Kela

Kela-asioita voi nyt hoitaa verkossa myös saameksi

Jaa

Kela on julkaissut ensimmäisen version saamenkielisestä verkkoasiointipalvelusta. Saamenkielisessä MuKela- tai MuuKela-palvelussa voi jo hakea valikoituja etuuksia ja lähettää liitteitä.

Kelan verkkoasiointipalvelua eli OmaKelaa on tähän saakka voinut käyttää joko suomeksi tai ruotsiksi. Nyt Kela on julkaissut palvelusta ensimmäisen version myös kolmella Suomessa puhutulla saamen kielellä. Palvelun nimi pohjoissaameksi on MuKela ja inarin- ja koltansaameksi MuuKela.

Saamenkieliseen asiointipalveluun voi kirjautua turvallisesti osoitteessa www.kela.fi valitsemalla sivuston oikeasta yläkulmasta Kirjaudu-painikkeen ja sen jälkeen avautuvasta valikosta vaihtoehdon OmaKela. Palveluun tunnistaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Kirjauduttuaan asiakas voi valita haluamansa saamen kielen OmaKelan kielivalikosta. Tarvittaessa asiakas voi palata asioinnin aikana helposti myös suomen- tai ruotsinkieliseen näkymään.

Saamenkielinen asiointipalvelu ohjaa hakemuksen ja liitteiden toimittamisessa

Saamenkielinen asiointipalvelu ohjaa asiakasta hakemuksen ja liitteiden toimittamisessa Kelaan. Asiakas valitsee palvelussa haluamansa etuuden ja liittää siihen omalla laitteellaan täyttämänsä pdf-hakemuslomakkeen. Kun hakemus on tallentunut palveluun, asiakas voi lisätä siihen tarvittavat liitteet. 

Alkuvaiheessa saamenkielisessä palvelussa voi hakea sairaanhoito- ja lääkekorvauksia, kuntoutusta ja vammaistukia. Myös alaikäisen huoltaja tai Suomi.fi-valtuudella toisen puolesta asioiva voi lähettää edellä mainittuja hakemuksia ja niiden liitteitä.

Myöhemmin tänä vuonna tavoitteena on rakentaa saamenkieliseen palveluun omakielinen etusivu ja päätösten ja muiden asiakirjojen näkymä. Toistaiseksi päätökset, kirjeet ja muut asiakirjat voi nähdä ainoastaan vaihtamalla kielen suomeen tai ruotsiin.

– Toivomme saamenkielisten asiakkaidemme kokeilevan asiointipalvelun käyttöä, vaikka palvelussa on käytössä vasta sen ensimmäiset ominaisuudet. Käyttäjien kokemukset ovat meille erittäin tärkeitä, kun palvelua kehitetään, sanoo OmaKelan kehittämisen asiantuntija Elina Sipola.

Kela.fissä opastetaan myös saameksi asiointipalvelun käytössä

Kela.fi-sivustolla kerrotaan nyt aikaisempaa laajemmin myös saameksi OmaKelan käytöstä. Sivustolla kerrotaan myös vaihtoehtoisista kirjautumistavoista ja valtuuttamisesta.

Kela.fissä kerrotaan myös, miten verkossa voi hoitaa asioita toisen puolesta. OmaKelassa voi hoitaa asioita toisen henkilön puolesta, jos palvelua käyttävä henkilö on täysi-ikäinen ja toinen täysi-ikäinen henkilö on valtuuttanut hänet hoitamaan Kela-asioitaan. Myös huoltaja voi hoitaa OmaKelassa joitakin alaikäisen lapsensa asioita.

Asiakas saa halutessaan päätöksestään saamenkielisen käännöksen

Saamenkielinen asiakas saa etuuspäätöksensä ensin suomeksi tai ruotsiksi sen perusteella, mikä hänen väestötietojärjestelmään merkitty asiointikielensä on. Asiointikieleksi voi valita ainoastaan suomen ja ruotsin.

Jos asiakas on hakenut etuutta saamenkielisellä hakemuksella tai muutoin ilmaissut halunsa saada päätöksensä saamenkielisenä, Kela lähettää hänelle kirjeenä myös päätöksen saamenkielisen käännöksen.

Äidinkieleksi voi väestötietojärjestelmässä ilmoittaa myös pohjois-, inarin- tai koltansaamen. Myös Kela saa tiedon asiakkaiden äidinkielestä väestötietojärjestelmästä.

Saamelaisella on saamen kielilain mukaan oikeus hoitaa Kela-asioitaan omalla kielellään. Kielellisten oikeuksien toteutuminen käytännössä edellyttää myös sähköisen asiointimahdollisuuden tarjoamista.

Lue lisää

Yhteyshenkilöt

Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.

Puh:020 634 7745viestinta@kela.fi

Linkit

Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kela

Arbetslivssituationen för klienter som deltagit i FPA:s yrkesinriktade rehabilitering förbättras ofta12.4.2024 11:18:03 EEST | Tiedote

FPA utvärderar regelbundet hurdan nytta klienterna har haft av rehabilitering. En färsk rapport visar att arbetslivssituationen ofta förbättras särskilt för personer som deltagit i yrkesinriktad rehabilitering. Också bland dem som deltagit i kurser för personer med psykiska sjukdomar ökar den andel som arbetar eller studerar. Klienter inom krävande medicinsk rehabilitering har däremot som väntat långvariga problem när det gäller arbetsförmågan.

Kelan ammatilliseen kuntoutukseen osallistuneiden asiakkaiden työelämätilanne usein kohenee12.4.2024 11:18:03 EEST | Tiedote

Kela tarkastelee säännöllisesti, millaisia hyötyjä asiakkaat saavat kuntoutuksesta. Tuoreesta raportista ilmenee, että erityisesti ammatillisen kuntoutuksen palveluihin osallistuneiden työelämätilanne usein kohenee. Myös mielenterveyskursseille osallistuneilla työssä ja opiskelemassa olevien osuus kasvaa. Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkailla sen sijaan on odotetusti pitkäaikaisia työkyvyn haasteita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye