Suomen Lähetysseura

Kauneimpien Joululaulujen keräystulos kasvoi viime vuodesta – suosituin joululaulu pysyi samana

Jaa

Seurakunnat keräsivät joululaulutilaisuuksissa maailman lapsille lähes 900 000 euroa.

Kauneimpia Joululauluja laulettiin myös Lähetyskirkossa Helsingissä.
Kauneimpia Joululauluja laulettiin myös Lähetyskirkossa Helsingissä. Tarmo Ylhävuori Suomen Lähetysseura

Suomen Lähetysseuran vuosittainen Kauneimmat Joululaulut -kampanja oli jälleen menestys.  

Suomen evankelis-luterilaiset seurakunnat järjestivät Kauneimmat Joululaulut -tapahtumia laajasti ympäri Suomen. Kaikkiaan tapahtumia oli tuhansia. Kansa lauloi kirkkojen ja ravintoloiden lisäksi jopa vesijumpassa uimahallissa. 

“Lämmin kiitos laulutilaisuuksien järjestämisestä jokaiselle seurakunnan työntekijälle ja vapaaehtoiselle! On hienoa, että joululaulut tuovat yhteen näin runsaasti ihmisiä vuodesta toiseen ja samalla maailman lapset saavat äärimmäisen tärkeää apua kriisien ja köyhyyden keskellä”, sanoo Lähetysseuran varainhankinnan päällikkö Hanna Kalanne

Valtaosa Kauneimmat Joululaulut -kampanjan tuloksesta koostuu kolehdeista, joita kerätään seurakuntien järjestämissä yhteislaulutilaisuuksissa, mutta rahaa lahjoitetaan myös tapahtumien ulkopuolella esimerkiksi MobilePaylla. 

Vuoden 2023 keräystulos oli 882 006 euroa, joka oli hieman parempi kuin edellisvuonna. 

Edellisten vuosien tapaan suomalaiset saivat kampanjan aikana äänestää parasta joululaulua. Äänestyksen voitti Carola Häggkvistin säveltämä ja Pia Perkiön suomeksi sanoittama Taivas sylissäni. Kappale äänestettiin voittoon ensimmäistä kertaa vuonna 2022, ja se on löytänyt pysyvästi tiensä suomalaisten sydämiin. 

Sijalle kaksi pää Vexi Salmen ja Kassu Halosen Sydämeeni joulun teen -kappale, ja kolmanneksi sijoittui Sakari Topeliuksen ja Otto Kotilaisen Varpunen jouluaamuna. Kärkikolmikko pysyi samana kuin vuonna 2022. 

Suomen Lähetysseura tukee keräysvaroilla heikoimmassa asemassa olevia lapsia yli 20 maassa. Varoilla parannetaan muun muassa lasten ja äitien terveyttä, autetaan perheitä saamaan parempaa ravintoa ja puhdasta vettä sekä kehittämään toimeentulomahdollisuuksia. Lähetysseura tukee myös erityisesti vammaisten ja vähemmistöihin kuuluvien lasten koulutusta sekä lasten oikeuksien toteutumista. Vuoden 2023 kampanjan suojelija oli tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kauneimpia Joululauluja laulettiin myös Lähetyskirkossa Helsingissä.
Kauneimpia Joululauluja laulettiin myös Lähetyskirkossa Helsingissä.
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Lähetysseura

Lähetysseura tuo Kirkon juhlille musiikkia, elokuvan, raamattuikkunoita ja keskustelua kirkkojen roolista maailmalla12.3.2024 12:00:23 EET | Tiedote

Toukokuussa Tampereella vietettävissä Kirkon juhlissa Lähetysseuran ohjelma keskittyy lähetyksen teemoihin, musiikkiin ja kirkkojen rooliin oikeudenmukaisuuden edistäjinä. Maailmalta mukana ovat Lähetysseuran yhteistyökumppaneista palestiinalainen Sally Azar ja kenialainen Julius Mbatia. Lähetysseura on yksi Kirkon juhlien pääjärjestäjistä.

Virtuaalitilaisuus YK:n naisten asemaa käsittelevän komitean istuntoon liittyen: Stealing our future – How international tax abuse is hurting women and girls?7.3.2024 18:22:34 EET | Kutsu

Suomen Lähetysseura, Luterilainen maailmanliitto, kirkollisten kehitysjärjestöjen verkosto ACT-allianssi sekä Norjan kirkon ulkomaanapu järjestävät verkkotilaisuuden laittoman pääomapaon ja verovälttelyn vaikutuksista tasa-arvoon ja naisten oikeuksiin. Tilaisuudessa keskustellaan myös aloitteista vahvistaa veroyhteistyötä YK:ssa. Tilaisuus on tiistaina 12.3. klo 14.30 Suomen aikaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye