Innon pysäyttävä kirjasyksy: vaikea pysyä nahoissaan
Maailmanluokan jännitystä, tyttöjen voimaa ja suosikkikirjojen odotettuja jatko-osia luvassa.

Kaikkien aikojen paras ruotsalainen dekkaristi Arne Dahl aloittaa uuden rikossarjan Pahan piirissä -teoksellaan, joka kiidättää syvälle Ruotsin metsiin jahtaamaan maan vaarallisinta rikollista. Poliisin erikoisyksikkö NOVA selvittää komisario Eva Nymanin johdolla salaperäisten räjähdysten sarjaa, joka tulee hämmentävän lähelle Nymania itseään.
Arne Dahl vierailee Helsingin kirjamessuilla lokakuun lopussa.
Anna Stuartin mittavan lukijakunnan kerännyt romaani Auschwitzin kätilö saa jatkoa, kun Auschwitzin kadonneet lapset ilmestyy toukokuussa. Keskitysleirin portit aukeavat, mutta sydäntäsärkevä matka on vasta alussa. Edith Pasternakin on löydettävä häneltä leirillä riistetty lapsensa.
Nina Honkasen vahvassa ja viisaassa romaanissa Rakkaani, Vladimir Vladimir Putinilla oli Suomessa suhde, siitä rakkaudesta ja vallanhimosta seuraa monenlaista odottamatonta. Kolmen sukupolven ihmissuhteet nivoutuvat kirjassa unohtumattomalla tavalla yhteen maailmanpolitiikan käänteiden kanssa.
Nina Honkasen edelliseen romaaniin Pohjakosketus perustuva tv-sarja tulee ensi-iltaan vuonna 2025.
Palkitun kirjailijan ja yhteiskunnallisen vaikuttajan Risto Isomäen henkeäsalpaavassa tieteistrillerissä Pimeää jäätä suomalainen teknologia nousee ratkaisijan rooliin. Ihmiskunnan tilanne on muuttunut epätoivoiseksi, maapalloa uhkaavia komeettoja on tuhat kertaa luultua enemmän. Suunnattomat räjähdykset ovat vaarassa kuumentaa koko maapallon sulaksi laavaksi. Isomäki tarjoilee hyytävää ja nopeatempoista jännitystä, ja kutoo juoneen paljon todellisia ratkaisuja maailman ongelmiin.
Myös sarjan ensimmäinen osa Pimeän pilven ritarit on nyt jälleen saatavana uusintapainoksena.
Riina Tanskasen Tympeät tytöt 2 – Luokkakipuja -sarjakuvateos kertoo luokkahyppääjän lihaa jäytävistä haamukivuista. Tympeissä tytöissä pääosassa ovat aina tytöt ja tyttöys on vaikka mitä. Romaani naurattaa, saa hohottamaan, ärsyttää ja lopulta pistää tarttumaan toimeen. Mukana kirjassa seikkailee myös Pimppienkeli, hyvän haltijan feministinen serkku.
Imatralta omalle luokkamatkalleen lähtenyt Riina Tanskanen on noussut superseuratuksi ilmiöksi, ja sille on vahvat sisällölliset perusteet.
Laura Juntusen ja Tii Judénin Koti kadulla on hätkähdyttävä tositarina tytöstä, joka elää kadulla Suomessa. Karu matka alkoi jo yhdeksänvuotiaana. Teksti on hienoa, ja se on väkevää. Kirja puhuu asioista, joista harva meistä kuulee suoraan lähteestä. Kaikkien ihmisten soisi lukevan tämän kirjan.
Lauri Nurmen Sanna Marin -henkilökuva on vauhdikasta luettavaa. Nurmi seurasi usean vuoden ajan Marinin poliittista toimintaa läheltä ja piti päiväkirjaa. On vaikea kuvitella Marinia mielenkiintoisempaa hahmoa. Suomen historiassa ei ole toista henkilöä, joka olisi suoriutunut pääministerin tehtävästä erittäin vaativissa olosuhteissa näin hyvin ja päätynyt pääministerin tuolilta näin kirkkaisiin kansainvälisiin parrasvaloihin. Nuoren naisen kansainvälinen menestys on herättänyt paljon kateutta, mutta kärkäskään arvostelu ei ole saanut Marinia taipumaan. Miksi ja miten Marinista tuli niin suosittu, ja minkälaisen hinnan hän siitä joutui maksamaan?
Risto Pakarisen kirjoittama Alpo Suhosen elämäkerta ALPO on kiinnostava. Monipuolinen Alpo Suhonen on aina tinkimättä ihmisen puolella, siinä on hänen vuosikymmeniä kantanut vahvuutensa kansainvälisenä jääkiekkovalmentajana ja teatterinjohtajana. Monessa asiassa hän oli paljon aikaansa edellä, mutta miksi häntä on arvostettu ulkomailla niin paljon enemmän kuin täällä Suomessa?
Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon saaneet Jouko Aaltonen ja Seppo Sivonen perkaavat hienossa kirjassaan Nobelien öljydynastia ja suomalaiset tämän mahtisuvun käänteitä Venäjällä ja suomalaisten roolia Nobelien öljy- ja räjähdysainedynastian luomisessa. Suomalaisia oli mukana rakentamassa öljyimperiumia paljon enemmän kuin tiedämmekään.
Fatim Diarran ja Iida Tanin toimittama Lupa olla tyttö on häiritsevä kirja. On häiritsevää kuulla, miten paljon häirintää nuoret naiset joutuvat kohtaamaan. Kirjassa kokemuksistaan puhuvat monet tunnetut vaikuttajat kuten Ina Mikkola, Mercedes Bentso, Nasima Razmyar ja Meeri Koutaniemi. Teos on kirjoitettu, jotta saisimme ympärillä olevat ihmiset menemään väliin vastaan tulevissa tilanteissa, jotta ketään ei jätettäisi yksin ja jotta saisimme kokonaisia elämiä turmelevan häirinnän yhdessä loppumaan.
Benjamin Pitkäsen ja Pavel Tahkovuoren Rakkaat eläimet joita syömme päivittää ajatuksemme ruuasta. Maailma ympärillämme muuttuu, mutta käsityksemme eläintuotannosta on jäänyt jumiin lapsuuden iltasatuihin. Mitä kaikkea siitä seuraakaan, kun nauravat nakit ovatkin paljastuneet kuolemanhädässä huutaviksi porsaiksi?
Benjamin Pitkänen nousi julkisuuteen nukkuessaan kolme yötä Itäkeskukseen tuolloin avatun KFC-ravintolan ulkopuolella. Hän joutui putkaan. Hän piti puheen Atrian Sikala-Showroomissa Kauhajoella. Hänet poistettiin tällöinkin paikalta. Rohkea Pitkänen on hyvin tunnettu ja suosittu etenkin nuorten keskuudessa. Hänen aktivismistaan on tehty dokumentti ja hän juontaa podcastia.
Naomi Kleinin Kaksoisolento -kirja on kansainvälinen bestseller, Time lehti valitsi sen kymmenen maailman tärkeimmän kirjan joukkoon vuonna 2023. Ja sitä se on, erittäin terävä ja loistavasti kirjoitettu – niin kuin vain Kleinille on mahdollista – analyysi nurin menneestä ajastamme. Miksi ennen niin järkevätkin ihmiset suistuvat salaliittoteorioihin? Mitä meille on tapahtumassa?
"Ei tule mieleen kirjaa, joka paremmin kuvaisi nykyajan hulluutta."
The New York Times
Into Kustannuksen syksyn kirjat kasvavat monipuolisiksi uudenlaisiksi kuuntelukokemuksiksi. Jonna Järnefeltin dialogiromaani Mies jota en saanut hengiltä kertoo elämänikäisestä ystävyydestä, kahden ystävyksen keskusteluna. Antto Terraksen Kauneuden hinta -rikosromaanissa ja sen monissa äänikirjasosissa suomalaisille käy jälleen huonosti, pääosin Tallinnassa, mutta ei suomalaisille muuallakaan Virossa hyvin käy. Terras katsoo suomalaisia loppumattoman humoristisesta näkökulmastaan, joka on juuri sopivasti ulkopuolinen kertoakseen meille jotakin meistä itsestämme tavalla, joka on helppo tunnistaa. Genelec Oy:n toimitusjohtaja Siamäk Naghian on puolestaan yhdessä Marjatta Sonnisen kanssa toimittanut lumoavan Ikuisuuden arvoitus -ääniteoksen, jossa persialainen runous ja musiikki yhdistyvät unohtumattomaksi taide-elämykseksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Josefine Janhonenviestintäasiantuntija
Puh:044 493 4409josefine.janhonen@intokustannus.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Into on kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Innon toiminta on rohkeaa, kunnianhimoista ja tavoitteellista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Risto Isomäen Krakenin saari ja Tatiana Elfin Huijari ehdolla Suomen dekkariseuran palkintojen saajiksi4.12.2025 08:15:00 EET | Tiedote
Risto Isomäen jännitysromaani Krakenin saari on valittu Vuoden johtolanka -ehdokkaaksi. Tatiana Elfin psykologinen trilleri Huijari puolestaan on Vuoden esikoisdekkari -ehdokas.
Timo Hellenberg ja Pekka Visuri: "Ukrainan sota on vuosikymmenten virhearvioiden ja vastakkaisten intressien kärjistymisen tulos"2.12.2025 08:15:00 EET | Tiedote
Ukrainassa käydyn sodan sisäiset ja ulkoiset syyt, lännen kriittiset valinnat sekä tuoreiden Yhdysvaltojen ja Venäjän rauhansuunnitelmien taustat ovat ajankohtaisia kysymyksiä. Tutkijat Timo Hellenberg ja Pekka Visuri analysoivat kehityskulkuja laajasti uutuuskirjassaan Tulilinja – Ukraina ja uusi maailmanjärjestys. Kirjan ydinviesti on selvä: Ukrainan laajaksi kehittynyt kriisi ei ole ollut yhden päätöksen tai yhden sotavaiheen seurausta, vaan pitkä ja monimutkainen tapahtumaketju.
Riina Tanskasen Tympeät tytöt – Luokkakipuja voitti Tulenkantaja-palkinnon1.12.2025 07:00:20 EET | Tiedote
”Teos onnistuu avaamaan luokkaerojen, työelämän paineiden ja arjen rakenteellisen epätasa-arvon kysymyksiä tavalla, joka on sekä vahvasti paikallinen että kiinnittyy luontevasti osaksi laajempia, kansainvälisiä kehityskulkuja," päätuomari Iida Turpeinen perusteli valintaa.
Onko kolmas maailmansota jo alkanut?11.11.2025 11:15:03 EET | Tiedote
Maailmanpolitiikka on myllerryksessä ja kamppailu idän, lännen ja etelän välillä käy kiivaana. Timo Hellenbergin ja Pekka Visurin uutuuskirja Tulilinja – Ukraina ja uusi maailmanjärjestys tarjoaa ajankohtaisen ja kellontarkan analyysin siitä, kuinka Ukrainan sisäisestä Maidanin kansannoususta kehittyi laaja kansainvälinen kriisi, joka on horjuttanut suurvaltasuhteita ja muokkaa uuden maailmanjärjestyksen suuntaviivoja.
Riina Tanskasen sarjakuvateos Tympeät tytöt – Luokkakipuja on ehdolla Tulenkantaja-palkinnon saajaksi7.11.2025 07:16:59 EET | Tiedote
Suomalaisen kirjaviennin edistäjäksi perustettu Aamulehden Tulenkantaja-palkinto jaetaan Tampereen Kirjafestareilla sunnuntaina 30. marraskuuta. Voittajan valitsee viiden ehdokkaan joukosta kirjailija Iida Turpeinen. Esiraati uskoo Tympeiden tyttöjen vientipotentiaaliin, sillä taiteellisesti kovatasoisen teoksen teemat ovat ajankohtaisia kaikkialla läntisessä maailmassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme