Ratkaisut jatkoajalla ja rankkareilla – naisten välieräpareiksi Classic–SSRA ja TPS–FBC Loisto
Classic ja SSRA etenivät välieriin voitoin 3-1 mutta liki tiukimmalla mahdollisella tavalla, kun Classic löi EräViikingit vieraissa jatkoajalla 3-2 ja SSRA kotonaan SaiPan rangaistuslaukauskisassa 5-4. Välieräparit ovat näin Classic–SSRA ja Turun derby TPS–FBC Loisto.
Helsingissä kävi selkä seinää vasten pelannut EräViikingit johdossa ensimmäisessä erässä Elisa Vilhusen ja kolmannessa Nea Nupposen maaleilla, mutta ensin Meri Jokinen ja viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua ylivoimalla Natalia Pitkäkangas toivat runkosarjan voittajan tasoihin. Jatkoaikaa ehdittiin pelata runsaat viisi minuuttia ennen kuin konkari Kristiina Kauppila katkaisi kotijoukkueen syötön alaspäin, karkasi yksin läpi ja vei harhautuksensa loppuun saakka ratkoen välieräpaikan Classicille.
Oulussa kävi puolestaan SSRA kolmesti johdossa, mutta kolmesta ylivoimasta kolme maalia iskenyt SaiPa tuli joka kerta tasoihin ja vielä Elsa Holopaisen laukauksella ensi kertaa johtoon. Linda Holpaisen tasoitus neljä minuuttia ennen loppua venytti pelin jatkoajalle, jossa kumpikin joukkue kesti vastustajan yhden ylivoiman, ja lopulta vielä rangaistuslaukauksille. Niissä Katja Nättilän ja Liinu Koiviston onnistumiset toivat voiton, kun SaiPan neljästä yrittäjästä kukaan ei onnistunut ohittamaan Flavia Niemelää.
Liigakarsinnoissa nousi Welhojen sankariksi 2–1-voitossa HaHesta Ella Streng, joka laukoi avauserässä kauden avausmaalinsa ja lopuksi vielä jatkoajalla kakkospallosta ratkaisuosuman ajassa 77.08. Welhoille merkittiin ottelussa 73 laukausta, mutta HaHen peittopeli ja haukiputaalaisten maalivahti Viola Marttila venyttivät ratkaisua.
Tiukoilla oli myös toinen tämän kauden liigajoukkue O2-Jyväskylä, joka löi Helsinki Unitedin vasta viimeisen minuutin maalilla. Vieraat nousivat toisen erän 5–1-tilanteesta tasoihin, mutta ajassa 59.15 Janella Järvinen osui illan kolmantensa ja voittomaalin maalivahti Kerttu Aron syötöstä.
Illan muissa karsintaotteluissa lukemat olivat selvemmät, kun Jokerit löi vieraissa Nystarsin 10-1 Emmi Lindhin merkkautettua tehot 2+3 ja SBS Wirmo kaatoi vieraissa Pirkat 6-2.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Classic nousi voittoon Pirkanmaan derbyssä13.9.2025 20:44:12 EEST | Tiedote
F-liigan miesten sarjan lauantain trilleriksi nousi Pirkanmaan derby, jossa Classic nousi päätöserässä kahden maalin takaa 8–7-voittoon Nokian KrP:stä. Illan muut voittajat olivat SPV, OLS ja Westend Indians.
Iita Viitanen ja Miia Maaranen torjuivat Kooveen ja SaiPan voittoihin rangaistuslaukauksilla13.9.2025 18:29:17 EEST | Tiedote
F-liigan naisten sarjassa pelattiin lauantaina viisi ottelua, joista kaksi ratkesi vasta rangaistuslaukauksilla. Koovee löi kotonaan SB-Pron 3-2 ja SaiPa vieraissa SSRA:n 5-4. Ratkaisurooleihin nousivat Iita Viitanen Kooveen ja Miia Maaranen SaiPan tolppien välissä.
TPS:lle revanssi Classicista – avauspisteet ja Super Cupin pokaali Turkuun12.9.2025 21:22:01 EEST | Tiedote
Classic katkaisi keväällä TPS:n naisten mestaruusputken, mutta tänään oli revanssin vuoro, kun joukkueet avasivat F-liigan naisten kauden Lempäälässä. Sekä kolme sarjapistettä että perinteinen liigamestarin ja cupvoittajan kohtaamisen Super Cupin pokaali matkasivat Turkuun 4–3-vierasvoitolla.
F-liiga alkoi mestarin näytöksellä – Oilers tyrmäsi heti avauserässä10.9.2025 20:58:29 EEST | Tiedote
F-liigan miesten sarja alkoi tänään perinteisellä liiga- ja cupmestarien kohtaamisella, jossa panoksena oli liigapisteiden lisäksi Super Cupin pokaali. F-liigan mestari Oilers tyrmäsi cupvoittaja Nokian KrP:n maalein 9-3 vietyään heti avauserän 4-0.
Uusi joukkue liigakartalle: Northern Stars nousee F-liigaan20.8.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
F-liigassa pelaa myös kaudella 2025-26 yhteensä 12 joukkuetta naisten sarjassa. Asia varmistui tiistai-iltana, kun Salibandyliiton hallitus vahvisti Northern Starsille paikan liigaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme