Puolivälierissä maalin pelit – SPV ja TPS tasoittivat voitot
SPV ja TPS tasoittivat kotonaan puolivälierävoitoiksi 1-1, kun SPV löi Nokian KrP:n 6-5 ja TPS Westend Indiansin jatkoajalla 3-2.
Seinäjoella käänsi SPV alun tappioaseman 2–1-johtoasemaksi, jonka KrP kuittasi samoin kuin toisen erän 3–2-johtomaalin. Erän toisella puolikkaalla laukoi Riku Hakanen Peliveljille 4-3, ja kolmannessa erässä tuli lisää. Nokian Nico Jonaeson otti 2+2 minuutin rangaistuksen turhasta kostohuitaisusta mailalla, ja SPV kiitti Juuso Keskisen kahdella ylivoimamaalilla karaten jo 6–3-johtoon. KrP-kapteeni Joona Rantala nosti joukkueensa pelille kavennettuaan ensin rangaistuslaukauksesta ja kolme minuuttia ennen loppua vielä kuudella viittä vastaan, mutta loppuajan SPV kesti. Riku Hakasen illan tehot olivat 3+2 ja Juuso Keskisen 3+1.
TPS karkasi toisessa erässä Peteris Treksen maalinedusohjauksella ja Aatu Koiviston laukauksella kahden maalin johtoon, mutta kolmas erä oli vieraiden. Leevi Auranen kavensi lähivapaalyönnistä, ja kuusi minuuttia ennen täyttä aikaa Samuli Junnila jatkoi vastaiskun päätteeksi pelin tasoihin ja jatkoajalle. Se päättyi 14 minuutin kohdalla, kun TPS kapteeni Olli Laineen laukaus vasemmasta laidasta suhahti takayläkulmaan.
F-liigan karsinnoissa Tiikerit tasoitti hattutempun laukoneen Mattias Kokljuschkinin johdolla voitoiksi 1-1 kaatamalla kotonaan LNM:n 5-3.
EräViikingit, FBC Turku ja M-Team puolestaan siirtyivät sarjoissaan 2–0-johtoon, kun EräViikingit löi vieraissa Kooveen 6-3, runsaat kuusi minuuttia ennen loppua kaksi maalia tappiolla ollut FBC Turku vieraissa Kirkkonummi Rangersin 6-4 ja alussa kolmen maalin takamatkalla ollut M-Team vieraissa SalBan jälleen jatkoajalla, nyt 8-7. Ratkaisun iski ajassa 65.46 Joona Hokkanen.
Maanantaina on vuorossa Oilersin ja LASBin kolmas puolivälieräkohtaaminen Espoossa. Oilers johtaa sarjaa 2-0.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Jymyltä poikkeuksellinen uudistus: tavoitteena kaikista kotiotteluista ilmaistapahtumia9.6.2024 18:00:00 EEST | Tiedote
F-liigassa pelaava Nurmon Jymy lanseeraa ensi kaudeksi täysin uudenlaisen kampanjan: seuran tavoitteena on saada kaikista liigapeleistä ilmaistapahtumia koko kaudelle.
F-gaala huipensi salibandykauden: Justus Kainulainen ja Miisa Turunen F-liigan arvokkaimmat pelaajat24.5.2024 22:18:08 EEST | Tiedote
Kotimainen salibandykausi huipentui tänään Lempäälän Bläk Boksissa pidetyssä F-gaalassa, jossa F-liiga ja Salibandyliitto palkitsivat kauden parhaat.
Näin eteni F-liiga draft – Karlis Bitmanis ja Martyna Gradzka tämän vuoden ykkösvaraukset24.5.2024 16:23:56 EEST | Tiedote
Viime vuonna lanseerattu F-liiga draft järjestettiin tänään toisen kerran, ja nyt varaamaan pääsivät myös F-liigan naisten joukkueet. Miesten ykkösvaraus löytyi tänäkin vuonna Latviasta, kun ensimmäisenä valinnut FBC Turku huusi Karlis Bitmanisin nimen.
Mediakutsu: Uusia huippunimiä Suomeen? Tervetuloa seuraamaan historian toista F-liiga Draftia21.5.2024 13:11:17 EEST | Kutsu
Perjantaina 24.5. järjestetään historian toinen F-liiga Draft, kun liigaseurat varaavat ulkomaalaisia huippunimiä riveihinsä. Samalla nähdään odotettu uudistus, kun naisten sarjan hyppää mukaan konseptiin. Media on lämpimästä tervetullut seuraamaan tilaisuutta paikan päälle Bläk Boksiin Ideaparkkiin.
Ratkaisu viimeisellä minuutilla – Oilers palasi mestariksi 18 vuoden jälkeen28.4.2024 20:18:07 EEST | Tiedote
Oilers palasi 18 vuoden tauon jälkeen salibandyn miesten Suomen mestariksi, kun se löi Hakametsän jäähallissa Classicin 6-4 Justus Kainulaisen ja Aaro Astalan viimeisen minuutin maaleilla ja vei ottelusarjan 4-3. Ratkaisufinaalia seurasi 2100 katsojaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme