ELY-keskukset

Kevättulva alkoi vauhdilla (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Jaa

Tulvatilanne Lounais-Suomen monilla vesistöalueilla viikonloppuna oli tavanomaista kevättulvaa rajumpi. Lämmin sää ja vesisade sai joet tulvimaan lounaisessa Suomessa ja esimerkiksi Yläneenjoella vuodesta 1970 alkaneen mittaushistorian  suurin virtaama, 41 m³/s, mitattiin 16.3.2024 lauantaina.

Loimijoki tulvii, Huittinen.
Loimijoki tulvii, Huittinen.

Pelastuslaitoksilla oli lukuisia tulviin liittyviä vahingontorjuntatehtäviä viikonlopun aikana

Porissa seurattiin tiiviisti jääkannen liikkeitä ja Kokemäenjoen säännöstelyllä pystyttiinkin välttämään suurempien jääpatojen muodostuminen. Myös Loimijoen alueella oli jääpatojen muodostumisriski suuri. Sään kylmeneminen rauhoittaa tulvatilannetta toistaiseksi, eikä ennusteiden perusteella vastaaviin tulvakorkeuksiin enää ylletä Karvianjoen vesistöaluetta lukuun ottamatta.

Pitkäjänteistä suunnittelua tulvariskien hallintaan 

Tulvariskien hallinnan edistämiseksi tehdään pitkäjänteistä suunnittelua arvioimalla vesistöaluekohtaisesti tulvariskejä ja laatimalla tulvariskien hallintasuunnitelmia merkittäville tulvariskialueille. 

Tulvariskien arviointiin ja ehdotuksiin tulvariskialueista Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa voi tutustua vesi.fi-palvelussa:

Lisätietoja:

Juha-Pekka Triipponen, ryhmäpäällikkö,
puh.0295 022 953, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Ilkka Myllyoja, vesitalousasiantuntija,
puh. 0295 022 911, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Avainsanat

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye