Tulevana kesänä päällystetään Pohjalaismaakuntien alueella yli kolminkertainen määrä tieverkkoa viime vuoteen verrattuna
Käytettävissä oleva rahoitus mahdollistaa tulevana kesänä noin 400 kilometrin pituisen päällystysohjelman, joka on viime vuoteen verrattuna yli kolminkertainen. Päällystystyöt käynnistyvät tämänhetkisen tiedon mukaan toukokuun puolessa välissä ja jatkuvat lokakuun loppuun saakka.

Päällystetyn tieverkon korjauksiin on käytössä merkittävä rahoitus
Vuonna 2024 Pohjalaismaakunta alueiden päällystetyn tieverkon korjaukseen on käytössä 41,5 miljoonaa euroa. Rahoitustaso on merkittävästi suurempi verrattuna aiempiin vuosiin. Tämä johtuu eduskunnan myöntämästä korjausvelkapaketista, josta 32,9 miljoonaa euroa tuli Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueelle.
-Korjausvelkarahan ansiosta saamme pysäytettyä korjausvelan kasvun. Päällystyskauden jälkeen jää alueellemme kuitenkin edelleen satoja kilometrejä huonokuntoisia tai erittäin huonokuntoisia teitä, toteaa liikennevastuualueen johtaja Anders Östergård Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.
Päällystyskohteet sijoittuvat vahvasti päätieverkolle eli valta- ja kantateille. Rahoitus mahdollistaa kuitenkin myös alemman tieverkon kohteiden korjaamisen. Lisäksi päällystetään kävely- ja pyöräteitä noin kahdeksan kilometriä ja huonokuntoisia päällystettyjä teitä parannetaan sorateiksi 12 kilometriä.
Eduskunnan jakovarahankerahoitusta sai kahdeksan kohdetta, jotka suuntautuvat alemmalle tieverkolle. Mukana on myös sellaisia kohteita, jotka kunnostetaan yhteistyössä kuntien kanssa.
Maantieverkon pituus on alueellamme yhteensä 8 600 km, josta päällystettyjä teitä on noin 6 000 kilometriä.
Päällysteiden pakkaustyöt käynnistyivät
Maanteiden päällysteiden laajemmat paikkaustyöt on aloitettu Pohjalaismaakuntien alueella.
Kevään ensimmäiset paikkaustoimenpiteet tehdään päätieverkolle valta- ja kantateille sekä alemmalla tieverkolle siten, että kohteista korjataan pahimmat liikenneturvallisuutta vaarantavat päällystevauriot.
Tiestön huonosta kunnosta ilmoitetaan ensisijaisesti Liikenteen asiakaspalvelun palauteväylään tai liikennettä vaarantavista ongelmista suoraan Tieliikennekeskuksen Tienkäyttäjän linjalle numeroon 0200 2100 (24/7).
Merkittävimmät päällystyskohteet
-
Valtatie 3, Yli-Koskue – Koskue, Kurikka, 15,6 kilometriä
-
Valtatie 16, Lapua - Alajärvi, 41 kilometriä
-
Kantatie 63, Viitasalo-Toholampi, 17,5 kilometriä
Sorateiksi parannettavia kohteita
-
Maantie 17661, Aitasaari, Alajärvi, 6,8 kilometriä
-
Maantie 17189, Kyrösneva-Koivuneva, Seinäjoki 2,6 kilometriä
Kävely- ja pyörätie kohteita
-
Härmä kuntokeskus, Kauhava, 1,7 kilometriä
-
Luoto-Öjan, Kokkola, 4,6 kilometriä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marko KantanenJohtava tienpidon asiantuntija, Tienpidon suunnittelu,
Liikenne ja infrastruktuuri
Janne PonsimaaYksikön päällikkö, Tienpidon suunnittelu
Liikenne ja infrastruktuuri
Anders Östergårdjohtaja
Liikenne ja infrastruktuuri –vastuualue
Kuvat

Liitteet
Tietoa julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Haapajärven kunnostuksen viimeinen vaihe käynnistyy Vetelissä (Keski-Pohjanmaa)2.7.2025 13:00:36 EEST | Tiedote
Räyringissä sijaitsevan Haapajärven kunnostus on edennyt loppusuoralle. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen johdolla toteutetun kunnostushankkeen viimeisessä vaiheessa rakennetaan pohjapato ja poistetaan veden alle jäävät puut sekä pensaat.
MKB-förfarandena har etablerats som en del av den livliga projektverksamheten i de österbottniska landskapen på NTM-centralen i Södra Österbottens område (landskapen i Österbotten)2.7.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
I Södra Österbotten, Mellersta Österbotten och Österbotten har antalet projekt i anslutning till förfaranden vid miljökonsekvensbedömning fortsatt att vara ovanligt stort. Investeringar i grön omställning har fört med sig många nya projekt och idag har det stora antalet MKB-förfaranden blivit en etablerad del av områdets projektgrund. I sin helhet handlar det om cirka 60 MKB-förfaranden i olika skeden, av vilka största delen är projekt inom grön omställning.
YVA-menettelyt ovat vakiintuneet osaksi vilkasta hanketoimintaa Pohjalaismaakunnissa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella (Pohjalaismaakunnat)2.7.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla ympäristövaikutusten arviointimenettelyihin liittyvien hankkeiden määrä on pysynyt poikkeuksellisen korkeana. Vihreän siirtymän investoinnit ovat tuoneet mukanaan paljon uusia hankkeita, ja nykyisin laaja YVA-menettelyjen määrä on muodostunut vakiintuneeksi osaksi alueen hankekantaa. Kokonaisuudessaan puhutaan noin 60:stä eri vaiheessa olevasta YVA-menettelystä, joista suurin osa on vihreän siirtymän hankkeita.
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens motiverade slutsats om MKB-beskrivningen för Shanshan New Material (Finland) Oy:s grafitanodmaterialfabrik (Österbotten)1.7.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Shanshan New Material (Finland) Oy planerar att bygga en produktionsanläggning för grafitanodmaterial i GigaVaasa-området i Korsholm, nära gränsen mellan Korsholm och Vasa.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Shanshan New Material (Finland) Oy:n grafiittianodimateriaalitehtaan YVA-selostuksesta (Pohjanmaa)1.7.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Shanshan New Material (Finland) Oy suunnittelee grafiittianodimateriaalien tuotantolaitoksen rakentamista GigaVaasan alueelle Mustasaareen, Mustasaaren ja Vaasan välisen rajan läheisyyteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme