Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Aluehallintovirastot saavuttivat tulostavoitteensa viime vuonna, vaikka toimintaympäristö haastoi jatkuvalla muutoksellaan

Jaa

Aluehallintovirastot saavuttivat viime vuonna tulostavoitteensa toimintaympäristön muutoksista huolimatta. Asiakaspalvelu hoiti lähes 20 000 yhteydenottoa. Varautumisen ja valmiussuunnittelun tarpeet lisääntyivät. Virastot kohdistivat valvontaa erityisesti hyvinvointialueiden palveluihin.

Aluehallintovirastojen toiminta oli viime vuoden aikana suunnitelmien mukaista, vaikka toimintaympäristö oli haastava ja muuttui jatkuvasti. Virastot saavuttivat tulostavoitteensa hyvin siitä huolimatta, että tehtävämäärät lisääntyivät ja resurssit olivat rajalliset.

Asiakkaat ovat löytäneet asiakaspalvelumme

Vuosi 2023 oli aluehallintovirastoissa teemavuosi ”olemme asiakkaan asialla”. Asiakaspalvelussamme tämä konkretisoitui kaikkein selvimmin, kun yhteydenottomäärät kasvoivat.

Aluehallintovirastojen asiakaspalvelu perustettiin loppuvuodesta 2021. Reilun kahden vuoden aikana se on vakiinnuttanut toimintansa. Vuoden 2024 alusta asiakaspalvelu on ollut osa aluehallintovirastojen perustoimintaa.

Vuonna 2023 asiakaspalvelumme hoiti 19 399 yhteydenottoa. Eniten yhteydenottoja tuli terveys- ja sosiaalipalveluihin sekä alkoholilupiin liittyvistä asioista.

Valmiuteen ja varautumiseen enemmän painoa

Varautumisen ja valmiussuunnittelun tarpeet lisääntyivät viime vuonna, sillä Suomen turvallisuusympäristö muuttui ja epävarma tilanne jatkui.

Hyvinvointialueiden toiminnan käynnistyminen vuoden 2023 alussa muutti merkittävästi aluehallintovirastojen valvonta- ja ohjaustehtäviä. Se vaikutti myös alueellisen varautumisen yhteistyörakenteisiin.

Aluehallintovirastot kohdistivat valvontaa erityisesti hyvinvointialueiden palveluiden järjestämiseen. Myös hyvinvointialueiden omavalvontaa tuettiin ja ohjattiin.

Vuonna 2023 aluehallintovirastot laativat ensimmäistä kertaa asiantuntija-arvion pelastustoimen palvelutason ja investointien riittävyydestä. Näihin sisältyvät sekä alueelliset että valtakunnallinen arvio.

Tutustu tilinpäätökseemme

Aluehallintovirastoissa työskenteli yhteensä 1 339 henkilöä vuonna 2023. Henkilöstömäärä kasvoi edellisvuoteen verrattuna 40 henkilöllä. Henkilöstön keski-ikä pysyi samana edellisvuoteen verrattuna ja oli 49,2 vuotta.

Aluehallintovirastojen bruttomenot vuonna 2023 olivat 82 miljoonaa euroa.

Nämä ja muut luvut löydät tilinpäätöksestämme, jonka voit lukea täältä: Tilinpäätös 2023

Lisätietoja:

hallintojohtaja Henrika Räsänen, p. 0295 016 444
talous- ja henkilöstöpalvelut -yksikön päällikkö Timo Kähärä, p. 0295 016 956.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Regionförvaltningsverket fattade beslut om den första delen av huvudförpliktelsen och vitet för Helsingfors stads räddningsväsende8.5.2024 10:56:50 EEST | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Södra Finland har granskat utvecklingen av aktionsberedskapen hos Helsingforsregionens räddningsväsende enligt den förelagda huvudförpliktelsen. Huvudförpliktelsen är indelad i fyra delar där varje del har en egen tidsfrist. Den utsatta tiden för den första delen som var föremål för granskningen var före utgången av 2022. I 25 procent av riskrutorna som fastställdes i huvudförpliktelsen skulle aktionsberedskapen avhjälpas till en godtagbar nivå inom den utsatta tiden. Enligt den gjorda granskningen har första delen av huvudförpliktelsen fullgjorts enligt kravet och regionförvaltningsverket dömer inte ut den första delen av vitet.

Aluehallintovirasto teki päätöksen Helsingin kaupungin pelastustoimelle asetetun päävelvoitteen ja uhkasakon ensimmäisestä osasta8.5.2024 10:56:44 EEST | Tiedote

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tarkastellut Helsingin alueen pelastustoimen toimintavalmiuden kehittymistä asetetun päävelvoitteen mukaisesti. Päävelvoite on jaettu neljään osaan, joista kullakin on oma määräaika. Tarkastelun kohteena olevan ensimmäisen osan määräaika oli vuoden 2022 loppuun mennessä. Päävelvoitteessa määritellyistä riskiruuduista 25 %:ssa toimintavalmius oli korjattava hyväksyttävälle tasolle määräaikaan mennessä. Tehdyn tarkastelun perusteella päävelvoitteen ensimmäinen osa on toteutunut vaaditusti, eikä aluehallintovirasto tuomitse uhkasakon ensimmäistä osaa maksettavaksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye