Ainutlaatuinen livepodcast-ilta: Syvä sukellus Children Of Bodomin maailmaan yhdessä bändin jäsenten kanssa
Children Of Bodomin ystäville on 10. huhtikuuta tarjolla todellista herkkua, kun Suomen suosituin musiikki-podcast Kasarin Lapset tekee live-jakson COB:n jäsenten kanssa.

Ainutlaatuinen tapahtuma maanalaisessa Kannusalissa tarjoaa syvällisen sukelluksen Espoosta maailmalle rynnistäneen Children Of Bodomin maailmaan. Illan isäntänä toimii Kasarin Lapset -podcastin Vesa Winberg, joka keskustelee Children Of Bodomin musiikista ja urasta yhtyeen kitaristin Jaska Raatikaisen, kosketinsoittaja Janne Wirmanin ja basistin Henkka Seppälän kanssa. Luvassa on myös COB-soittajien tuoreita musiikillisia kuulumisia. Mukana keskustelemassa lisäksi Lost Society -yhtyeestä tuttu Samy Elbanna. Yleisö pääsee nauttimaan mielenkiintoisista tarinoista suoraan suomimetallin kärkipaikoilta kerrottuna.
Kasarin Lapset -podcast on ollut kuunneltavissa suosituimmilla suoratoistopalveluilla vuodesta 2019 lähtien ja on kerännyt yli miljoona striimausta. Se on saavuttanut suuren suosion kuulijoiden keskuudessa tarjoten kiehtovia keskusteluja musiikkimaailman huipuilta.
Tapahtumassa on numeroidut istumapaikat ja tilaisuus on avoin kaikenikäisille COB:in musiikin ystäville.
Kasarin Lapset -live: Children Of Bodom - Spesiaali Kannusalissa keskiviikkona 10. huhtikuuta. Tapahtuma alkaa klo 19.00. Liput 20 € + tilausmaksu (alkaen 1,50 €) Lippupisteestä ja 25 € ovelta tuntia ennen tapahtuman alkua, mikäli lippuja on jäljellä. Tunnelmallinen Cafe Bar Luola palvelee väliajalla ja ennen tapahtuman alkua, klo 18 alkaen.
Kannusali, Kannusillankatu 4, 02770 Espoo
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lani NordlundKannusali
lani.nordlund@espoo.fiLinkit
Kulttuurin tulosyksikkö vastaa Espoon kulttuuritarjonnasta ja kulttuuriprofiilista. Tulosyksikköön kuuluu viisi palvelualuetta: kaupunginkirjasto, kaupunginmuseo, kaupunginorkesteri Tapiola Sinfonietta, kulttuurin edistäminen ja kumppanuudet ja sekä kulttuuritalot ja -palvelut.
www.kulttuuriespoo.fi | www.espoo.fi/kulttuuri
#KulttuuriEspoo @kulttuuriespoo
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tee oma taidereitti: EMMA – Espoon modernin taiteen museon julkiset taideteokset löytyvät nyt Espoon kaupungin karttapalvelusta18.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
EMMAn taide ulottuu ympäri Espoon kaupunkia. Yhteensä 70 julkista taideteosta on kaikkien kaupunkilaisten saavutettavissa eri puolilla Espoota ja määrä tulee täydentymään. Kesäkuun alussa teokset on lisätty Espoon kaupungin avoimeen karttapalveluun yhteistyössä Espoon kaupunkitekniikan keskuksen kanssa. Taide kaupungilla -karttapalvelun tavoitteena on parantaa tiedon jakamista ja teosten löydettävyyttä.
Kaupunginhallitus: Espoontorin asemakaavan muutos mahdollistaa asemanseudun kehittämisen16.6.2025 19:55:34 EEST | Tiedote
Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa Espoontorin kauppakeskuksen laajentaminen hypermarketilla, lisätä asuntorakentamista sekä kehittää asemanseutua joukkoliikenteen solmukohtana.
Konserni- ja tilajaosto kokoontui ensimmäistä kertaa16.6.2025 14:06:20 EEST | Tiedote
Konserni- ja tilajaosto tukee kaupunginhallitusta kaupungin tytäryhteisöjen johtamisessa sekä muiden yhteisöjen ohjauksessa ja seurannassa.
Stadsträdgårdens trädbank hjälper Esbo att anpassa sig till klimatförändringen12.6.2025 11:19:59 EEST | Pressmeddelande
Den globala uppvärmningen kommer inom en snar framtid att leda till liknande väderförhållanden i Esbo som i Centraleuropa. Därför bereder sig staden på och anpassar sig till klimatförändringen genom ett nytt försök, där trädslag importeras från sydliga länder och odlas som framtida gatuträd.
Kaupunginpuutarhan puupankki auttaa Espoota sopeutumaan ilmastonmuutokseen12.6.2025 11:19:59 EEST | Tiedote
Ilmaston lämpeneminen tuo lähitulevaisuudessa Espooseen Keski-Euroopan olosuhteet. Siksi kaupunki varautuu ja sopeutuu ilmastonmuutokseen uudella kokeilulla, jossa etelästä tuotuja puulajeja kasvatetaan tulevaisuuden katupuiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme