Naantalin Rymättylässä järjestetään sopimuspalokuntien harjoitus 23.3.2024 – alueella tuolloin hälytysajoneuvoja ja savunmuodostusta
Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen sopimuspalokunnat harjoittelevat lauantaina 23.3.2024 osoitteessa Laitsalmentie 141, Naantali. Harjoitukseen osallistuu palokuntalaisia Rymättylän, Merimaskun, Naantalin, Askaisten ja Mietoisten sopimuspalokunnista. Harjoitus alkaa klo 09.00 ja harjoituksen lopuksi poltetaan kohteena olevat purkukuntoiset rakennukset hallitusti loppuun.

Tapahtumassa harjoitellaan erilaisia sammutusmenetelmiä ja sovelletaan uusia tekniikoita ja taktiikoita turvallisemman ja tehokkaamman pelastustoiminnan toteuttamiseksi. Harjoitukseen kuuluu savusukeltajien osaamista vahvistavia harjoitteita sekä ulkopuolelta tapahtuvan tehokkaan sammutustoiminnan harjoittelua.
Alueella on havaittavissa savunmuodostusta ja hälytysajoneuvoja. Harjoitus ei aiheuta vaaraa alueen asukkaille ja hätäkeskusta tiedotetaan harjoituksesta erikseen. Harjoituskohteessa sekä sen välittömässä läheisyydessä on vältettävä asiatonta oleskelua molemminpuolisen turvallisuuden takia.
Ohjeessa pelastustoimen sukellus- ja pintapelastustoimintaan edellytetään kuumassa työskentelyn osaamisen näyttö aidon kaltaisissa savusukellusta simuloivissa olosuhteissa. Kyseinen ohje koskee niin pelastuslaitosten päätoimisia kuin sopimuspalokuntien savusukeltajia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markus LuotonenPalokunnan päällikköRymättylän VPK
Puh:040 564 4326markus.luotonen@rymattylanvpk.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Den nu permanenta polikliniken rehabiliterar patienter med svåra kroppsliga symtom som beror på rubbningar i stressystemet och det centrala nervsystemet1.7.2025 10:05:08 EEST | Pressmeddelande
Polikliniken för funktionsförmåga vid Egentliga Finlands välfärdsområde tillhandahåller nationellt sett unik rehabilitering av långvariga kroppsliga symtom. Patienten kan få remiss till polikliniken av en läkare när kroppsliga symtom som kraftigt försvårar vardagen blivit bestående och ingen klarläggande diagnos har kunnat ställas.
Tänään vakiinnutettu poliklinikka kuntouttaa potilaita, joiden vaikeiden kehon oireiden taustalla on stressijärjestelmän ja keskushermoston järkkyminen1.7.2025 10:05:08 EEST | Tiedote
Toimintakykypoliklinikka tarjoaa kansallisesti katsoen ainutlaatuista pitkittyneiden kehon oireiden kuntoutusta Varsinais-Suomen hyvinvointialueella. Poliklinikalle voi saada lääkärin lähetteen, kun arkea voimakkaasti haittaavat kehon oireet pitkittyvät, eikä selittävää diagnoosia löydy.
Egentliga Finlands välfärdsområde ansöker om tilläggsfinansiering på 150 miljoner euro av staten24.6.2025 16:45:00 EEST | Pressmeddelande
Välfärdsområdesstyrelsen för Egentliga Finlands välfärdsområde beslutade 24.6.2025 att ansöka om tilläggsfinansiering av staten. Välfärdsområdet ansöker om sammanlagt 150 miljoner euro för 2025. Finansieringen ansöks för att trygga de lagstadgade tjänsterna.
Varsinais-Suomen hyvinvointialue hakee valtiolta lisärahoitusta 150 miljoonaa euroa24.6.2025 16:45:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen aluehallitus päätti 24.6.2025 lisärahoituksen hakemisesta valtiolta. Hyvinvointialue hakee vuodelle 2025 yhteensä 150 miljoonaa euroa. Rahoitusta haetaan lakisääteisten peruspalveluiden turvaamiseen.
Varhan aluehallituksen 24.6.2025 kokouksen tarkastamaton pöytäkirja24.6.2025 16:34:10 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) tänään kokoontuneen aluehallituksen kokouksen tarkastamaton pöytäkirja julkaistaan tämän tiedotteen liitteenä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme