Koronarokotteiden syystalven tehosteet vähensivät ikääntyneiden sairaalahoitoja ja kuolemia – syksyn 2024 rokotusaikataulu selviää toukokuussa
Tuoreen selvityksen mukaan koronarokotteiden viime syystalven tehosteannokset vähensivät kohtuullisen hyvin koronaan liittyviä sairaalahoitojaksoja ja kuolemia ikääntyneillä Suomessa. THL kertoo ensi syksyn rokotussuosituksista toukokuussa.
Koronarokotteiden tehosteannoksia suositeltiin syystalvella 2023–2024 kaikille 65 vuotta täyttäneille sekä 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville ja 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille.
Syystalven tehosteannoksena tarjottiin XBB.1.5-varianttia vastaan kehitettyä rokotetta. Rokotuksen oli 13.3. mennessä saanut yhteensä noin 913 000 täysi-ikäistä, eli noin 20 prosenttia Suomen aikuisväestöstä.
THL seuraa koronarokotteiden suojatehoa kansallisten rekistereiden tietoja yhdistämällä. Rokotteen suojatehon mittareina käytettiin rokotteen kykyä estää sairaalaan joutumista koronan vuoksi sekä kykyä estää kuolemia, jossa korona oli joko pääasiallinen syy tai myötävaikuttava tekijä.
”Tulosten perusteella voidaan sanoa, että XBB-tehosteannokset vähensivät kohtuullisen hyvin koronaan liittyviä sairaalajaksoja ja kuolemia erityisesti ikääntyneiden keskuudessa lyhyen seurannan aikana. Tulokset ovat hyvin samansuuntaisia kuin mitä on raportoitu muista korkean tulotason maista, joissa XBB-tehosteita on annettu”, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.
Selvityksessä oli mukana lähes 1,7 miljoonaa ikäihmistä ja koronan riskiryhmiin kuuluvaa
Selvityksessä XBB-tehosterokotettuja 65 vuotta täyttäneitä verrattiin samanikäisiin, jotka eivät olleet saaneet XBB-tehostetta, mutta jotka olivat saaneet aiemmin ainakin kaksi koronarokoteannosta.
Näin laskettiin rokotteen ns. suhteellinen suojateho yli 1,2 miljoonalla ikäihmisellä. Rokotettujen sairaalahoitoja ja kuolemantapauksia seurattiin lokakuun 2023 alusta tammikuun 2024 lopulle. Seurantajakson aikana syystalven tehosterokotteen saaneista ikääntyneistä 2 103 joutui koronan vuoksi sairaalahoitoon. Lisäksi tilastoitiin 863 koronakuolemaa sekä 632 kuolemaa, jossa korona oli myötävaikuttavana tekijänä.
Ikääntyneillä rokotteen suojateho oli 14–60 päivän aikana sen saamisesta 44 prosenttia koronan vuoksi sairaalahoitoon joutumista vastaan (95 %:n luottamusväli 17–48 %), 62 prosenttia (44–74 %) koronakuolemaa vastaan ja 66 prosenttia (49–77 %) sellaista kuolemaa vastaan, jossa korona oli myötävaikuttavana tekijänä. Näiden tulosten perusteella koronarokotteen tarjoama suoja ikääntyneiden sairaalahoitoa ja kuolemia vastaan oli kohtuullisen hyvä.
Samana seuranta-aikana lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvien 18–64-vuotiaiden noin 460 000 henkilön keskuudessa havaittiin yhteensä 293 koronan vuoksi sairaalahoitoon joutunutta, seitsemän koronakuolemaa sekä 13 kuolemaa, jossa korona oli myötävaikuttavana tekijänä. Rokotteen suojatehon laskeminen oli pienten tapausmäärien vuoksi haastavaa, eikä luotettavia suojatehon arvioita ole käytettävissä.
Ensi syksyn koronarokotuksista kerrotaan toukokuussa
THL suosittelee edelleen tehosteannoksia niille rokotusten kohderyhmiin kuuluville, jotka eivät ole saaneet rokotusta tai sairastaneet koronavirustautia syksyn tai talven aikana. Sen sijaan uusia rokotuskierroksia ei kevään aikana aloiteta. Tarkempia tietoja koronarokotuksista ja riskiryhmistä saa omalta hyvinvointialueelta.
THL jatkaa koronatilanteen seurantaa. Maailman terveysjärjestö (WHO) antaa suosituksen ensi syksyn koronarokotteen koostumuksesta huhtikuun puolivälissä. THL puolestaan kertoo syksyn koronarokotussuosituksistaan toukokuussa.
Tämänhetkisen tiedon pohjalta hyvinvointialueiden kannattaa valmistautua antamaan koronarokotetehosteita ikä- ja riskiryhmäperustaisesti jo varhain syksyllä ennen influenssarokotuksia.
Lisätiedot
Koronan tehosterokotukset syystalvella 2023
Hanna Nohynek
ylilääkäri
THL
puh. 029 524 8246
etunimi.sukunimi@thl.fi
Anniina Virkku
asiantuntijalääkäri
THL
puh. 029 524 8231
etunimi.sukunimi@thl.fi
Tietoa julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL ja viisi muuta eurooppalaista kansanterveyslaitosta: Yhdysvaltojen lähtö WHO:sta haastaisi Euroopan maita ottamaan johtavan roolin järjestössä15.2.2025 07:45:00 EET | Tiedote
THL:n sekä viiden muun eurooppalaisen kansanterveyslaitoksen johtajat ovat julkaisseet avoimen kirjeen Maailman terveysjärjestön WHO:n puolesta arvostetussa Lancet-tiedelehdessä. Kirjeen mukaan Yhdysvaltojen mahdollinen vetäytyminen WHO:sta haastaa Euroopan maat ottamaan nopeasti aiempaa merkittävästi suuremman roolin järjestössä. Euroopan maiden tulisi paitsi rahoittaa WHO:ta nykyistä enemmän, myös lähettää järjestöön asiantuntijoita. Kirjeen ensimmäinen allekirjoittaja on THL. Muut kirjoittajat edustavat Norjan, Tanskan, Ranskan, Itävallan ja Portugalin kansanterveyslaitoksia. ”Vaikka Yhdysvaltojen päätös on toteutuessaan hyvin valitettava, se on myös mahdollisuus. Se antaa Euroopan maille erinomaisen paikan ottaa johtajuutta maailmanlaajuisessa terveyspolitiikassa”, sanoo THL:n pääjohtaja Mika Salminen. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti tammikuun lopulla, että maa vetäytyy WHO:sta vuoden 2026 alussa. Sittemmin Trump on myös väläyttänyt harkitsevansa jäsenyyttä uudelleen
THL:n lausunto: Terveysperusteinen verotus edistää väestön terveellistä ja kestävää ravitsemusta ja säästää siten terveydenhuollon kustannuksia7.2.2025 12:03:24 EET | Tiedote
Hallituksen esitys makeisten ja suklaan arvonlisäverokannan nostamiseksi on oikeansuuntainen, mutta liian suppea, arvioi THL lausunnossaan. THL kannattaa laaja-alaista terveysperusteista verotusta ja sen valmistelun aloittamista.
THL viikolla 7/20256.2.2025 15:25:33 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 6.2. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Verkkouutiset ke 12.2. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja terveyden tasa-arvo on päättäjän arvovalinta. Julkaisemme suositukset, miten kunta- ja hyvinvointialueiden päättäjät, luottamushenkilöt ja johtavat viranhaltijat voivat edistää alueensa lasten ja nuorten hyvinvointia ja terveyttä kaikilla palvelualueilla. Lisätietoja: johanna.leinonen(at)thl.fi, puh. 029 524 7678 Blogit ma 10.2. Naisiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta. Kirjoittajat: Sini Stolt, johtava asiantunt
Toimeentulotuen saajien joukko on kirjava - tuen uudistaminen ja kulujen leikkaaminen vaativat aikaa ja useita erilaisia toimia4.2.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Syyt toimeentulotuen saamiseen vaihtelevat merkittävästi sekä yksittäisten ihmisten välillä että hyvinvointialueittain, selviää THL:n tuoreesta raportista. Tämä moninaisuus on huomioitava, jotta tukea voidaan uudistaa kestävästi.
THL viikolla 6/202530.1.2025 15:43:34 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 30.1. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ti 4.2. Ketkä toimeentulotukea saavat, miksi ja miten viimesijaista turvaa voitaisiin uudistaa? Julkaisemme toimeentulotuesta kattavan raportin, joka tarjoaa myös useita ehdotuksia viimesijaisen turvan uudistamiseen. Avoin julkistuswebinaari 4.2. klo 13-14.30 Lisätiedot ja materiaalipyynnöt: piritta.rautavuori(at)thl.fi, puh. 029 524 7120 Verkkouutiset pe 31.1. Terveyden edistämisen määrärahaa saavat hankkeet on valittu. Lisätietoja: johanna.leinonen(at)th
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme