HUS

HUSin palveluverkkotyö etenee – Lohjan ja Porvoon sairaaloiden toimintoihin esitetään muutoksia

21.3.2024 15:02:01 EET | HUS | Tiedote

Jaa

HUSin yhtymähallitus käsittelee 25. maaliskuuta Lohjan ja Porvoon sairaaloiden profiilin ja toimintojen muutoksia. Esityksen mukaan muun muassa öisin ja viikonloppuisin tehtävät leikkaukset loppuvat Lohjan ja Porvoon sairaaloissa. Myös synnytystoiminta lakkaa Lohjan sairaalassa. Profiilien muutokset käynnistyvät vuonna 2026.

Lohjan sairaala
Lohjan sairaala Heli Kurimo HUS

HUS on tehnyt koko Uudenmaan kattavan erikoissairaanhoidon palveluverkkoselvityksen ja esittää sen pohjalta muutoksia Lohjan ja Porvoon sairaaloiden profiileihin.

Palveluverkkoselvityksen taustalla on sotepe-uudistus, jonka myötä HUS joutuu sopeuttamaan talouttaan vuosina 2025–2027 yhteensä noin 225 miljoonalla eurolla.

”Olennaista on tehdä palveluverkkoon lähivuosina hallitusti ne muutokset, jotka ovat välttämättömiä talouden, osaavan työvoiman saatavuuden ja viime kädessä palvelujen turvaamiseksi. Vain tällä tavoin varmistamme potilasturvallisuuden ja hoidon laadun”, sanoo HUSin toimitusjohtaja Matti Bergendahl.

Lohjasta päivystävä lähisairaala - synnytykset lakkaavat

Esityksen mukaan Lohjan sairaalassa loppuvat öisin ja viikonloppuisin tehtävät leikkaukset.

Tämä vaikuttaa suoraan synnytystoiminnan loppumiseen, sillä synnytyssairaalassa tulee asetuksen mukaan olla keisarinleikkausvalmius ympäri vuorokauden. HUS-alueen synnyttäjiä palvelee jatkossa Naistenklinikka, Jorvin ja Hyvinkään sairaalat.

Muutoksen perusteena on merkittävät haasteet pitää yllä tarvittavia anestesia- ja lastenlääkärien päivystysrinkejä.

Päiväkirurgisessa leikkaustoiminnassa tullaan keskittymään ortopediaan, vatsaelinkirurgiaan ja urologiaan. Silmätautien ja korva-, nenä- ja kurkkutautien toiminnat säilyvät ennallaan.

Sairaalassa palvelee jatkossakin ympäri vuorokauden toimiva yhteispäivystys sekä erikoissairaanhoidon ajanvarauspoliklinikat ja vuodeosastot. Lohjan sairaala tulee säilymään myös opetussairaalana.

Lohjan sairaalan profiilin muutokset tapahtuvat vuoden 2026 alusta.

Porvoon sairaalan profiilia terävöitetään

Porvoon sairaalassa loppuvat viikonloppuisin tehtävät leikkaukset. Muutoksen vaikutukset ovat vähäiset. Sairaalassa ei ole ollut valmiutta yölliseen leikkaustoimintaan. Viikonloppuisin on tehty yksittäisiä päivystysleikkauksia.

Päiväkirurgisessa leikkaustoiminnassa tullaan keskittymään ortopediaan, vatsaelinkirurgiaan ja urologiaan. Silmätautien ja korva-, nenä- ja kurkkutautien toiminnat säilyvät ennallaan. Sairaalassa palvelee jatkossakin ympäri vuorokauden toimiva yhteispäivystys sekä erikoissairaanhoidon ajanvarauspoliklinikat ja vuodeosastot. Porvoon sairaala tulee säilymään myös opetussairaalana.

Porvoon sairaalan profiilin muutokset tapahtuvat vuoden 2027 alusta.

Päiväkirurgiset lähipalvelut paranevat

Yö- ja viikonloppuaikaisen päivystysleikkaustoiminnan keskittäminen vapauttaa henkilöstöresursseja päiväsaikaan tapahtuvaan ajanvaraukselliseen leikkaustoimintaan.

Jatkossa Lohjan ja Porvoon sairaaloiden leikkauskapasiteettia voidaan lisätä ja myös aukioloja voidaan laajentaa, mikä mahdollistaa leikkausmäärien ja tuottavuuden lisäämisen. Tämä tarkoittaa, että tavallisimpien leikkausten saatavuus alueellisesti paranee.

Niukkenevat resurssit järkevästi käyttöön

Palveluverkkoon liittyvät muutossuunnitelmat pohjautuvat tarkkaan analyysiin henkilöstön saatavuudesta sekä leikkaustoiminnan tarkoituksenmukaisesta järjestämisestä. Muutosten vaikutuksia on arvioitu myös ensihoidon ja sairaankuljetuksen näkökulmasta. Lisäksi kielellisten oikeuksien toteutumisesta on tehty arvio.

HUSin palveluverkko on osa koko Uudenmaan palveluverkostoa ja muutoksia suunnitellaan yhteistyössä Uudenmaan hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin kanssa. Kyseisiä erikoissairaanhoidon toimintoja ei tulla siirtämään Uudenmaan hyvinvointialueiden tai Helsingin kaupungin vastuulle.

HUSin yhtymähallitus kokoontuu maanantaina 25.3.2024.

Kokouksen esityslistan pääsee lukemaan täältä.

Yhteyshenkilöt

esityksen sisältöä koskevat kysymykset: toimitusjohtaja Matti Bergendahl, HUS, yhteydenotot assistentti Kaarina Heikinheimo p. 050 427 9861 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@hus.fi

Tietoa HUSista

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.

HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.

HUS – Vaikuttavinta hoitoa

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.

hus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 23 mars19.3.2026 15:07:44 EET | Pressmeddelande

HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder måndagen den 23 mars 2026 för att behandla och underteckna bokslutet för 2025. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.

HUSin yhtymähallitus kokoontuu 23.3.19.3.2026 15:07:44 EET | Tiedote

HUSin yhtymähallitus kokoontuu maanantaina 23.3.2026 käsittelemään ja allekirjoittamaan vuoden 2025 tilinpäätöksen. Kokouksen esityslistan voi lukea täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat

HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder 2.3.26.2.2026 15:08:43 EET | Pressmeddelande

Sammanslutningens styrelse sammanträder den 2 mars 2026 för att bland annat behandla HUS-sammanslutningens oreviderade bokslutsuppgifter för 2025 samt verksamheten och ekonomin i januari 2026. Föredragningslistan för mötet kan läsas här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningsstyrelsen har 17 medlemmar, varav två är representanter för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång i månaden. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye