LASB ahdisti Oilersin jatkoajalle, Classic jyräsi päätöserässä
Oilers ja Classic ottivat toiset voittonsa miesten puolivälierissä vieraskaukaloissa, kun Oilers kaatoi Lahdessa LASBin jatkoajalla 5-4 ja Classic Jyväskylässä Happeen 8-4.
Avausottelun murskalukemin vienyt Oilers karkasi toisessa erässä Markus Markkolan osumalla 3–1-johtoon, mutta tänään kasvonsa pessyt LASB nousi Niko Einiön ja Jasper Juutin maaleilla rinnalle. Edes espoolaisten Justus Kainulaisen johtomaali kolme minuuttia ennen loppua ei riittänyt voittoon, kun Tiitus Salokangas tasoitti heti seuraavassa vaihdossa. Jatkoajalla Kainulainen iski kuitenkin uudelleen, kun Oilers pääsi keskialueella pallonriistoon ja hän ohjasi Heikki Iiskolan syötön ohi Santtu Pohjosen.
Happee nousi vielä toisessa erässä Markus Siprosen ja Jonne Junkkarisen maaleilla tappiolta 3–2-johtoon, mutta kolmannessa erässä Classic oli 800-päisen yleisön harmiksi tyly vieras. Eemeli Salin nosti kahdella maalillaan Classicin johtoon, ja erän lopulla lukemat repesivät. Oskari Heikkilä puski panssarivaunun lailla maalintekoon, Ville Lastikka ohjasi Aaro Helinin syötöstä näyttävästi kuudennen maalin ja Heikkilä linkosi vielä tyhjiin Classicin seitsemännen. Lopuksi osuivat Classicille vielä Eetu Sikkinen ja Happeelle Ville Heiska. Oskari Heikkilän tehot olivat huimat 3+2.
Liigakarsinnoissa FBC Turku piti pintansa Kirkkonummi Rangersia vastaan ja voitti 3-2 johdettuaan vielä ottelun viimeisellä kympillä 3-0.
M-Team oli SalBaa vastaan vielä päätöserän puolivälissä tappiolla 1-3, mutta nousi Niklas Niemen sekä Eetu Erkkilän osumilla tasoihin ja voitti lopulta 4-3 Kaidu Valjakan jatkoaikamaalilla.
LNM palkitsi Limingan 440-päisen kotiyleisön vakuuttavalla 7–4-voitolla Tiikereistä. ”Niittarit” johti loppuminuuteilla jo 7-2 ennen kuin vantaalaiset pääsivät lopussa kaventamaan kahdesti.
Sunnuntaina ovat vuorossa puolivälierät SPV–Nokian KrP ja TPS–Westend Indians sekä liigakarsinnoissa ottelut Koovee–EräViikingit, Tiikerit–LNM, SalBa–M-Team ja Rangers–FBC Turku.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Salibandykauden parhaat palkittiin perinteisessä F-gaalassa28.5.2025 22:18:08 EEST | Tiedote
F-liiga ja Salibandyliitto palkitsivat parhaitaan perinteisessä F-gaalassa tänään. F-liigan sekä Salibandyliiton osalta jaossa oli kauden 2024-2025 parhaiden palkintoja, ja samassa tilaisuudessa liitto palkitsi vielä kalenterivuoden 2024 onnistujia.
Anton Frejd Ruotsista ja Linda Fuchsova Tshekistä F-liiga draftin tämän vuoden ykkösvaraukset28.5.2025 14:51:21 EEST | Tiedote
Jo perinteisessä F-liiga draftissa varattiin tänään Turussa salibandyn pääsarjaan miehissä 22 ja naisissa 24 tulevaisuuden ulkomaista suurnimeä. Miesten sarjan ykkösenä ääneen päässeen LASBin valinta oli ruotsalainen nuorten maajoukkuepelaaja Anton Frejd. Naisissa ykkösvaraukseksi nousi tänä vuonna tshekkihyökkääjä Linda Fuchsova, jonka pääsi varaamaan ensimmäisenä valinnut liiganousija Pirkkalan Pirkat.
F-liigahistorian kolmas draft tänään Turussa – katso maksutta suorana Ruudusta28.5.2025 09:31:42 EEST | Tiedote
F-liigahistorian kolmas F-liiga draft järjestetään tänään Turussa. Sen etenemistä voi seurana suorana Ruudusta ja ulkomailla F-LIIGATV:stä.
Happee jäi ilman liigalisenssiä – Hawks nousee uutena joukkueena F-liigaan27.5.2025 20:22:06 EEST | Tiedote
F-liigan taustalla operoivan SSBL Salibandy Oy:n hallitus on jakanut tiistain kokouksessaan F-liigalisenssit kaudelle 2025-26. F-liigan naisten sarjan kaikki 12 joukkuetta saivat lisenssit uudelle kaudelle – miesten sarjan puolella tehtiin harvinainen ratkaisu.
Toisen kerran peräkkäin – Oilers on F-liigan miesten mestari10.5.2025 19:50:38 EEST | Tiedote
Esport Oilers juhlii toisena keväänä peräkkäin F-liigan miesten mestaruutta kaadettuaan seitsemännessä loppuottelussa Tampereella Classicin maalein 3-1. Ratkaisuottelua seurasi Hakametsän jäähallissa 3 700 katsojaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme