O2-Jyväskylä, Welhot ja Jokerit jo toisiin karsintavoittoihin
17.3.2024 20:59:02 EET | Fliiga | Tiedote
F-liigan naisten karsinnoissa O2-Jyväskylä, Welhot ja Jokerit siirtyivät sarjoissaan 2–0-johtoon, kun O2-Jyväskylä kaatoi vieraissa Helsinki Unitedin 5-2, Welhot vieraissa HaHen 5-1 ja Jokerit kotonaan Nystarsin 9-3.
Helsingissä nähtiin maaleja vasta toisessa erässä, jossa O2-Jyväskylä karkasi kolmen maalin johtoon. Kolmannessa kiskaisi Janella Järvinen tilanteeksi jo 0-4, mutta United tuli vielä, kun ensin osui Emmi Satosuo laitanousun päätteeksi ja sitten vielä Jenni Morottajan laukaus ylivoimalla pomppi verkkoon asti. Puristus ilman maalivahtia tuotti kuitenkin vain Katriina Lounan niitin tyhjään verkkoon.
HaHe kykeni vastaamaan salamakuitilla vielä Welhojen toisen erän avausmaaliin, mutta ennen toista taukoa osui kuopiolaisille Silva Jääskeläinen, ja kolmannen alussa Kiia-Maria Kuru ja kakkospallosta Ella Streng siirsivät Welhot jo 4–1-johtoon. Loppunumerot vieritti tyhjiin Sini Paananen.
Avauskohtaamisen selvästi hävinnyt Nystars sinnitteli tänään kaksi erää kahden maalin erolla, mutta päätösjaksolla lukemat repesivät Nystarsin lahjoitettua Jokereille helpohkoja osumia jopa omalla ylivoimallaan. Emilia Kaartoaho merkkautti Jokereiden sarakkeeseen tehot 3+1, Elina Vanhanen 2+2 ja Taia Lehikoinen 1+2.
Pirkat puolestaan löi vieraissa SBS Wirmon 2-1 ja tasoitti otteluvoitoiksi 1-1. Pelin ensisekunneilla tappiolle jäänyt Pirkat rankaisi kotijoukkueen keskialueen pallonmenetyksistä: se tasoitti toisessa erässä, ja voittomaalin laukoi kolmannen alussa takakulmaan Jessika Lindroos.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
SPV ratkaisi paikallisottelun kolmannessa erässä2.2.2026 21:36:44 EET | Tiedote
F-liigan maanantain pääottelu oli lakeuden derby, jossa SPV kaatoi Nurmon Jymyn sen kotikaukalossa maalein 6-4. Illan toisessa ottelussa Classic murjoi kotonaan sarjajumbo FBC Turun 12-3.
Supervahvistus F-liigaan – Aaro Astala palaa Suomeen2.2.2026 14:04:11 EET | Tiedote
Esport Oilers saa ensi kaudella mieluisen huippuvahvistuksen, kun Aaro Astala, 29, palaa Öljymiehiin kaksivuotisella, kaudet 2026-27 ja 2027-28 kattavalla sopimuksella. Tällä kaudella Astala edustaa Sveitsin pääsarjajoukkue Floorball Köniziä.
EräViikingit iski lopussa – OLS:lle kauden toinen kotitappio1.2.2026 20:50:01 EET | Tiedote
F-liigan sunnuntain trilleri miteltiin Oulussa, jossa EräViikingit kykeni toisena joukkueena tällä kaudella kaatamaan OLS:n sen kotikaukalossa. Lukemat olivat vieraille lopulta 6-5 OLS:n noustua ensin kolmen maalin takaa rinnalle.
OLS karkasi SPV:ltä kolmannessa erässä31.1.2026 21:15:38 EET | Tiedote
Vahvaa kautta pelaava OLS nappasi hattuunsa taas uuden sulan, kun se kaatoi kotonaan 16 pistettä edellään olleen SPV:n komeasti 4-1. Lauantain muut voittajat olivat Hawks ja TPS.
EräViikingit yllätti mestarit Lempäälässä31.1.2026 20:53:43 EET | Tiedote
Keskiviikkona TPS:n vieraana hävinnyt mestari Classic koki jo toisen perättäisen tappionsa taipuessaan kotonaan EräViikingeille rangaistuslaukauskisan päätteeksi 3-4. Pisteen Classicille pelasti Suvi Hämäläisen 10 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä sivaltama tasoitus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme