Jyväskylän Rakennusmessut 2024 esitteli monipuolisesti rakentamisen uutuuksia, trendejä ja ratkaisuja Paviljongissa
17.3.2024 19:58:11 EET | Jyväskylän Messut Oy / Paviljonki | Tiedote
Jyväskylän Rakennusmessut keräsi 15.−17.3.2024 yli 150 näytteilleasettajaa Paviljonkiin esittelemään uutuuksia, trendejä ja ratkaisuja rakentamisen, remontoinnin, sisustamisen ja pihan teemoista. Rakennusmessuilla oli monipuolista ohjelmaa kolmen päivän ajan. Messujen avauspuheenvuoron piti Anu Kärkkäinen Rakennusteollisuus RT:stä aiheesta Uudistuva rakennuslaki.

Jyväskylän Rakennusmessut 2024 tarjosi laajan kattauksen kiinnostavaa ja ajankohtaista tietoa kuluttajille ja rakennusalan ammattilaisille. Messuilla kuultiin yhteensä yli 60 puheenvuoroa ja esitystä niin paikallisilta kuin valtakunnallisilta asiantuntijoilta ja puhujilta.
”Halusimme huomioida ohjelmassa toimialan tilanteen ja tarjota rakennusalalla työskenteleville ajankohtaista tietoa ja keskusteluja alan tärkeistä teemoista. Messuilla kuultiin esimerkiksi uudistuvasta rakennuslaista ja päästiin seuraamaan mm. paneelikeskusteluja aiheista Rakennusteollisuus nousuun Keski-Suomessa ja Ammatti monipuoliselta infra-alalta. Ohjelmakokonaisuuksiin sisältyi myös eri palveluntarjoajien ratkaisuja työnhakuun, yrittäjyyteen, koulutukseen ja uraan rakennusalalla. Näitä palveluja messuilla esittelivät mm. Keski-Suomen TE-toimisto, Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut, Gradia, Infra ry ja Rakennusliitto”, kertoo Jyväskylän Rakennusmessujen projektipäällikkö Matti Kuosmanen Jyväskylän Messuilta.
Rakennusmessut tarjosi tänäkin vuonna hyödyllistä tietoa sekä kiinnostavaa katsottavaa ja kuultavaa uutuuksista, trendeistä ja ilmiöistä myös kuluttajille. Messuosastoilla oli näytteilleasettajien tuotteiden ja palveluiden ohella työnäytöksiä, tietoa ja neuvontaa.
Tapahtumassa kuultiin lisäksi puheenvuoroja mm. asunnon ostosta ja remontoinnista taloyhtiössä, ilmastonmuutoksen vaikutuksista puutarhoissa, aistiesteettömyyden merkityksestä rakennetussa ympäristössä sekä ekologisesti ja taloudellisesti kestävästä sisustuksesta. Myös julkisuudesta tunnettujen asiantuntijoiden puheenvuorot rakentamisesta, remontoinnista, sisustuksesta ja puutarhasta kiinnostivat yleisöä. Messut huipentuivat Palsanmäkien pitämään huutokauppaan, joka keräsi hyvin yleisöä.
”Jyväskylän Rakennusmessut 2024 olivat monipuoliset messut, jossa kävijät pääsivät tutustumaan laajasti näytteilleasettajien valikoimiin. Olemme iloisia, että näytteilleasettajat pitävät Jyväskylän Rakennusmessuja tärkeänä asiakkaiden kohtaamispaikkana ja tulivat isolla joukolla mukaan tapahtumaan. Messuilla tehtiin kauppaa, ja useat näytteilleasettajat varasivat paikan jo ensi vuoden messuille.”
Jyväskylän Rakennusmessuilla 2024 vieraili yli 9000 kävijää. ”Haluamme kiittää näytteilleasettajia, puhujia, kävijöitä, yhteistyökumppaneita ja kaikkia järjestelyihin osallistuneita hienoista messuista. On ilo tehdä yhdessä tapahtumaa, jonka keskiössä on koti”, Kuosmanen sanoo.
Jyväskylän Rakennusmessut järjestetään seuraavan kerran 21.−23.3.2025 messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa, Jyväskylässä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matti KuosmanenJyväskylän Messut
Puh:050 337 8730matti.kuosmanen@paviljonki.fiLisätietoa julkaisijasta
Jyväskylän Rakennusmessut on kuluttaja- ja ammattitapahtuma, joka järjestetään vuosittain messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa. Tapahtuman järjestää Jyväskylän Messut Oy. Jyväskylän Rakennusmessujen teemoina ovat uudisrakentaminen, remontointi ja talotekniikka, sisustaminen ja koti sekä vapaa-ajan asuminen ja piha. Perinteikkäät Jyväskylän Rakennusmessut on järjestetty yli 40 kertaa.
Jyväskylän Messut Oy vastaa messu- ja tapahtumakeskus Paviljongin toiminnasta kokonaisuudessaan. Järjestämme suosittuja ammatti- ja kuluttajamessuja sekä muita arvostettuja tapahtumia Paviljongissa Jyväskylässä ja muualla Suomessa. Vuokraamme Paviljongin muunneltavia tiloja ja tuotamme tapahtumapalveluja muille tapahtumajärjestäjille.
Messu- ja tapahtumakeskus Paviljonki on todellinen kohtaamispaikka ja yksi Suomen suurimmista tapahtumakeskuksista, jossa järjestetään noin 1000 tapahtumaa ja vierailee yli 400 000 asiakasta vuosittain.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän Messut Oy / Paviljonki
FinnMateria avaa suomalaiselle kaivosteknologialle uusia vientimarkkinoita – Latinalainen Amerikka ensimmäistä kertaa tapahtuman erityisteemana3.11.2026 08:18:17 EET | Tiedote
FinnMateria 2026 vahvistaa kansainvälistä rooliaan järjestämällä ensimmäistä kertaa Latinalaiseen Amerikkaan keskittyvän Special Edition Latin America -erikoisohjelman. Suomeen saapuu 27 kaivosalan yritysjohtajan, asiantuntijan ja median edustajan delegaatio Chilestä, Perusta, Argentiinasta ja Uruguaysta. Tavoitteena on vauhdittaa suomalaisen kaivosteknologian vientiä ja rakentaa uusia kaupallisia kumppanuuksia. Erikoisohjelman toteuttavana yhteistyökumppanina toimii Niina Fu Oy.
Arctic Performance kokoaa turvallisuuden, huoltovarmuuden ja puolustusteknologian asiantuntijat Jyväskylään27.10.2026 12:47:05 EET | Tiedote
Uusi valtakunnallinen Arctic Performance -tapahtuma kokoaa 11. marraskuuta 2026 Jyväskylän Paviljonkiin turvallisuuden, huoltovarmuuden, puolustuksen ja teknologian asiantuntijoita keskustelemaan Suomen toimintakyvystä muuttuvassa turvallisuusympäristössä. Tapahtuman puhujina ovat muun muassa Turvallisuuskomitean yleissihteeri Annukka Ylivaara, Ilmavoimien operaatiopäällikkö eversti Vesa Mäntylä sekä 3. Logistiikkarykmentin esikuntapäällikkö everstiluutnantti Matti Pakarainen.
Jyväskylän Kirjamessujen ohjelmassa näkyy vahva proosavuosi7.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän Kirjamessut järjestetään messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa 21.−22.11.2026. Luvassa on monipuolisesti ohjelmaa kotimaisen kirjallisuuden ympäriltä. Kahden päivän aikana nähtävät 150 esiintyjää takaavat mielenkiintoista kuultavaa moneen makuun.
Jyväskylän Viinimessut palaavat suurempana kuin koskaan21.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän Viinimessut järjestetään 20.-21.11.2026 Jyväskylän Paviljongissa. Pitkän historian omaava tapahtuma palaa juurilleen entistä vahvempana viinitapahtumana tarjoten ennätysmäärän näytteilleasettajia, laadukkaita tuotteita sekä mahdollisuuksia tutustua viineihin asiantuntijoiden opastuksella.
FinnMateria 2026 ohjelma nostaa esiin Euroopan raaka-aineomavaraisuuden, kiertotalouden ja kaivosalan sääntelyn16.9.2026 10:18:38 EEST | Tiedote
Euroopan kriittisten raaka-aineiden omavaraisuus, akkumineraalien kierrätys ja kaivosalan muuttuva sääntely ovat FinnMateria 2026 -messujen keskeisiä teemoja. Jyväskylän Paviljongissa 4.-5. marraskuuta järjestettävä tapahtuma kokoaa yhteen mineraali-, kaivos- ja kiertotalousalan yritykset, asiantuntijat ja päättäjät pohtimaan alan tulevaisuutta aikana, jolloin geopoliittiset muutokset, vihreä siirtymä ja vastuullisuusvaatimukset muokkaavat toimialaa vahvasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme