Kauneimpien Joululaulujen keräystulos kasvoi viime vuodesta – suosituin joululaulu pysyi samana
Seurakunnat keräsivät joululaulutilaisuuksissa maailman lapsille lähes 900 000 euroa.

Suomen Lähetysseuran vuosittainen Kauneimmat Joululaulut -kampanja oli jälleen menestys.
Suomen evankelis-luterilaiset seurakunnat järjestivät Kauneimmat Joululaulut -tapahtumia laajasti ympäri Suomen. Kaikkiaan tapahtumia oli tuhansia. Kansa lauloi kirkkojen ja ravintoloiden lisäksi jopa vesijumpassa uimahallissa.
“Lämmin kiitos laulutilaisuuksien järjestämisestä jokaiselle seurakunnan työntekijälle ja vapaaehtoiselle! On hienoa, että joululaulut tuovat yhteen näin runsaasti ihmisiä vuodesta toiseen ja samalla maailman lapset saavat äärimmäisen tärkeää apua kriisien ja köyhyyden keskellä”, sanoo Lähetysseuran varainhankinnan päällikkö Hanna Kalanne.
Valtaosa Kauneimmat Joululaulut -kampanjan tuloksesta koostuu kolehdeista, joita kerätään seurakuntien järjestämissä yhteislaulutilaisuuksissa, mutta rahaa lahjoitetaan myös tapahtumien ulkopuolella esimerkiksi MobilePaylla.
Vuoden 2023 keräystulos oli 882 006 euroa, joka oli hieman parempi kuin edellisvuonna.
Edellisten vuosien tapaan suomalaiset saivat kampanjan aikana äänestää parasta joululaulua. Äänestyksen voitti Carola Häggkvistin säveltämä ja Pia Perkiön suomeksi sanoittama Taivas sylissäni. Kappale äänestettiin voittoon ensimmäistä kertaa vuonna 2022, ja se on löytänyt pysyvästi tiensä suomalaisten sydämiin.
Sijalle kaksi pää Vexi Salmen ja Kassu Halosen Sydämeeni joulun teen -kappale, ja kolmanneksi sijoittui Sakari Topeliuksen ja Otto Kotilaisen Varpunen jouluaamuna. Kärkikolmikko pysyi samana kuin vuonna 2022.
Suomen Lähetysseura tukee keräysvaroilla heikoimmassa asemassa olevia lapsia yli 20 maassa. Varoilla parannetaan muun muassa lasten ja äitien terveyttä, autetaan perheitä saamaan parempaa ravintoa ja puhdasta vettä sekä kehittämään toimeentulomahdollisuuksia. Lähetysseura tukee myös erityisesti vammaisten ja vähemmistöihin kuuluvien lasten koulutusta sekä lasten oikeuksien toteutumista. Vuoden 2023 kampanjan suojelija oli tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Yhteyshenkilöt
Hanna KalanneVarainhankinnan päällikkö
Puh:+358 40 687 1013hanna.kalanne@suomenlahetysseura.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Lähetysseura
Suomalaiset julkkikset paljastavat elämänsä joululaulun – ja tarinan sen takaa22.10.2025 11:20:28 EEST | Tiedote
Kenen tutun suomalaisen joulupöydästä löytyy lautaselta joulupukkia? Kuka viettää joulua usein vankilassa? Kuka jäi usein kokonaan ilman lahjoja? Kenen joulukuusi kaatui kesken joulunvieton? Kuka sai joka joulu lahjaksi laulukirjan?
Jyri Komulaisen uutuusteos avaa näkymiä kristinuskon globaaliin muutokseen17.10.2025 10:40:57 EEST | Tiedote
Kristinusko sykkii nykyisin voimakkaimmin Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa – siellä, missä enemmistö maailman kristityistä elää. Dosentti Jyri Komulaisen uusi teos Kristinuskon muuttuva kartasto – Matkoja maailmanlaajaan kirkkoon (Suomen Lähetysseura 2025) tarkastelee, miten kristinusko on muuttunut ja muotoutunut globaaliksi ilmiöksi.
Hallitus jatkaa kehitysrahoituksen alamäkeä - eikä pohjaa ole välttämättä saavutettu3.9.2025 13:39:42 EEST | Tiedote
Hallituksen budjettiriihessä päätettiin jälleen leikata kehitysyhteistyöstä - tällä kertaa 20 miljoonaa. Hallituksen esitys jätti kuitenkin yksityiskohdat auki.
Vuosikokous kannusti Lähetysseuraa rohkeaan yhteistyöhön kirkossa ja kansalaisyhteiskunnassa1.9.2025 09:38:31 EEST | Tiedote
Lähetysseuran vuosikokous teki sääntömuutoksen ja valitsi uuden hallituksen lauantaina 30. elokuuta Helsingissä.
Suomi ja muut länsimaat ovat jo nyt leikanneet liikaa maailman köyhiltä27.8.2025 15:41:05 EEST | Tiedote
Kehitysyhteistyöhön on tehty ja siihen valmistellaan uusia raskaita leikkauksia. Näitä esitetään kevyin perustein huolimatta siitä, että kehitysyhteistyö on osa eurooppalaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa – ja että tämä rauhaa sekä vakautta edistävä työ on kriisissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme