntaina.
Huuhkajien mediaohjelma 2.-6.9.20251.9.2025 18:15:00 EEST | Tiedote
Suomi kohtaa Norjan A-maaottelussa Oslossa (4.9.) ja Puolan MM-karsintaottelussa Chorzówissa (7.9.).
Pikkuhuuhkajien mediaohjelma EM-karsintojen avaukseen1.9.2025 14:50:00 EEST | Tiedote
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue (2004 ja myöhemmin syntyneet) aloittaa karsinnat kohti uusia EM-kisoja. Vastaan asettuvat San Marino 4.9. Turussa ja Kypros 9.9. Larnakassa.
Hradecky ja Schüller sivussa Norja- ja Puola-otteluista – Joronen joukkueeseen1.9.2025 11:03:40 EEST | Tiedote
Huuhkajat kohtaa Norjan A-maaottelussa Oslossa (4.9.) ja Puolan MM-karsintaottelussa Chorzówissa (7.9.).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme