Ilmarisen sijoitussalkun hiilijalanjälki laski merkittävästi
21.3.2024 07:56:26 EET | Ilmarinen | Tiedote
Työeläkeyhtiö Ilmarisen sijoitussalkun hiilijalanjälki laski ja sijoituskohteiden uusiutuvan energian osuus puolestaan nousi merkittävästi vuonna 2023. Tiedot käyvät ilmi Ilmarisen vuosi- ja kestävyysraportista 2023.

Ilmarinen on suomalaisittain suuri ja Euroopankin mittakaavassa keskikokoinen sijoittaja. Sen sijoitusvarallisuus oli vuoden 2023 lopussa 58,9 miljardia euroa.
– Sijoitamme eläkevarat tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Pitkäjänteinen ja vastuullinen sijoitustoiminta tähtää vakavaraisuuden turvaamiseen, jotta asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Työ ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on keskeisessä roolissa sijoitusriskin hallinnassa. Siksi viime vuoden hyvä kehitys on iso onnistuminen erityisesti tulevien eläkeläisten kannalta, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Kaisa Ala-Laurila kertoo.
Valtaosa Ilmarisen hiilijalanjäljestä tulee sijoitussalkusta.
Ilmarisen tavoite on hiilineutraali sijoitussalkku vuoden 2035 loppuun mennessä. Tavoite eteni vuonna 2023 selvästi:
Sijoitussalkkujen liikevaihtoon suhteutetut hiilijalanjäljet pienenivät kaikissa omaisuusluokissa, joista hiilijalanjälkeä pystyy laskemaan. Absoluuttiset päästöt laskivat, erityisen paljon suorien listatuissa osakkeissa.
– Samaan aikaan kun sijoitussalkku kasvoi, sen hiilijalanjälki pieneni. Tämä on hyvä kehityskulku ja osoittaa, että etenemme ilmastotiekarttamme mukaisesti, vastuullisen sijoittamisen johtaja Karoliina Lindroos kertoo.
Sijoituskohteiden arvoketjun päästöjen osalta edessä on kuitenkin vielä työtä, sillä niin sanotussa scope 3:ssa eli sijoituskohteiden arvoketjuissa päästöt nousivat. Scope 3 -laskentaa kehitettiin vuonna 2023, mikä voi vaikuttaa tuloksiin salkun toimialamuutosten ohella.
Ilmasto entistän syvemmin mukaan sijoitusstrategiaan
Ilmarisen suoran listatun osakesalkun painotettu hiilijalanjälki laski noin 12 prosenttia edellisvuoteen verrattuna ja on matalampi kuin ilmastovertailuindeksin painotettu hiilijalanjälki. Epäsuoran listatun osakesalkun painotettu hiilijalanjälki laski 13 prosenttia edellisvuodesta.
Eniten laski suoran yritysten joukkovelkakirjalainasalkun painotettu hiilijalanjälki, peräti 60 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Epäsuoran yritysten joukkovelkakirjalainasalkun hiilijalanjälki laski 28 prosenttia.
– Yhtenä syynä hyvään etenemiseen on se, että vaihdoimme suorien listattujen osakesijoitusten vertailuindeksiä yleisemmästä vastuullisuusindeksistä indeksiin, joka ottaa ilmaston vahvemmin huomioon, Karoliina Lindroos sanoo.
Sijoituksissa huomio kiinnittyi metsä- ja lääketeollisuuden luontovaikutuksiin
Ilmarinen jatkoi luonnon monimuotoisuustiekartan toteuttamista ja raportoi nyt toista kertaa kansainvälistä Taskforce on Nature-related Financial Disclosures (TNFD) -raportointiviitekehystä käyttäen.
– Kartoitimme suoran listatun osake- ja korkosalkkumme altistumat luonnon monimuotoisuuden kannalta olennaisille toimialoille. Kävi ilmi, että suurin osa sijoituksistamme on toimialoilla, joita TNFD ei ole määrittänyt luonnon monimuotoisuuden kannalta ensisijaisiksi, Karoliina Lindroos kertoo.
Hieman alle 30 prosenttia Ilmarisen sijoitussalkusta on sijoitettu toimialoille, joilla luontovaikutukset ja -riippuvuudet ovat merkittävässä roolissa. Suurimmat altistumamme ovat lääketeollisuudessa sekä metsäteollisuudessa.
– Selvitimme miten näillä sektoreilla toimivat yritykset ottavat luontokysymykset huomioon ja ovatko ne arvioineet liiketoimintansa luontoriippuvuuksia ja -vaikutuksia. Salkkumme yrityksistä metsäteollisuuden yrityksissä luonto oli huomioitu useammin kuin lääketeollisuuden yrityksissä, Lindroos sanoo.
Ilmarinen vaikuttaa sijoituskohteisiinsa sekä suoraan että yhteistyössä muiden sijoittajien kanssa.
– Vuonna 2023 liityimme Nature Action 100 -sijoittaja-aloitteeseen, joka edistää yrityksiä huomioimaan luonnon monimuotoisuuden toiminnassaan, Lindroos kertoo.
Sijoituskohteiden uusiutuvan energian osuus nousi selvästi
Ilmarisen tavoite on, että sijoituskohteiden energiantuotannosta vähintään 40 prosenttia on uusiutuvaa energiaa vuoteen 2030 mennessä.
Tavoite eteni vuodessa isoin askelin: Vuonna 2023 uusiutuvan energian osuus salkun energiantuotannosta (GWh) suorassa listatussa osakesalkussa nousi noin 35 prosenttiin edellisvuoden 26 prosentista. Suorassa yritysten joukkovelkakirjalainasalkussa uusiutuvan energian osuus nousi 31 prosenttiin 26 prosentista.
Ilmarisen suoria listattuja sijoituksia koskeva tavoite vuodelle 2030 on, että kivihiileen perustuvaa energiantuotantoa ei sijoitussalkussa ole lainkaan. Tämäkin tavoite eteni vuonna 2023: kivihiileen perustuvaa energiantuotantoa (GWh) oli suorassa listatussa osakesalkussa enää noin 4 prosenttia (15 prosenttia vuonna 2022) ja suorassa yritysten joukkovelkakirjalainasalkussa 6 prosenttia (14 prosenttia vuonna 2022).
Näin Ilmarinen raportoi
Ilmarinen raportoi vuosi- ja kestävyysraportissaan kattavasti ympäristövastuuseen, sosiaaliseen vastuuseen ja hyvään hallintotapaan liittyvistä asioista. Lisäksi raportti auttaa tutustumaan eläketurvaan ja siihen, miten Ilmarinen on sitä vuoden aikana hoitanut. Raportin voi lukea suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Se on toteutettu saavutettavassa muodossa.
Ilmarinen raportoi nyt kahdeksatta ja viimeistä kertaa GRI-ohjeistuksen mukaisesti. Ilmastoasioissa hyödynnetään myös kansainvälistä TCFD-viitekehystä (Task Force on Climate-related Financial Disclosures) ja luonnon monimuotoisuutta tarkasteltaessa jo toista kertaa TNFD-viitekehystä (Taskforce on Nature-related Financial Disclosures). Raportin varmensi Ernst & Young Oy.
Vuodesta 2024 Ilmarinen raportoi uuden ESRS-standardin mukaisesti.
Tutustu tarkemmin:
Yhteyshenkilöt
Kaisa Ala-Laurilaviestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja
Puh:+358 407779212kaisa.ala-laurila@ilmarinen.fiKaroliina Lindroosvastuullisen sijoittamisen johtaja
Puh:+358 40 577 2203karoliina.lindroos@ilmarinen.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme noin 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on yli 58 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Mediakutsu: Ilmarisen tulosinfo ja markkinanäkymät 18.8. klo 910.8.2026 08:18:39 EEST | Kutsu
Miten geopoliittinen epävarmuus heijastuu sijoitusmarkkinoihin ja eläkesijoittajan näkymiin? Miten eläkeuudistus vaikuttaa Ilmarisen sijoitustoimintaan? Tule kuulemaan Ilmarisen tammi-kesäkuun tuloksista sekä markkinanäkymistä.
Ilmarisen suhdanneindeksi: Taloudessa on kasvun merkkejä, mutta työmarkkinat seuraavat viiveellä15.7.2026 07:49:50 EEST | Tiedote
Työntekijämäärä laski kesäkuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä 0,1 prosenttia vuodentakaisesta. Vaikka indeksi jäi niukasti miinukselle, talouden piristymisestä on merkkejä näkyvissä. Työmarkkinoilla käänne näkyy kuitenkin viiveellä.
Lähestytkö eläkeikää, yrittäjä?29.6.2026 10:53:34 EEST | Tiedote
Yrittäjänkin kannattaa aloittaa eläkkeen suunnittelu hyvissä ajoin. Kokosimme kymmenen asiaa, jotka yrittäjän kannattaa huomioida eläköitymistä suunnitellessaan.
Ilmarisen hallituksen jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi Minna Helle16.6.2026 14:57:37 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Ilmarisen hallituksen jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi on valittu Elinkeinoelämän keskusliitto ry:n toimitusjohtaja Minna Helle.
Ilmarisen suhdanneindeksi: Onko kasvu jumissa Hormuzin salmessa?15.6.2026 10:29:43 EEST | Tiedote
Työntekijämäärä laski toukokuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -0,7 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Kahden plusmerkkisen kuukauden jälkeen negatiivinen kehitys voi yllättää, mutta talouden käänne on usein aluksi epätasainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
