Maanteiden korjaus- ja päällystystyöt 2024 (Itä-Suomi) – rahoitus kaksinkertainen edelliseen vuoteen verrattuna
Pohjois-Savon ELY-keskus käyttää vuonna 2024 päällystetyn tieverkon korjaus-, päällystys- ja tiemerkintätöihin Itä-Suomessa (Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala ja Etelä-Savo) yhteensä noin 68 miljoona euroa.
Käytettävissä oleva rahoitus on merkittävästi suurempi kuin edellisenä vuonna, jolloin se oli n. 30 miljoonaa euroa. Rahoituksen lisäys pohjautuu hallituksen päätökseen hillitä päällystetyn tieverkon korjausvelan kasvua tänä vuonna yhteensä 250 miljoonalla eurolla valtakunnallisesti.
Tämänhetkisen päällystysohjelman mukaan maanteitä päällystetään Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa yhteensä noin 540 kilometrin matkalla. ELY-keskuksen arvion mukaan tämän vuoden rahoitustasolla päällystetyn tieverkon korjausvelan lisääntymistä pystytään hillitsemään. Edellytyksenä on, että rahoitustaso pysyy myös tulevina vuosina samalla tasolla.
Päällystetyn tieverkon korjausvelan hillitsemisen kannalta on keskeistä, että käytettävissä oleva rahoitus on pitkäjänteisesti riittävällä tasolla, jotta se mahdollistaa myös vuosittain seutu- ja yhdysteiden kunnostustöiden toteuttamisen. Tänä vuonna ohjelmassa onkin alemman tieverkon kohteita noin puolet koko ohjelman pituudesta, kun aikaisempina vuosina on pystytty kunnostamaan vain yksittäisiä tiejaksoja. Seutu- ja yhdystiet muodostavat Pohjois-Savon ELY-keskuksen tienpitoalueella tärkeän yhteysverkoston ihmisten liikkumiselle, alkutuotannolle ja elinkeinoelämän kuljetuksille. Kyseinen tieverkko on merkittävässä asemassa myös huoltovarmuuden kannalta.
Päällystetyn tieverkon kunnostustyöt muodostuvat teiden uudelleenpäällystystöistä, päällysteiden paikkauksista sekä tiemerkintöjen kunnostamisesta. Lisäksi töiden yhteydessä tehdään useilla kohteilla myös tierakenteen parantamistoimenpiteitä sekä teiden kuivatusten kunnostamistöitä.
Pisimpiä päällystettäviä tieosuuksia tulevana kesänä
Pohjois-Savo:
- Vt 5 Tahkoranta-Varkaus, 16,4 km
- Kt 87 Iisalmi-Sonkajärvi, 17,5 km
- Mt 464 Tahkoranta-Tiemassaari, 22,3 km
Pohjois-Karjala:
- Vt 6 Lehmo-Kontiolahti 14,7 km
- Kt 74 Aittolampi-Heinävaara, 12,7 km
- Mt 15637 Liperinsalo, 11,7 km
Etelä-Savo:
- Vt 5 Kuortti-Huhtamäki, 24,8 km
- Mt 477 Lapaskangas-Alajoki, 14,5 km
- Mt 4421 Toivakantie, 20,3 km
Vuoden 2024 päällystystyökohteet (karttalinkki)
Muutokset kunnostusohjelman sisältöön ovat vielä mahdollisia.
Lisätietoja:
Ylläpitovastaava Kimmo Tiikkainen, Pohjois-Savon ELY-keskus, puh. 0295 026 766, kimmo.tiikkainen@ely-keskus.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Sinilevätilanne jatkuu runsaana Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Satakunta)25.7.2024 11:52:03 EEST | Tiedote
Sinilevähavainnot ovat lisääntyneet Lounais-Suomen meri- ja sisävesialueilla viime viikkoon nähden. Sekä Saaristomerellä että Selkämerellä on havaittu runsaita sinileväesiintymiä. Saaristomerellä levää on havaittu hyvin runsaissa määrin aina sisäsaaristosta ulkosaaristoon, esimerkiksi Naantalissa, Kaarinassa, Kemiönsaarella ja Paraisilla sinilevää on ollut paljon.
Sinilevätilanne heikentynyt Lounais-Suomen alueella (Varsinais-Suomi, Satakunta)18.7.2024 11:48:48 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen sinilevähavainnot ovat lisääntyneet viime viikosta satelliittikuviin ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakioseurannan tietoihin perustuen. Sinilevää on havaittu hyvin runsaissa määrin erityisesti Saaristomeren sisä- ja välisaaristossa, mutta runsaita havaintoja on myös Selkämereltä. Suurin osa leväesiintymistä on sijainnut merialueilla, mutta myös joillakin sisävesialueilla on havaittu sinilevää.
Förbindelsebåtstrafiken till Kalvö i Borgå fortsätter från och med 18.7.17.7.2024 14:46:08 EEST | Tiedote
Den avbrutna förbindelsebåtstrafiken till Kalvö kommer att fortsätta från och med i morgon (18.7). Till alla förbindelsebåtsrutter i Borgå och Sibbo har nu hittats tillfälliga trafikanter. De tillfälliga trafikanterna fortsätter på Borgå och Sibbo rutterna tills en långvarig trafikeringslösning kan ordnas.
Yhteysalusliikenne Porvoon Kalvöhön jatkuu 18.7. alkaen17.7.2024 14:46:08 EEST | Tiedote
Porvoon yhteysalusreitin keskeytynyt liikenne Kalvöhön jatkuu huomenna (18.7.) alkaen. Kaikille Porvoon ja Sipoon yhteysalusreiteille on löydetty nyt tilapäiset liikennöitsijät. Tilapäiset palveluntuottajat jatkavat Porvoon ja Sipoon reiteillä liikennöintiä, kunnes pysyvä ratkaisu saadaan järjestettyä.
Liikennekatkos Kaitainsalmentiellä Sotkamossa17.7.2024 09:16:12 EEST | Tiedote
Maantierummun vaihtotyö katkaisee liikenteen Kaitainsalmentiellä Sotkamossa. Liikenne katkaistaan vaihtotyön ajaksi 29.7. – 7.8.2024. Liikenne ohjataan kiertoreitille, joka kulkee Ristijärventien, Kainuuntien, Pohjavaarantien, Pekkiläntien ja Hyttisentien kautta takaisin Kaitainsalmentielle. Urakoitsijana toimii Savon Kuljetus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme