Puoluerahoituksesta raportoitu puutteellisesti
Puoluerahoitusilmoituksia korjattiin VTV:n tarkastuksen yhteydessä. Puolueorganisaatioiden tulisi seurata myös puoluetuen käyttöä huolellisemmin.

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) valvoo puoluerahoitusta sekä puoluetuen käyttöä tarkastamalla vuosittain puolueita, niiden lähiyhteisöjä ja puolueyhdistyksiä. Viime vuoden valvontakierroksellaan VTV kohdisti tarkastuksiaan 52 puolueorganisaatioon sisältäen kaikki eduskuntapuolueet.
Puolueorganisaatioiden on ilmoitettava rahoituksestaan sekä toimitettava tarvittavat dokumentit VTV:n rekisteriin. Edellisvuosien tapaan osa puolueista ja puolueyhdistyksistä ei ollut ilmoittanut kaikkea ulkopuolisilta tahoilta saamaansa tukea. Tarkastuksien aikana organisaatiot lisäsivät puuttuvia tietoja ja korjasivat rahoitusilmoituksiaan. Päivityksiä rahoitusilmoituksiin tehtiin yhteensä noin 550 000 euron edestä.
"Havaitsimme myös suorituksia, joita oli luultu tavanomaiseksi järjestötoiminnaksi tai läpikulkueriksi ja joista ei ollut tehty ilmoituksia. Puoluelaissa on lueteltu tyhjentävästi ne poikkeukset, joista ei tarvitse ilmoittaa. Kaikista muista suorituksista on aina ilmoitettava", VTV:n valvontapäällikkö Jonna Carlson muistuttaa.
Myös puoluelain mukaisia asiakirjoja kuten tilinpäätöksiä, tilintarkastuskertomuksia ja puoluetuen tilityksiä puuttui rekisteristä, mutta niitäkin toimitettiin tarkastusten aikana. Yksi puolue ei tähän mennessä ole vielä tehnyt ilmoitusta rahoituksestaan eikä ole toimittanut tarkastusvirastolle vaadittavia aineistoja. Tarvittaessa VTV voi määrätä uhkasakon taholle, joka ei ole täyttänyt lainmukaisia velvollisuuksiaan.
VTV valvoo puoluerahoituksen lisäksi puoluetukea eli puolueiden valtionavustusta. Puoluetuen myöntää valtioneuvosto ja se on tarkoitettu poliittisen toiminnan tueksi.
”Kaikkien puolueorganisaatioiden tulisi seurata ja dokumentoida puoluetuen käyttöä tarkemmin. Havaitsimme puutteita sopimuskäytännöissä, valtionavustustilityksissä, kirjanpidon menettelyissä ja käyttöehtojen noudattamisessa. Tukea palautettiin valtioneuvoston kanslialle yhteensä noin 15 000 euroa tapauksissa, joissa tuen ehtoja ei ollut noudatettu”, Carlson kertoo.
Avoin tieto puoluerahoituksesta ehkäisee korruptiota ja epäasiallista vaikuttamista puolueiden toimintaan. Puoluerahoitustietoja ja -asiakirjoja voi tarkastella verkossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jonna CarlsonValvontapäällikkö, tillsynschef
Puh:050 574 0192etunimi.sukunimi@vtv.fiKuvat

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan osoittamiin kohteisiin tuloksellisesti lakeja ja sääntöjä noudattaen. Lisäksi VTV tukee toiminnallaan läpinäkyvää päätöksentekoa ja demokratiaa.
VTV tarkastaa valtion taloudenhoidon laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä valvoo finanssipolitiikkaa, puolue- ja vaalirahoitusta ja avoimuusrekisterin käyttöä. VTV on ylin riippumaton tarkastusviranomainen. Se toimii eduskunnan yhteydessä, ja sen asema ja tehtävät on säädetty perustuslaissa.
Statens revisionsverk säkerställer att statens tillgångar används i enlighet med riksdagens beslut, effektivt och med efterlevnad av lagar och regler. Med sin verksamhet stödjer revisionsverket dessutom ett transparent be-slutsfattande och demokrati.
Revisionsverket granskar lagligheten och ändamålsenligheten i skötseln av statsfinanserna, övervakar finanspo-litiken och användningen av öppenhetsregistret samt utövar tillsyn över parti- och valfinansieringen. Revis-ionsverket är den högsta oberoende revisionsmyndigheten. Revisionsverket fungerar i anslutning till riksdagen och dess ställning och uppgifter föreskrivs i grundlagen.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Finansieringen av idrottsverksamhet är splittrad och upprätthåller existerande strukturer – knappt något statligt stöd för personer som rör på sig lite18.12.2025 06:55:00 EET | Pressmeddelande
Idrottsfinansieringen styrs av undervisnings- och kulturministeriet på ett mycket ospecificerat sätt och utan strategiska prioriteringar. Basfinansieringen kompletteras med många specialunderstöd, men till exempel medborgare som rör på sig lite förbises nästan helt.
Liikuntarahoitus on pirstaleista ja säilyttävää – vähän liikkuville ei juurikaan valtion tukea18.12.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Opetus- ja kulttuuriministeriö ohjaa liikuntarahoitusta hyvin väljästi ja vailla strategisia painopisteitä. Perusrahoitusta täydennetään lukuisin erityisavustuksin, mutta esimerkiksi vähän liikkuvat kansalaiset jäävät lähes huomiotta.
Regeringen är på väg att missa sina mål för de offentliga finanserna – ytterligare åtgärder bör bedömas på ett heltäckande sätt17.12.2025 09:59:00 EET | Pressmeddelande
Övervakarna av finanspolitiken vid Statens revisionsverk betonar att de offentliga finanserna bör stärkas långsiktigt på så sätt att metoderna granskas på ett heltäckande sätt. Det parlamentariska avtalet om det nationella finanspolitiska regelverket är ett bra steg framåt.
Hallitus ei ole saavuttamassa julkisen talouden tavoitteitaan – lisätoimia arvioitava kattavasti17.12.2025 09:59:00 EET | Tiedote
Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) finanssipolitiikan valvojat korostavat julkisen talouden vahvistamista pitkäjänteisesti ja keinoja kattavasti tarkastellen. Parlamentaarinen sopu kansallisesta finanssipoliittisesta säännöstöstä on hyvä askel.
De genomsnittliga kampanjkostnaderna ökade i kommunalvalet – 40 procent av den totala finansieringen utgjordes av utomstående bidrag16.12.2025 12:00:00 EET | Pressmeddelande
Samtliga 13 966 redovisningsskyldiga för kommunalvalet i april har lämnat in en lagstadgad redovisning av valfinansieringen. De genomsnittliga kampanjkostnaderna ökade jämfört med kommunalvalet 2021.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme