Taksikyydit nousivat ambulanssien edelle ensi kertaa vuosiin Kelan matkakorvauksien saajien määrässä mitattuna
21.3.2024 09:00:39 EET | Kela/FPA | Tiedote
Kela korvasi vuonna 2023 noin 4,3 miljoonaa terveydenhoitoon tai kuntoutukseen liittyvää matkaa. Vaikka matkoja tehtiin yli sata tuhatta enemmän kuin edellisvuonna, korvaukset pysyivät lähes ennallaan.

Kelan korvaamien terveydenhoitoon tai kuntoutukseen liittyvien matkojen määrä nousi vuonna 2023 edellisvuodesta yli sadalla tuhannella. Matkoja tehtiin yli 4,3 miljoonaa.
Myös kustannukset nousivat edellisvuodesta, vaikkakin maltillisesti. Kela maksoi matkakorvauksia noin 308 miljoonaa euroa, eli kaksi miljoonaa enemmän kuin vuonna 2022. Korvauksen saajia on puolestaan hieman edellisvuotta vähemmän, 592 000.
Yli puolet matkakorvausten saajista on yli 70-vuotiaita, sillä he käyttävät muita enemmän terveyspalveluja ja ovat usein taksikyytien ja julkisen terveydenhuollon varassa. Eniten matkoja tehdään erikoissairaanhoitoon.
Kela korvaa asiakkaiden matkoja yleensä lähimpään terveydenhuollon toimipaikkaan tai Kelan järjestämään kuntoutukseen.
Hyvinvointialueiden palveluverkon muutoksia syytä seurata
Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa tammikuussa 2023. Toistaiseksi muutos ei ole heijastunut matkakorvauksiin, arvioi Kelan erikoistutkija Päivi Tillman.
Tilanne voi kuitenkin muuttua lähitulevaisuudessa, sillä hyvinvointialueet kamppailevat talousongelmien kanssa ja useilla alueilla suunnitellaan merkittäviä muutoksia palveluverkkoon. Terveyskeskuksia ja -asemia voidaan joutua lakkauttamaan, toisaalta palveluita digitalisoidaan ja pyritään siirtämään esimerkiksi liikkuviin palveluihin.
Lähivuosina on Tillmanin mukaan tärkeää seurata, miten muutokset näkyvät Kelan maksamissa matkakorvauksissa. Tässä vaiheessa vaikutusta korvausten määrään on vaikea arvioida.
– On mahdollista, että välimatkat terveys- ja kuntoutuspalveluihin kasvavat, jolloin korvattavien matkojen määrä ja korvausten euromäärä voivat kasvaa. Toisaalta sähköiset palvelut ja kotiin tuotavat palvelut voivat vähentää tarvetta matkoille.
Tillman muistuttaa, että matkakorvaus edistää asiakkaiden yhdenvertaisuutta, sillä se tasaa palveluiden saatavuuden alueellisia eroja.
– Matkakustannuksia on korvattu Suomessa jo 60 vuoden ajan, ja se mahdollistaa yhdenvertaisen hoitoon pääsyn asuinpaikasta riippumatta. Se on erityisen tärkeää Suomen kaltaisessa paikoin harvaan asutussa maassa.
Kela maksaa myös yöpymiskorvausta pitkänmatkalaisille. Jos esimerkiksi sairaalassa pitää olla leikkausta varten aamulla kello 7 eikä sopivaa liikenneyhteyttä ole, kaukaa tuleva potilas voi hakea yöpymisrahaa kompensoimaan esimerkiksi potilashotellissa vietetyn yön kustannuksia. Korvaus on noin 20 euroa yöltä.
Taksit kiilasivat ambulanssikyytien edelle
Eniten korvattavia matkoja tehdään tavallisella taksilla. Viime vuonna taksikyydit nousivat matkakorvauksien saajien määrässä mitattuna ambulanssimatkojen edelle monen vuoden tauon jälkeen. Tillmanin mukaan taustalla on useampikin muutos.

Korvattavien matkojen omavastuuosuutta korotettiin 2010-luvulla useampaan kertaan, ja omavastuu nousi yhdeksästä eurosta 25 euroon. Viimeisin korotus tuli voimaan vuonna 2016.
Korvausten euromäärä laski selvästi, ja taksimatkoista korvauksia saaneiden määrä laski, kun osa aiemmin korvauksen piiriin kuuluneista taksimatkoista jäi pois korvauksen piiristä.
Ambulanssikyytien korvattavuuteen muutos ei vaikuttanut, sillä ne menevät käytännössä aina omavastuuosuuden yli. Tilastoissa saattaa Tillmanin mukaan näkyä se, että korvausten hakemista ambulanssimatkoista aikaistettiin hyvinvointialueiden aloittamisen takia.
– Korvauksia haettiin siksi ehkä tavallista enemmän jo vuoden 2022 puolella, mikä osaltaan pienentää vuoden 2023 saajamäärää. Toisaalta ambulanssia ei välttämättä lähetetä paikalle yhtä herkästi kuin aiemmin.
Toisaalta taksiuudistuksen myötä niin sanottujen Kela-taksien hintoja on saatu kilpailutettua alaspäin, mikä on osaltaan hidastanut kustannusten kasvua.
– Kääntöpuoli on se, että taksin saaminen voi välillä olla vaikeaa, jos taksiyrittäjät priorisoivat kalliimpia ajoja matalahintaisten Kela-kyytien sijaan.
Kelan korvaamaan taksimatkaan täytyy aina olla hyvä syy, kuten se, ettei paikalle pääse julkisella liikenteellä tai terveydentila vaatii taksin käyttöä.
Oman auton käytöstä saatavaa kilometrikorvausta nostettiin kesällä 2022, mikä on nostanut auton käytöstä korvauksia saaneiden määrää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi TillmanErikoistutkija, Kela
Puh:020 634 1491paivi.tillman@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiLinkit
Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Var tredje kvinna född 1997 har fått en förmån vid arbetsoförmåga eller rehabiliterande psykoterapi på grund av psykisk ohälsa eller neuropsykiatriska funktionsnedsättningar22.9.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Var tredje kvinna som är född 1997 har innan 28 års ålder fått sjukdagpenning, sjukpension eller rehabiliterande psykoterapi på grund av psykisk ohälsa eller neuropsykiatriska funktionsnedsättningar. Bland männen var motsvarande andel cirka var sjunde.
Joka kolmas 1997 syntynyt nainen on saanut mielenterveyteen tai neurokirjoon liittyvää työkyvyttömyysetuutta tai kuntoutuspsykoterapiaa22.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Joka kolmas vuonna 1997 syntynyt nainen oli 28 vuoden ikään mennessä saanut mielenterveyteen tai neurokirjoon liittyvää sairauspäivärahaa, työkyvyttömyyseläkettä tai kuntoutuspsykoterapiaa. Miehistä vastaava osuus oli noin joka seitsemäs.
Ersättningarna för privatläkararvoden ökade år 2025 med 20 procent jämfört med året innan21.9.2026 11:04:22 EEST | Pressmeddelande
År 2025 betalade FPA 107 miljoner euro i ersättningar för privatläkararvoden. Över 1,5 miljoner personer fick ersättning. De här uppgifterna framgår av FPA:s sjukförsäkringsstatistik 2025.
Yksityislääkärin palkkiosta maksetut korvaukset kasvoivat vuonna 2025 edellisvuodesta 20 prosenttia21.9.2026 11:04:22 EEST | Tiedote
Kela maksoi vuonna 2025 yksityislääkärin palkkioista korvauksia 107 miljoonaa euroa ja korvausta sai yli 1,5 miljoonaa henkilöä. Luvut selviävät Kelan sairausvakuutustilastosta 2025.
Var nionde person som fyllt 65 år utnyttjade valfrihetsförsöket under det första året16.9.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Valfrihetsförsöket har utnyttjats mest i Mellersta Nylands välfärdsområde. Den vanligaste orsaken till läkarbesöken är sjukdomar i rörelseorganen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme