Suomen Purjehdus ja Veneily ry

Olympiapurjehdus: Noora Ruskolan kisakausi käynnistyy Formula Kite luokan EM-kisoissa

19.3.2024 11:56:12 EET | Suomen Purjehdus ja Veneily ry | Tiedote

Jaa
Noora Ruskola, Formula Kite
Noora Ruskola, Formula Kite Pepe Korteniemi / SPV

Formula Kite -luokan EM-kisat käynnistävät leijalautailijoiden kisakauden Espanjassa. Kisat alkavat 19. maaliskuuta ja päättyvät finaalilähtöihin sunnuntaina 24. maaliskuuta. Kisoihin osallistuu 137 purjehtijaa 37 eri maasta. Suomen maajoukkueen Noora Ruskola lähtee kisoihin luottavaisin mielin.

- Tavoitteenani on kiteyttää talvitreenien opit kilpailutilanteeseen, ja tämä kisa ohjeistaa, mitä pitää huomioida ja treenata ennen kevään päätapahtumaa, eli Last Chance -regattaa huhtikuussa. Lähden kuitenkin täysillä EM-kisoihin, Noora Ruskola sanoo.

Formula Kite -luokan EM-kisat järjestetään tänä vuonna Euroopan suurimmalla suolavesilaguunilla Espanjan rannikolla.

- EM-kisojen olosuhteet ovat todella erilaiset kuin talven treenileirillä Kanariansaarilla. Mar Menor on suojaisa laguuni, johon ei nouse kunnolla aaltoa. Kesti hetken saada varusteet kuntoon, mutta nyt tuntuu siltä, että kaikki on hyvin kisaa varten, Ruskola kertoo.

Suomen Purjehdus ja Veneily seuraa kilpailua Sailing Team Finlandin Facebookissa ja Instagramissa sekä mediatiedottein kilpailun kohokohdista. Julkaisuvapaita kuvia löytyy maajoukkueen kuvapankista. 

EM-kisojen kokonaistulokset ja lisätiedot löytyy tästä.

Sailing Team Finlandin kilpailukalenteri 2024
15.-23.3. Formula Kite EM, Mar Menor, Espanja
29.3.-6.4. Palman maailmancup, Palma, Mallorca
20.-27.4. Last Chance, Ranskan olympiaviikko, Hyères (olympiakarsinta)
7.-12.5. 49er-, 49erFX- EM kisat ja Nacra 17 MM-kisat, La Grande Motte, Ranska
11.-19.5. Formula Kite MM, Hyeres, Ranska
28.7.-8.8. Pariisin 2024 kesäolympialaiset, Marseille, Ranska

Yhteyshenkilöt

Linkit

Suomen Purjehdus ja Veneily

Suomen Purjehdus ja Veneily ry (SPV) on suomalaisten pursi- ja veneilyseurojen etujärjestö. Se edistää, ohjaa ja valvoo suomalaista purjehdusta ja veneilyä. SPV perustettiin vuonna 2011, kun 1900-luvun alussa perustetut Suomen Purjehtija- ja Suomen Veneilyliitto yhdistyivät yhdeksi liitoksi. Liittoon kuuluu yli 300 jäsenseuraa ja noin 40 luokkaliittoa. Harrastajia seuroissa on noin 64 000.

Liiton tehtävänä on tukea toiminnallaan veneily- ja pursiseuroja sekä luokkaliittoja, jotka tuottavat harrastajille monipuolisia ja laadukkaita palveluja purjehdukseen ja moottoriveneilyyn. SPV panostaa laadukkaaseen valmennusosaamiseen ja tukee urheilijoita kansainväliseen menestykseen. Lisäksi SPV edistää veneilyturvallisuutta ja ympäristöasioita, sekä on vahvasti mukana erilaisissa edunvalvontatehtävissä, niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Purjehdus ja Veneily ry

Veneilyn viikkokatsaus 33/2026: Purjehduksen Grand Slamissa kauden viimeinen osakilpailu – suomalaistiimi kuudes10.8.2026 15:10:48 EEST | Tiedote

Keskinen ja Roihu kuudensia Los Angelesin olympiavesillä Akseli Keskinen ja Katariina Roihu purjehtivat kuudenneksi San Pedrossa Yhdysvalloissa, jossa kilpailtiin olympialuokkien Grand Slam -sarjan kauden viimeinen osakilpailu. Tulos on Nacra 17 -luokassa kilpailevalle suomalaiskaksikolle uran paras yhteinen sijoitus. Keskinen ja Roihu purjehtivat läpi kilpailun tasaisesti ja onnistuivat pitämään vauhtinsa myös ratkaisuhetkillä. Taakse jäivät muun muassa Pariisin olympialaisten hopea- ja pronssimitalistit. Lue koko juttu täältä.Tällä viikolla: Nähdään Uivassa 13.-16.8.! Suomen Purjehdus ja Veneily on vahvasti edustettuna Uivassa venenäyttelyssä Helsingin HSK:lla 13.-16. elokuuta. Osastomme löytyy aivan sisäänkäynnin ja ravintola Blue Peterin vierestä. Tervetuloa testaamaan taitosi solmupenkissämme, haastamaan kaverisi tai lapsesi hengauskisaan kiikussa tai tutustumaan optimistijollasimulaattoriin! Perjantaista sunnuntaihin toteutamme yhteistyössä Helsingfors Segelklubbin kanssa suositu

Olympiapurjehdus: Keskinen ja Roihu kuudensia Los Angelesin olympiavesillä9.8.2026 10:00:53 EEST | Tiedote

Akseli Keskinen ja Katariina Roihu purjehtivat kuudenneksi San Pedrossa Yhdysvalloissa, jossa kilpailtiin olympialuokkien Grand Slam -sarjan kauden viimeinen osakilpailu. Tulos on Nacra 17 -luokassa kilpailevalle suomalaiskaksikolle uran paras yhteinen sijoitus. Keskinen ja Roihu purjehtivat läpi kilpailun tasaisesti ja onnistuivat pitämään vauhtinsa myös ratkaisuhetkillä. Taakse jäivät muun muassa Pariisin olympialaisten hopea- ja pronssimitalistit. – Oli hyvä päivä. Tuuli aika kovaa ja oli flätti vesi. Kryssivauhti oli meillä tosi hyvä, lensseillä pitää vielä vähän parantaa. Täältä mennään kotiin tekemään teknisiä juttuja, niitäkin pitää vähän harjoitella, mikä näkyi tänään. Los Angelesin olympialaisten kisapaikkana toimiva San Pedro suomalaiskaksikon mieleen. – Meillä oli hauska kisa ylipäätään. Täällä on hienoa purjehtia. Lämmintä on vähän yli 30 astetta, ja vesi on lämmintä. Välillä tuulee vähän enemmän, välillä vähemmän ja on haastava aallokko, joten mikäs siinä on purjehtiessa.

Veneilyn viikkokatsaus 32/2026: Viveka Vapaavuorelle toinen MM-kulta3.8.2026 15:08:43 EEST | Tiedote

Viveka Vapaavuori uusi 3J-luokan maailmanmestaruutensa Offshoren 3J-luokan kruunattu kuningatar on jälleen Suomen Viveka Vapaavuori, joka voitti maailmanmestaruuden ensi kertaa viime vuonna Jussi Myllymäen kanssa ja juhlisti molempien osakilpailuiden voittoa tänä vuonna saksalaisen Jarno Frommannin kanssa. -Onhan tämä todella hieno fiilis! Maailmanmestaruuden voittaminen on aina vaikeaa, mutta sen uusiminen tuntuu ehkä vieläkin hienommalta. Tiesimme, että kilpailusta tulee kova, sillä monilla muilla tiimeillä oli enemmän testipäiviä ja kilpailuja alla, kun taas meillä kyseessä oli kauden eka kisa, Vapaavuori kommentoi. Lue koko juttu täällä. Nuori suomalaiskuljettaja menehtyi Kotkassa: ”Lämmin osanottomme” Kotka Powerboat Racen GT30-luokan kilpailu keskeytettiin 1. elokuuta sattuneen järkyttävän onnettomuuden vuoksi. 18-vuotias suomalaiskilpailija menehtyi, kun kaksi kilpavenettä törmäsi kilpailutilanteessa Hovinsaaren edustalla toisiinsa. – Oli selvää, että päätimme keskeyttää kaikkie

Olympiapurjehdus: Purjehduksen Grand Slam -kausi huipentuu Los Angelesin olympiavesillä31.7.2026 20:29:44 EEST | Tiedote

Olympialuokkien kilpapurjehduksen Grand Slam -sarjan tämän vuoden viimeinen osakilpailu purjehditaan ensi viikolla San Pedrossa Yhdysvalloissa. Vuoden 2028 olympialaisten purjehdusnäyttämönä toimiva San Pedro tunnetaan tasaisista länsituulistaan ja pitkistä perinteistään kansainvälisten purjehduskilpailujen isäntäkaupunkina. Suomalaispurjehtijoista mukana ovat Akseli Keskinen ja Katariina Roihu Nacra 17 -veneluokassa. He ovat päässeet ottamaan tuntumaa olosuhteisiin jo harjoitusten aikana. – Treeniviikko on sujunut lupaavasti, ja olemme päässeet tutustumaan kisapaikan olosuhteisiin kattavasti. Veneen vauhti on tuntunut hyvältä, ja joka päivä iltapäivällä noin kolmen aikaan nouseva tuuli on tarjonnut erinomaiset puitteet harjoittelulle. Olemme saaneet hyödynnettyä jokaisen purjehduspäivän ja kerättyä paljon laadukkaita toistoja alle. Kisoihin lähdetään luottavaisin mielin. Tavoitteena on tuoda kilpailuihin sama vauhti ja tekemisen taso, joka on löydetty treeneissä. On ollut hienoa pääst

Olympiapurjehdus: EM-kisat päätökseen Saksassa12.7.2026 19:20:42 EEST | Tiedote

Purjehduksen Nacra 17- ja 49er-luokkien EM-kilpailut päättyivät Saksan Eckernfördessä. Nacra 17 -luokassa Akseli Keskinen ja Katariina Roihu päättivät kisansa eilen sijoittumalla 13:nneksi. Suomalaisvenekunnan kilpailuviikon kohokohta oli toiseksi viimeisen lähdön voitto. – Oli kevyen tuulen päivä, ja oli kiva nähdä miten myös siinä ollaan saatu vauhti kohdilleen ja päästiin taistelemaan kärkikahinoissa. 49er-luokassa Suomea edustaneet Aatos ja Onni Kylävainio purjehtivat kokonaistuloksissa sijalle 56. Päätöspäivänä ajettiin yksi lähtö vaihtelevissa olosuhteissa. – Olosuhteet olivat tänään todella vaihtelevat ja haastavat, mutta kevyttä keliä oli koko ajan. Meillä oli vesillä paljon hyvää, eikä varsinaisesti tehty mitään virheitä, mutta tämän päivän tekeminen ei riittänyt, ja vauhtiongelmat vaikeuttivat kilpailua. Ei päästy näyttämään parasta osaamistamme oikein missään kohtaa finaalivaiheessa. Karsintoihin olimme todella tyytyväisiä, ja niissä pystyttiin näyttämään, mihin pystymme. Ky

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye