Tampere-talon syksyssä Myrskyluodon Maija -elokuvakonsertti ja koettavaa lapsiperheille
Tampere-talo on julkaissut uutta ohjelmistoa syksylle. Vantaan Viihdeorkesteri tuo huippusuositun Myrskyluodon Maija -elokuvakonsertin Isoon saliin syyskuussa, ja marraskuussa lennetään ilmojen halki koko perheen Lumiukko-elokuvan tahtiin. Syksyn ohjelmistolisäykset tarjoilevat yleisölle myös suomirokkia uusilla sovituksilla sekä lasten suosikkiyhtyeitä. Konserttien liput ovat nyt myynnissä.

Elokuvateattereissa suursuosion saanut Tiina Lymin ohjaama Myrskyluodon Maija saapuu Tampere-talon Ison salin näyttämölle sinfoniaorkesterin säestyksellä lauantaina 28. syyskuuta. Elokuvakonsertissa Lauri Porran säveltämän voimallisen musiikin tulkitsee Vantaan Viihdeorkesteri. Myös Lasse Mårtensonin alkuperäinen ja ikoninen tunnussävelmä on mukana uutena sovituksena.
Elokuvakonsertti on maailmalla vankan jalansijan löytänyt konserttimuoto, jossa valkokankaalla pyörivän elokuvan musiikin soittaa elävä orkesteri. Lauri Porra kuvaa Myrskyluodon Maija -elokuvakonserttia hienoksi ja myös harvinaiseksi elämykseksi, sillä valtaosa Suomessa tehtävistä elokuvakonserteista tehdään ulkomaisista elokuvista.
”Kotimaisen elokuvan ja yli 70 muusikon sinfoniaorkesterin yhdistelmä on iso, ainutlaatuinen ja jännittävä elämys. Se tarjoaa mahdollisuuden pysähtymiseen, hiljentymiseen ja keskittymiseen ilman kiireitä ja kännyköitä”, Porra kertoo.
Joulun alla Tampere-talossa koetaan myös toinen odotettu elokuvakonsertti. Jo klassikon aseman saanut koko perheen animaatioelokuva Lumiukko (The Snowman, 1982) liitää jälleen Isossa salissa lauantaina 30. marraskuuta kahden esityksen verran. Howard Blaken säveltämän musiikin esittää Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri TASO johtajanaan Kimmo Tullila.
Tampere-talossa esiintyvät suositut koko perheen yhtyeet Hevisaurus ja Megasakki. Neljän dinosauruksen ja yhden lohikäärmeen muodostama Hevisaurus rokkaa Isossa salissa lauantaina 9. marraskuuta. Leikkisä ja viihdyttävä Megasakki on Emma-palkittu lastenmusiikkiyhtye, joka laittaa tanssijalat vipattamaan Pienessä salissa lauantaina 14. syyskuuta.
Tampere-talon syyskaudelle on lisätty tunnelmallisia kevyen musiikin konsertteja. Johanna Försti esiintyy kvintetteineen Tampere-talossa perjantaina 4. lokakuuta. Kunpa sinut tuntisin paremmin -konsertissa rakastettu laulaja saattaa pop- ja iskelmämusiikista tutut suomalaiset sävelet ja sanat jazz-kansan lähestyttäväksi. Försti on sovittanut rohkeasti musiikkia mm. Baddingilta, J. Karjalaiselta ja Juice Leskiseltä.
Gösta Sundqvistin ja Leevi and the Leavings -yhtyeen faneja hemmotellaan perjantaina 20. syyskuuta, kun Minja Koski, Mikael Saari ja Lumos-kvartetti tulkitsevat rakastetun sanataiturin tuotantoa Göstan parhaat -konsertissa. Illan aikana kuullaan kaikille tuttuja klassikoita sovitettuna jousikvartetille, kahdelle laulajalle, kitaralle ja huilulle.
Lauantaina 2. marraskuuta Pienen salin lavalle nousee laulaja-lauluntekijä Emma Salokosken luotsaama Emma Salokoski Voices. Vuoden 2010 Kuorosota-ohjelmasta alkunsa saanut helsinkiläinen lauluyhtye, kuoro ja kollektiivi tekee musiikkia ennakkoluulottomasti ja genrerajoja rikkoen. Omaleimainen yhtye on mm. kokeillut soundpainting-improvisaatiota, luonut modernia kabareeta ja esiintynyt Flow Festivalin päälavalla.
Konserttien liput ovat myynnissä Tampere-talon ja Lippu.fin lipunmyyntikanavissa. Syksyn ohjelmisto täydentyy loppukevään aikana. Tutustu ohjelmatarjontaan täällä.
Lisätiedot
Suvi Leinonen
Taiteellinen johtaja
Tampere-talo Oy
Puh. +358 3 243 4031
suvi.leinonen@tampere-talo.fi
Median liput ja haastattelupyynnöt
Elsa Vähänen
Viestintäasiantuntija
Tampere-talo Oy
Puh. +358 40 5512 739
elsa.vahanen@tampere-talo.fi
Avainsanat
Kuvat







Tietoja julkaisijasta
Tampere-talo on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin kulttuuri- ja kongressikeskus ja tapahtumayhtiö. Toimimme myös promoottorina tuottamalla tapahtumia ja konsertteja talon ulkopuolella, ja Events Tampere -tapahtumatoimistomme tuottaa yritystapahtumia ja kongressi- ja kokouspalveluita.
Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.
Vuonna 2022 Tampere-talon liikevaihto oli 14,7 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestämme yli tuhat tapahtumaa, palvelemme 675 000 tyytyväistä kävijää ja tuotamme Tampereen talousalueelle 50 miljoonaa euroa.
Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Se on Tampereen kaupungin omistama osakeyhtiö. Yhtiön toimitusjohtaja on Paulina Ahokas, ja työntekijöitä on 52. Hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.
Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy
Tampereen Kirjafestarit 2025 panostaa entistäkin laajempaan ohjelmatarjontaan – Festareilla kuluvan kirjavuoden kiinnostavimpien ilmiöiden lisäksi myös Antikvaariset Kirjafestarit ja Levyfestarit6.5.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
29.-30. marraskuuta järjestettävät Tampereen Kirjafestarit 2025 tarjoaa tänä vuonna viikonlopun aikana yhdellä lipulla kolme kiinnostavaa messutapahtumaa. Vuoden kärkikirjailijoista ja -kirjoista koostuva kirjallinen ohjelma sisältää tuttuun tapaan kirjailijahaastatteluja, paneeleja, asiantuntijapuheenvuoroja ja Aamulehden Tulenkantaja-palkintoehdokkaiden ja voittajan sekä tuoreiden Finlandia-voittajien esittelyt ja haastattelut. Nyt mukana ovat ensimmäistä kertaa myös Tampereen Antikvaariset Festarit ja laajat äänilevyihin ja audiotuotantoon keskittyvät Tampereen Levyfestarit.
Tähtikadun äänestys on alkanut - Ehdota oma suosikkisi24.4.2025 12:38:08 EEST | Tiedote
Tampereen Tähtikatu, Walk of Fame Finland, saa jälleen uudet tähtensä, ja yleisö voi ehdottaa omia suosikkejaan verkkolomakkeella 24.4.–18.5.2025. Manserockin synnyinsijoille avattu Tähtikatu juhlistaa keskeisiä kotimaisen ja kansainvälisen musiikkialan toimijoita.
Tuhat tekoa, jotka merkitsevät – Tampere-talo mukana Commu-sovelluksen ruoka-aputapahtumassa15.4.2025 08:25:58 EEST | Tiedote
Tampere-talo-konserni osallistuu lauantaina 10.5. järjestettävään #1000tekoa-ruoka-aputapahtumaan, jonka tavoitteena on tarjota konkreettista apua ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Tapahtuman järjestää auttamisen sovellus Commu, ja sen toteutus perustuu laajaan yhteistyöhön yritysten, järjestöjen ja vapaaehtoisten kesken.
Tuulensuun Palatsi valittiin Suomen parhaaksi pieneksi tapahtumapaikaksi – asiakaspalaute ratkaisi voiton11.4.2025 11:58:36 EEST | Tiedote
Tampereella sijaitseva Tuulensuun Palatsi on voittanut valtakunnallisen Evento Awards -kilpailun pienten tapahtumapaikkojen sarjan. Voittajat julkistettiin torstaina 10. huhtikuuta Helsingin Olympiastadionilla järjestetyssä palkintogaalassa.
Actor Bill Murray performs in Finland for the first time – New Worlds blends spoken word and music11.4.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Legendary actor and comedian Bill Murray will perform in Finland for the very first time. The acclaimed New Worlds project, which combines music and literature and has toured over 60 cities worldwide over nearly a decade, will be presented at Tampere Hall on Thursday, July 3, 2025. Sharing the stage with Murray in the Main Auditorium are cellist Jan Vogler, violinist Mira Wang, and pianist Vanessa Perez. Tickets are now on sale.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme