Pirkanmaalle 140 hoitosopimusta maatalousluonnon monimuotoisuuteen
Maatalousluonnon ja maiseman viisivuotisia hoitosopimuksia haettiin Pirkanmaalla vuonna 2024 yhteensä 140 kappaletta. Sopimusten avulla säilytetään tai edistetään tavanomaista arvokkaampia luonto- tai maisema-arvoja. Lisäksi vesien suojelua ja luonnon monimuotoisuutta edistäviä kosteikkojen hoitosopimuksia saatiin Pirkanmaalla kahdeksan hakemusta.

Maatalousluonnon ja maiseman hoitosopimukseen kuuluvaa aluetta hoidetaan ja kunnostetaan hoitosuunnitelman mukaisesti laiduntamalla tai niittämällä.
– Pirkanmaalla hoitosopimuksia haettiin yhteensä reilulle 1200 hehtaarille, tyypillisesti erilaisille metsälaitumille. Hoitosopimukseen kuuluvat alueet voivat olla esimerkiksi perinnebiotooppeja tai luonnonlaitumia, kertoo maatilatarkastaja Jenna Unnaslahti Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
– Maatalousluonnon ja maiseman hoitosopimukseen hyväksyttävien alueiden tulee olla luontoarvoiltaan monimuotoisia tai maisemaltaan merkittäviä. Hoitosopimusta voi hakea myös kunnostettavalle kohteelle, jossa edellä mainitut ehdot täyttyvät.
Sopimuksesta maksetaan kiinteämääräinen korvaus, joka perustuu alueen hoidosta syntyneisiin kustannuksiin. Korvausta ei voida maksaa alueelle, joka ei vaadi sopimuksen mukaista hoitoa tai jonka hoidosta ei synny kustannuksia.
Maatalousluonnon ja maiseman hoitosopimuksiin kuuluu myös alueita, jotka ovat valtakunnallisesti tai maakunnallisesti arvokkaita perinnebiotooppeja. Pirkanmaalla näitä alueita on noin 200 hehtaaria, ja niistä maksettava korvaus on muita alueita suurempi.
Maastokatselmoinnit käynnistyvät toukokuussa
ELY-keskukset tekevät kaikkiin sopimuskohteisiin vuodesta 2023 alkaen säädösten mukaisen maastokatselmoinnin kahden vuoden kuluessa sopimuksen hakemisesta. Katselmoinnissa tarkastetaan sopimusalan tukikelpoisuus ja verrataan hoitosuunnitelmassa kuvattua hoitoa sopimuskohteeseen. Katselmoinnin perusteella sopimusalueen pinta-alaa voidaan muuttaa.
– Pirkanmaalla saatiin viime vuonna noin puolet katselmoinneista tehtyä, ja toukokuussa jatkamme, Jenna Unnaslahti kertoo.
– Maastokatselmoinneissa sopimuksista on rajattu pois esimerkiksi avokallioita, kivikoita ja lajistoltaan yksipuolisia metsäalueita, joissa laidunnus tai niitto ei edistä alueen luontoarvoja, hän jatkaa.
Maastokatselmointien avulla varmistetaan, että mahdollisessa valvonnassa ei havaita suuria tukikelvottomia alueita, joista aiheutuisi tuensaajalle merkittäviä korvauksen takaisinperintöjä.
Maastokatselmointien lisäksi hoitosopimuksin hyväksyttyihin aloihin vaikuttaa sopimusten käsittely ELY-keskuksissa. Hyväksyttyihin aloihin voi tulla muutoksia käsittelyssä esimerkiksi silloin, jos sopimusten arvoluokkiin tulee muutoksia tai alueen hallinta muuttuu.
Lopulliset sopimusalueet ovat tiedossa vasta sitten, kun kaikkiin vuonna 2023 haettuihin sopimuskohteisiin on tehty maastokatselmointi.
Viljelijät voivat hakea lisää alaa jo tehtyyn sopimukseen tämän vuoden peltotukihaun yhteydessä. Myös uusia ympäristösopimuksia voi hakea.
Ympäristösopimukset kuuluvat EU:n osarahoittamiin maataloustukiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenna UnnaslahtiMaatilatarkastajaPirkanmaan ELY-keskus
Puh:0295 036 027jenna.unnaslahti@ely-keskus.fiLinkit
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Maatilojen investointihalukkuus hyvällä tasolla Pirkanmaalla13.2.2025 16:07:15 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus myönsi 4,7 miljoonaa euroa avustusta maatilojen investoinneille vuonna 2024. Eniten rahoitettiin maatilojen energiainvestointeja sekä lypsykarjatalouden investointeja. Nuoren viljelijän aloitustuen turvin Pirkanmaalla aloitti 21 uutta maatalousyrittäjää.
ELY-keskuksen kautta Pirkanmaalle 149 miljoonaa euroa elinkeinoihin, liikenteeseen ja ympäristöön vuonna 202410.2.2025 09:02:14 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskuksen kautta ohjattiin viime vuonna maakunnan kehittämiseen kaikkiaan lähes 149 miljoonaa euroa. Rahoituksesta reilu 81 miljoonaa kohdistui työllisyyteen ja yritysten kehittämiseen. Liikenteeseen käytettiin noin 60 miljoonaa euroa ja ympäristöhankkeisiin 7,5 miljoonaa euroa.
Remeon jätteenkäsittelylaitos siivottu – voimassa olevan ympäristöluvan vuoksi toiminta on sallittava, mutta tehostetusti valvottuna30.1.2025 14:32:20 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut uuden poikkeuksellisen tilanteen päätöksen Remeo Refining Oy:n Tampereen Ruskossa toimivalle jätteenkäsittelylaitokselle toiminnan sallimiseksi ympäristöluvan nojalla, mutta tietyin ehdoin. Toimintaa seurataan tehostetusti tiiviissä viranomaisyhteistyössä muun muassa ilmakuvin. Ympäristövaikutuksia arvioidaan pitkällä aikavälillä.
Yhteysviranomainen on antanut perustellun päätelmän Metsomäen tuulivoimahankkeesta (Mänttä-Vilppula)24.1.2025 14:58:00 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Metsomäen tuulivoimahankkeen ja siihen liittyvän sähkönsiirron ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta eli YVA-selostuksesta. Arvioinnissa vertailtiin tuulivoimapuiston rakentamista kahdella eri vaihtoehdolla.
Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaalla työttömien määrä jatkoi kasvuaan joulukuussa, huolestuttavinta on pitkäaikaistyöttömien määrän kasvu24.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Joulukuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 31 463 henkilöä, joka on 3 090 henkilöä enemmän kuin viime vuoden joulukuussa. Pirkanmaan työttömyysaste oli joulukuussa 12,1 prosenttia. Maakuntavertailussa Pirkanmaan työttömyys kasvoi kolmanneksi eniten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme