Yleinen asumistuki pienenee vuonna 2024 – myös työttömyysturvan ehtoja kiristetään
18.3.2024 14:38:58 EET | Kela/FPA | Tiedote
Kelan työttömyystukeen ja yleiseen asumistukeen tulee useita leikkauksia ja muita muutoksia vuonna 2024. Myös toimeentulotuessa hyväksyttäviin asumismenoihin tulee muutos. Asiakkaat voivat arvioida Kelan laskureilla, miten muutokset vaikuttavat omaan tilanteeseen.
Eduskunta on tehnyt leikkauksia ja muita muutoksia Kelan maksamaan sosiaaliturvaan. Suurin osa muutoksista tulee voimaan 1.4.2024.
Kaikki muutokset tulevat voimaan automaattisesti, eikä asiakkaiden tarvitse olla yhteydessä Kelaan niiden vuoksi.
Työttömyystuen ehtoja kiristetään
Työttömyystukeen tuli 1.1.2024 muutoksia, jotka vaikuttavat työttömyystuen alkamisaikaan. Oikeus työttömyystukeen alkaa nyt aiempaa myöhemmin, koska työttömyystuen omavastuuaika piteni 5 päivästä 7 päivään. Työttömyystuessa otettiin käyttöön myös lomakorvauksen jaksotus.

Pian työttömyystuesta poistuvat 300 euron suojaosa ja lapsikorotukset. Nämä muutokset tulevat voimaan 1.4.2024. Kela maksaa lapsikorotukset siis vielä maaliskuun työttömyyspäivistä.


Myös palkansaajan työssäoloehtoon tulee muutoksia. Työssäoloehto pitenee nykyisestä noin 6 kuukaudesta 12 kuukauteen, ja työssäoloehto lasketaan palkan määrän perusteella viikkotuntimäärän sijaan. Työssäoloehdon muutokset tulevat voimaan 2.9.2024.
Lue lisää työttömyystuen muutoksista ja tutustu esimerkkeihin.
Työttömyystuen lapsikorotusten poisto koskee vuositasolla noin 100 000:ta henkilöä. Työttömyystuen suojaosan poistuminen vaikuttaa puolestaan osa-aikatyötä tai keikkatyötä tekeviin työttömiin, jotka saavat soviteltua työttömyystukea. Viime vuonna noin 76 000 työttömyystuen saajaa ansaitsi yli 300 e/kk.
Asiakkaat voivat arvioida työttömyystuen laskureilla leikkausten vaikutusta omaan tilanteeseensa. 1.4.2024 voimaan tulevat muutokset päivitetään laskureihin maaliskuun aikana. Laskuri arvioi tuen uuden määrän, kun alkupäivämääräksi valitsee 1.4.2024 tai myöhemmin.
Yleinen asumistuki pienenee
Yleiseen asumistukeen tulee leikkauksia. Yleisen asumistuen korvausprosentti pienenee ja perusomavastuu suurenee, mikä pienentää yleisen asumistuen määrää.
Yleisestä asumistuesta poistuu myös ansiotulovähennys, joka on ollut 300 e/kk.
Helsingissä huomioon otettavien asumismenojen enimmäismäärä pienenee, kun yleisessä asumistuessa huomioon otettavien enimmäisasumismenojen kuntaryhmät 1 ja 2 yhdistetään ja enimmäisasumismenot otetaan huomioon nykyisen kuntaryhmä 2:n mukaisesti. Helsinki siis yhdistetään samaan kuntaryhmään muun pääkaupunkiseudun kanssa. Muutos pienentää lähes kaikkien yleistä asumistukea saavien helsinkiläisten ruokakuntien asumistukea.
Lisäksi omistusasuntoon ei saa enää yleistä asumistukea vuoden 2025 alusta alkaen. Muutos ei koske asumisoikeusasuntoja eikä osaomistusasuntoja. Näihin asuntoihin voi jatkossakin saada yleistä asumistukea.
Asumisoikeusasunnon asumismenoiksi ei kuitenkaan jatkossa enää hyväksytä asuntolainan korkoja. Muutos tulee voimaan vuoden 2025 alusta alkaen.
Muutokset eivät koske eläkkeensaajan asumistukea.
Lue lisää yleisen asumistuen muutoksista ja tutustu esimerkkeihin.
Suurin osa yleisen asumistuen muutoksista tulee voimaan 1.4.2024. Riippuu ruokakunnan tilanteesta, milloin muutokset pienentävät ruokakuntien saaman asumistuen määrää.
Jos yleinen asumistuki myönnetään ruokakunnalle ensimmäistä kertaa, muutokset pienentävät ruokakunnan asumistuen määrää 1.4.2024 alkaen.
Jos yleinen asumistuki on myönnetty ennen 1.4.2024, muutokset pienentävät ruokakunnan asumistuen määrää vasta silloin, kun ruokakunnan täytyy seuraavan kerran hakea asumistuen tarkistusta.

Lue tästä, milloin yleisen asumistuen tarkistusta täytyy hakea.
Yleisen asumistuen lainmuutokset koskevat kaikkia yleisen asumistuen saajia. Yleistä asumistukea sai vuoden 2023 lopussa 404 662 ruokakuntaa. Näistä oli opiskelijoita 41 prosenttia eli 167 740 ruokakuntaa.
Asiakkaat voivat arvioida yleisen asumistuen laskurilla leikkausten vaikutusta omaan tilanteeseensa. 1.4.2024 voimaan tulevat muutokset on päivitetty laskuriin. Laskuri arvioi tuen uuden määrän, kun alkupäivämääräksi valitsee 1.4.2024 tai myöhemmin.
Perustoimeentulotuki korvaa yleisen asumistuen ja työttömyystuen leikkaukset kaikkein pienituloisimmille. Kelan laskelmien mukaan perustoimeentulotukea saavien kotitalouksien määrä kasvaa noin 25 000 kotitaloudella vuoden 2024 aikana.
Asiakkaat voivat arvioida toimeentulotuen laskurilla, olisiko heillä oikeus perustoimeentulotukeen.
Perustoimeentulotuessa hyväksyttäviin asumismenoihin muutos
Myös perustoimeentulotukeen on tulossa asumismenoihin liittyvä muutos 1.4.2024. Toimeentulotuessa hyväksyttäville asumismenoille on asetettu kuntakohtaiset enimmäisrajat. Jatkossa Kela ei voi hyväksyä vähäistäkään enimmäisrajojen ylitystä ilman erityistä perustetta. Nämä erityiset perusteet kirjataan nyt lakiin.
Jos asiakkaalla ei ole erityistä perustetta, Kela antaa 3 kuukautta aikaa edullisemman asunnon etsimiseen. Määräaikaa voidaan pidentää, jos asiakas ei yrityksestä huolimatta kykene löytämään edullisempaa asuntoa asuinpaikkakunnaltaan. Asiakas voi aina jatkaa asumista asunnossaan, jos hän maksaa asumismenojen enimmäisrajan ylittävän osan itse.
Lue lisää toimeentulotuessa hyväksyttävien asumismenojen muutoksesta.
Lisätietoja medialle
Kelan sosiaaliturvan muutokset yleisesti:
Osaamiskeskuksen päällikkö Pasi Pajula, puh. 020 634 4218
Etuuksien ja palvelujen suunnitteluyksikön päällikkö Mia Helle, puh. 020 634 3480
Työttömyystuki:
Juristi Antti Ristimäki, puh. 020 634 2194
Yleinen asumistuki:
Erikoissuunnittelija Mirja Peltonen, puh. 020 63 5 9 713
Juristi Rita Lääkkölä, puh. 020 634 2057
Toimeentulotuki:
Etuuspäällikkö Marja-Leena Valkonen, puh. 020 634 3382
Erikoissuunnittelija Venla Hietala, puh. 050 346 4201
Avainsanat
Linkit
Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
I Finland finns det endast en kommun där valfrihetsförsöket ännu inte har utnyttjats – i de här kommunerna har försöket utnyttjats mest och minst21.5.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Sett till antalet besök har valfrihetsförsöket utnyttjats mest i de största städerna, där också det största antalet potentiella kunder finns. Relativt sett har dock försöket utnyttjats mest på mindre orter. I över 200 kommuner har det inte funnits en enda läkare som har erbjudit mottagningstider inom försöket, men trots det har en del invånare använt tjänster inom försöket.
Suomessa on vain 1 kunta, jossa valinnanvapauskokeilua ei ole vielä käytetty – näissä kunnissa käyttö on ollut yleisintä ja harvinaisinta21.5.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Valinnanvapauskokeilun käyttö painottuu määrällisesti suurimpiin kaupunkeihin, koska siellä on eniten potentiaalisia asiakkaita. Suhteellisesti yleisintä käyttö on kuitenkin ollut pienemmillä paikkakunnilla. Yli 200 kunnassa ei ole ollut yhtäkään kokeilun vastaanottoja pitänyttä lääkäriä, mutta on silti asukkaita, jotka ovat hyödyntäneet kokeilua.
Studie: Studiestödet räcker inte till för en rimlig levnadsstandard utan studielån19.5.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
En färsk studie visar att studerande inte når upp till en rimlig levnadsstandard om de inte lyfter studielån eller arbetar. Efter att studerande utanför huvudstadsregionen vars enda inkomst är studiepenning och bostadstillägg har betalat sina boendeutgifter har de råd med en femtedel av de övriga utgifterna i referensbudgeten som används i undersökningen. I huvudstadsregionen räcker förmånerna inte ens till för boende om man inte lyfter studielån.
Tutkimus: Opintotuki ei riitä kohtuulliseen elintasoon ilman opintolainaa19.5.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Opiskelijoiden toimeentulo jää alle kohtuullisen elintason, jos opiskelija ei nosta opintolainaa tai käy töissä, kertoo tuore tutkimus. Pelkällä opintorahalla ja asumislisällä opiskelijalle jää pääkaupunkiseudun ulkopuolella asumismenojen jälkeen rahaa viidennekseen viitebudjetin mukaisista muista hankinnoista. Pääkaupunkiseudulla tuet ilman lainaa eivät riitä edes asumiseen.
FPA påminner om att arbetslöshetsförmånerna betalas ut i två poster i maj18.5.2026 13:28:28 EEST | Pressmeddelande
I maj betalar FPA ut arbetslöshetsförmånerna i två poster. Den första posten består av arbetsmarknadsstöd eller grunddagpenning som har beviljats till utgången av april. Den andra posten består av allmänt stöd som har beviljats från början av maj. Kunderna behöver inte oroa sig även om det dröjer några dagar innan uppgifterna om utbetalning av allmänt stöd går att se i MittFPA.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme