Uusi digitaalinen hoitopolku virtsarakkosyöpäpotilaan hoidon tukena
Oulun yliopistollinen sairaala OYS on julkistanut uuden digitaalisen hoitopolun virtsarakkosyöpää sairastaville.

Virtsarakkosyöpä on miesten neljänneksi yleisin syöpätauti. Virtsarakon syöpää todetaan Suomessa noin 1500 tapausta vuodessa, ja kasvaimista 75 prosenttia todetaan miehillä. Kolme neljäsosaa syövistä on rakon sisäpintaan rajoittuvia pinnallisia kasvaimia. Suuresta uusiutumistaipumuksesta huolimatta niiden ennuste on hyvä. Diagnoosin aikaan joka neljäs kasvain on kuitenkin levinnyt lihasseinämään ja pieni osa on metastasoitunut.
Digitaaliselta hoitopolulta löytyy graafinen mallinnus sekä invasiivisen että ei-invasiivisen taudin hoitopoluista. Potilaalle ja hänen läheiselleen suunnatut, taudista kertovat tekstisisällöt ja videot havainnollistavat hoidon eri vaiheita. Digihoitopolku antaa tietoa virtsarakkosyövän diagnosoinnista, hoidosta ja seurannasta ja auttaa terveydenhuollon ammattilaisia potilaiden ohjaamisessa. Potilaiden kokemusten ja tarpeiden huomioiminen on ollut keskeistä polun kehittämisessä.
”Virtsarakkosyövän hoitoon kuuluu monta vaihetta ja tahoa. Potilaalle on tärkeä antaa ajantasaista tietoa hoidon etenemisestä ja tässä digitaalisella hoitopolulla on merkittävä rooli. Digihoitopolku on edistysaskel potilaiden kannalta ja myös hyvä esimerkki mahdollisuuksista, joita digitaaliset ratkaisut tuovat terveydenhuollon käyttöön,” toteaa urologian osastonylilääkäri Hanna Ronkainen OYS Vatsakeskuksesta.
Digitaalinen hoitopolku löytyy Terveyskylän Syöpätalosta 20.3.2024 alkaen: https://www.terveyskyla.fi/omapolku/digihoitopolut. Terveydenhuollon ammattilainen, joko lääkäri tai hoitaja, liittää potilaan digihoitopolulle, minkä jälkeen potilas näkee sisällön kirjautumalla palveluun vahvan tunnistautumisen avulla.
Yhteistyöllä lisää vaikuttavuutta
OYSin urologian ja onkologian klinikoiden sekä Merck Oy:n kanssa yhteistyössä kehitetty digihoitopolku pyrkii tarjoamaan parempaa hoitoa ja tukea virtsarakkosyöpää sairastaville.
”Yhteistyössä kehitetty digihoitopolku on Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen strategian mukaisesti rohkeasti uudenlaista tekemistä ja parhaimmillaan lisää hoidon vaikuttavuutta. Kumppanuussopimukset lääketeollisuuden kanssa mahdollistavat potilaille tarjottavan tuen parantamisen esimerkiksi hoitopolkujen muodossa sähköisiä asiointikanavia hyödyntäen,” sanoo OYS Syöpäkeskuksen osaamiskeskusjohtaja Hanne Kuitunen.
Hoitopolkuja on kehitetty useamman yritysyhteistyökumppanin kanssa. Kuitunen kertoo, että hoitopolkujen lääketieteellinen sisältö on lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan tuottamaa ja yrityskumppanuus mahdollistaa esimerkiksi audiovisuaalisen materiaalin tuotannon ja graafikon palveluiden käytön sivuston käytettävyyttä rakennettaessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanne KuitunenOYS Syöpäkeskus / Osaamiskeskusjohtaja
Puh:040 505 0818hanne.kuitunen@pohde.fiMarika KivirintaOYS Syöpäkeskus / Palvelupäällikkö
Puh:040 509 3146marika.kivirinta@pohde.fiHanna RonkainenOYS Vatsakeskus / Urologian osastonylilääkäri
Puh:040 508 3447hanna.ronkainen@pohde.fiPäivi KoskelaOYS Vatsakeskus / Palvelupäällikkö
Puh:050 523 0599paivi.koskela@pohde.fiNoora ValjakkaMerck Oy / Viestintä- ja yhteiskuntasuhteet
Puh:040 902 2687noora.valjakka@merckgroup.comLinkit
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Uusi potilastietojärjestelmä otetaan Pohteen perusterveydenhuollossa käyttöön vaiheittain – ensimmäisenä vuorossa Tyrnävä ja Hailuoto28.4.2025 14:09:09 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa perusterveydenhuollossa vaiheittain käyttöön Esko-potilastietojärjestelmän, jota käytetään myös Pohteen erikoissairaanhoidossa. Ensimmäisenä Esko otetaan käyttöön Tyrnävällä ja Hailuodossa.
Pohde korjaa puutteita opiskeluhuollon psykologipalvelujen järjestämisessä28.4.2025 07:02:52 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle Pohteelle huomautuksen opiskeluhuollon psykologipalvelujen järjestämisestä, koska lakisääteiset opiskeluhuollon psykologipalvelut eivät ole toteutuneet yhdenvertaisesti koko alueella. Pohde on ryhtynyt toimiin palvelujen saatavuuden parantamiseksi.
Muutoksia Pohteen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköihin Limingassa ja Tyrnävällä25.4.2025 11:05:37 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjamaan hyvinvointialueella Pohteella suunnitellaan muutoksia ikäihmisten palvelujen ja vammaispalvelujen toimialueille. Muutokset koskevat Limingassa sijaitsevaa palvelukoti Pajusirkkua, joka on palveluasumisen yksikkö sekä Tyrnävällä sijaitsevaa vammaispalvelujen asumisyksikköä. Suunnitelmiin liittyvät yhteistoimintaneuvottelut alkoivat 24.4.2025.
Perhe- ja sosiaalipalvelujen ja OYS Psykiatrian toimialueelle suunnitteilla muutoksia24.4.2025 09:33:24 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde suunnittelee muutoksia perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYSPsykiatria –toimialueelle. Suunnitelmat perustuvat talousarvion linjauksiin ja niillä tavoitellaan muun muassa yhdenmukaista palvelujen saatavuutta Pohteen alueella. Koska suunnitelmiin sisältyy henkilöstövaikutuksia, Pohde käynnisti yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa torstaina 24.4.2025.
Aluehallitus koolla: toimitilaratkaisuja selvitetään22.4.2025 16:51:14 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 22.4.2025 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus päätti käynnistää vaihtoehtoisten tilaratkaisujen selvittämisen. Lahjoitusohje ja edustamista koskeva ohje hyväksyttiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme