Tuore historiikki kertoo Operettiteatterin ja teatterineuvos Hilkka Kinnusen ainutlaatuisen tarinan
19.3.2024 12:31:34 EET | Taideyliopisto | Tiedote
Operettiteatterin perustamisesta on tänä vuonna kulunut 65 vuotta. Se nousi historiansa aikana poikkeukselliseksi toimijaksi suomalaisella teatterikentällä ja jätti lähtemättömän jäljen maamme musiikkiteatterin historiaan.

Operettiteatteri lopetti toimintansa vuonna 1995. Taideyliopiston Sibelius-Akatemian julkaisusarjassa ilmestyvässä historiikissa Operettiteatterin historia 1959–1995 käydään läpi Hilkka Kinnusen ideoiman musiikkiteatterin perustaminen, sen ohjelmisto sekä laajat koti- ja ulkomaankiertueet. Kiinnostavan näkökulman tarjoavat operetin arvostus ja suhde ajan muuhun teatteritarjontaan. Lopuksi pohditaan, miksi ja miten operetin asema muuttui Operettiteatterin historian aikana.
Kirjassa tarkastellaan myös, millainen henkilö oli teatterin takana vaikuttanut Hilkka Kinnunen: millainen tausta ja koulutus hänellä oli ja ennen kaikkea miksi oma teatteri oli suorastaan ”pakko” perustaa. Lisäksi käsitellään muun muassa Operettiteatterin suhdetta uuteen Kulttuuritaloon ja teatterin suosion syitä.
Yhden naisen vahva visio
Operettiteatteri on ollut poikkeuksellinen ilmiö suomalaisessa teatterikentässä. Se oli myös vahvasti perustajansa Hilkka Kinnusen näköinen. Kinnunen on monipuolinen taiteilija, joka johti teatteria menestyksekkäästi yli kolmen vuosikymmenen ajan. Hän sai koulutuksensa Viipurin musiikkiopistossa, Sibelius-Akatemiassa ja Suomen Teatterikoulussa sekä Wienissä. Hän ohjasi ja näytteli mutta myös loi Operettiteatterista paikan, johon tutut operetit, musikaalit ja kotimaiset musiikkinäytelmät kokosivat katsojia.
Operettiteatteri täytti talvisin "punaisen" Kulttuuritalon katsomot ja kesäisin Soutustadionin ja houkutteli yleisöä ohjelmistollaan. Teatteri teki rohkeasti myös kotimaan- ja ulkomaankiertueita, laajentaen näin musiikkiteatterin vaikutusta Suomessa mutta myös ulkosuomalaisten keskuudessa. Kinnunen johti Operettiteatteria varsin bisneshenkisesti. Hän ymmärsi kokeilla uusia ideoita ja houkutella lavalle ajan suosittuja populaarilaulajia. 1960–1970-luvuilla ohjelmistoa rikastuttamassa nähtiin sellaisia nimiä kuin Georg Ots, Katri Helena ja Tapani Kansa.
Sibelius-Akatemian julkaisusarjassa julkaistava Operettiteatterin historiikki perustuu tarkkaan teatterihistorian tutkimukseen. Teos on suunnattu kaikille musiikkiteatterista kiinnostuneille ja tarjoaa mahdollisuuden sukeltaa syvälle Suomen musiikkiteatterin kulttuuriperintöön.
Parhaillaan Taideyliopistossa selvitetään mahdollisuutta käynnistää musiikkiteatterin maisterikoulutus Sibelius-Akatemian ja Teatterikorkeakoulun yhteistyönä.
Operettiteatterin historia 1959–1995
Sibelius-Akatemian julkaisuja 29
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia 2024
Nidottu: ISBN 978-952-329-346-5 ISSN 2341-8257
PDF: ISBN 978-952-329-347-2 ISSN 2489-7973
Paino: Grano, Helsinki 2024
Julkaisua on tukenut Hilkka Kinnusen säätiö.
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
FT Aino Kukkonen
aino.kukkonen@uniarts.fi
FT Aino Kukkonen on vieraileva tutkija Taideyliopiston Tutkimusinstituutissa. Hän on julkaissut useita kirjoja suomalaisen teatterin ja tanssin historiasta sekä toimii myös kriitikkona.
Arvostelukappaleet:
Henri Wegelius
henri.wegelius@uniarts.fi
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Taideyliopisto julkaisi eduskuntavaalitavoitteensa: Taide osaksi Suomen kestävää uudistumista4.6.2026 15:02:12 EEST | Tiedote
Taideyliopisto on julkaissut tavoitteensa eduskuntavaaleihin 2027, joissa korostetaan taiteen ja kulttuurin roolia sekä yhteiskunnan toimintakyvyn että talouden uudistumisen perustana.
Johanna Ehrnrooth -palkinto kuvataiteilija Olli Valkolalle21.5.2026 14:25:15 EEST | Tiedote
Taideyliopiston tukisäätiön myöntämän palkinnon tarkoituksena on tukea nuorten kuvataiteilijoiden kansainvälistymistä sekä siirtymävaihetta opinnoista ammattiuralle. 10 000 euron arvoisen palkinnon saaja valitaan vuosittain Kuvan Kevät -maisterinäyttelyn taiteilijoiden joukosta.
Tutkimus näyttelijäntaiteen pääsykokeista analysoi, mitä raadit odottavat hakijalta22.4.2026 09:14:00 EEST | Tiedote
Vain noin prosentti hakijoista valitaan vuosittain Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun näyttelijäopintoihin. Se tekee juuri nyt meneillään olevasta hakuprosessista poikkeuksellisen paineisen sekä hakijoille että valitsijoille. Prosessin kehittämiseksi käynnistettiin tutkimus, jossa seurattiin valintaraatien työskentelyä ja haastateltiin niiden jäseniä. Tutkimus piirtää kuvaa siitä, millaista on 2020-luvun ihanteellinen näyttelijyys.
Helsingin kaupungin ja Taideyliopiston uusi yhteistyösopimus vahvistaa elinvoimaa, taidetta ja kulttuuria21.4.2026 14:22:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki ja Taideyliopisto ovat solmineet uuden, vuoden 2029 loppuun asti voimassa olevan kumppanuussopimuksen. Kaupunki ja Taideyliopisto vahvistavat yhdessä Helsingin elinvoimaa, kulttuuritarjontaa ja houkuttelevuutta sekä luovat pohjaa luovan talouden innovaatioille ja kasvulle.
Kuvan Kevät 2026 avautuu 15. toukokuuta Taideyliopiston Sörnäisten kampuksella15.4.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Valmistuvien kuvataiteilijoiden laaja ryhmänäyttely esittelee uuden taiteilijasukupolven taiteellista työskentelyä ja ajattelua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme