Pirkanmaan hyvinvointialueen terveydenhuollon puolesta asioinnin mahdollisuudet yhdenmukaistuvat
Asiointi täysi-ikäisen ja alaikäisen puolesta helpottuu. Täysi-ikäisen aikuisen puolesta asioiva voi Suomi.fi-valtuutuksella nähdä valtuuttajansa terveydenhuollon tiedot ja asioida sähköisissä palveluissa hänen puolestaan. Läheisellä on jatkossa mahdollisuus myös asioida ilman Suomi.fi-valtuutusta käynti- tai palvelukohtaisesti aikuisen tai lapsen puolesta.

Aiemmin Pirkanmaalla solmittiin puolesta asiointia koskevia sopimuksia kuntakohtaisilla lomakkeilla ja järjestelmien erilaisuuden vuoksi valtuutustiedot eivät näkyneet eri asiointipisteillä. Uusien toimintatapojen myötä puolesta asiointi toimii yhtenäisesti kaikilla hyvinvointialueen asiointipisteillä.
Asiointi Suomi.fi-valtuuksilla täysi-ikäisen henkilön puolesta
Täysi-ikäinen henkilö, jolla on asiaan liittyvä sähköinen Suomi.fi-valtuus, voi asioida ja käydä tarkastelemassa terveystietoja toisen täysi-ikäisen henkilön puolesta. Valtuutus annetaan ja haetaan Suomi.fi-palvelusta vahvasti tunnistautumalla. Sekä valtuuttajan että valtuutetun on tunnistauduttava palveluun valtuutuksen pyytämistä tai antamista varten.
Valtuutettu pystyy asioimaan valtuuttajan puolesta kirjautumalla Pirkanmaan hyvinvointialueen sähköisessä asioinnissa omalle asiointitililleen. Asiakkaan asiointikunnan mukaan sähköisessä palvelussa voi varata, siirtää ja perua käyntiaikoja. Palvelussa voi myös täyttää sähköisiä lomakkeita, kuten yhteydenotto- tai esitietolomakkeita.
Palvelutapahtumakohtainen asiointi täysi-ikäisen henkilön puolesta
Jos sähköistä valtuutusta ei ole mahdollista tehdä, täysi-ikäinen henkilö voi antaa läheiselleen palvelutapahtumakohtaisen oikeuden puolesta asiointiin. Valtuutuksen saanut voi saada läheiselleen jatkohoito-ohjeita tai varata hänen puolestaan käyntiin liittyviä aikoja ja viestitellä terveydenhuollon ammattilaisille asiaan liittyen puhelimitse tai chatilla. Palvelutapahtumakohtainen puolesta asiointi on suunniteltu helpottamaan ikääntyneen läheisten elämää, jotta he voivat entistä paremmin huolehtia ikääntyneen omaisensa terveysasioista.
– Iäkäs henkilö voi vastaanotolla asioida yhdessä läheisensä kanssa ja ilmaista toiveensa siitä, että läheiselle soitetaan vastaukset ja jatkohoito-ohjeet. Asiakkaan toive dokumentoidaan ja sitä kunnioitetaan kaikissa kyseiseen asiointitapahtumaan liittyvissä asioissa, kertoo digitalisaation hankepäällikkö Taru Manner.
Puolesta asiointi alaikäisen asiakkaan asioissa
Huoltaja voi yleensä asioida terveydenhuollon sähköisissä palveluissa alle 12-vuotiaan lapsensa puolesta. Oikeus asioida lapsen puolesta tarkistetaan väestötietojärjestelmästä.
Terveydenhuollon ammattilainen arvioi alaikäisen päätöskyvyn jokaisen käynnin yhteydessä ja aina määrätessään tai uusiessaan reseptin. Arvioon vaikuttavat muun muassa lapsen ikä, kypsyystaso ja käynnin syy. Ammattilainen kirjaa hoitotilanteessa alaikäisen päätöskyvyn. Jos alaikäinen ei ole päätöskykyinen, hänen tietonsa näkyvät huoltajille sähköisissä palveluissa ja he voivat hoitaa hänen terveysasioitaan.
Päätöskykyiseksi arvioitu 12–17-vuotias nuori päättää terveydenhuollossa asioidessaan, saavatko hänen tietonsa näkyä huoltajalle ja voiko huoltaja asioida hänen puolestaan. Jos päätöksentekokykyinen 12–17-vuotias nuori antaa huoltajalleen käyntikohtaisen oikeuden tietoihin pääsyyn, huoltaja näkee tiedot OmaKannasta ja pääsee varaamaan aikoja alaikäisen puolesta ei-sensitiivisissä asioissa, kuten ajanvarauksen rokotukseen tai terveystarkastukseen puhelimella tai chatilla.
Huoltaja näkee alaikäisen terveydenhuollon tietoja, kun
- alaikäinen on alle 12-vuotias (Asiakastietolaki 703/2023).
- alaikäinen on päätöskykyinen ja sallii huoltajalle käyntiin liittyvien tietojen näyttämisen, asiasta viestittelyn ja käyntiin liittyvän ajan varaamisen. Ammattilainen kirjaa tiedon potilastietojärjestelmään.
- alaikäisen päätöksentekokyky arvioidaan sellaiseksi, ettei hän ole kykenevä hoitamaan asiaansa.
Huoltaja ei näe alaikäisen terveydenhuollon tietoja, kun
- alaikäinen todetaan kykeneväksi päättämään itse hoidoistaan ja alaikäinen ei anna lupaa olla yhteydessä huoltajiin.
- alaikäisen päätöksenkyky arvioidaan sellaiseksi, ettei hän ole kykenevä hoitamaan asiaansa, mutta hän perustellusti vastustaa yhteydenottoa huoltajaan.
Puolesta asiointi kehittyy vuoden 2024 aikana
Pirkanmaan hyvinvointialueen puolesta asioinnin palvelua kehitetään vaiheittain.
Kevään 2024 aikana avautuu mahdollisuus liikkuvien lähipalveluiden kokeilussa avustettuun valtuutukseen, jolloin Suomi.fi-valtuutuksen voi tehdä sosiaali- ja terveyspalvelukäynnillä ilman sähköistä tunnistautumista.
Loppuvuodesta 2024 otetaan käyttöön yhtenäinen sosiaalipalveluiden asiakastietojärjestelmä, jonka myötä myös sosiaalipalveluihin liittyviä tietoja näytetään OmaKannan kautta. Seuraavassa vaiheessa myös sosiaalipalveluihin saadaan puolesta asioinnin mahdollisuus.
Yhteyshenkilöt
Digitalisaation hankepäällikkö Taru Manner
Puh:044 422 2019taru.manner@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.
Puolesta asiointia kehitetään Hoitoon pikaisesti Pirkanmaalla uusilla toimintamalleilla (Hoppu) -hankkeessa. Suomen kestävän kasvun ohjelman (RRP) Pirkanmaan Hoppu-hanke on rahoitettu Euroopan unionin kertaluonteisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU). Suomen kestävän kasvun ohjelmalla tuetaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Pirkanmaan hyvinvointialueen Pitkäniemen tiloissa ilkivaltaa17.4.2025 14:44:21 EEST | Tiedote
Tyhjiksi jääneissä tiloissa on tehty ilkivaltaa ja teko videoitu TikTokiin.
Hoitojonoja on saatu purettua Pirkanmaan hyvinvointialueella16.4.2025 15:27:37 EEST | Tiedote
Kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsy on saatu lain edellyttämälle tasolle monilla erikoisaloilla Pirkanmaan hyvinvointialueella. Hoitoon pääsyä on nopeutettu esimerkiksi uusilla toimintatavoilla ja lisätöillä.
Ajantasaiset tunnusluvut on julkaistu Pirha lukuina -verkkosivulla16.4.2025 14:39:45 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen keskeiset tunnusluvut ovat nyt kaikkien nähtävillä osoitteessa pirha.fi/pirhalukuina. Pirha lukuina -palvelu tarjoaa tilastotietoa niin asukkaille, päättäjille kuin mediallekin.
Tays Sastamalan reuma-, lääkehoito- ja endokrinologian poliklinikan sekä Tays Valkeakosken unipoliklinikan potilaat hoidetaan jatkossa Tays Keskussairaalassa16.4.2025 13:39:03 EEST | Tiedote
Tays Sastamalan reumapoliklinikan, endokrinologian poliklinikan ja lääkehoitopoliklinikan potilaat hoidetaan 5.5.2025 alkaen Tays Keskussairaalan poliklinikoilla. Tays Valkeakosken unipoliklinikan potilaat siirtyivät Tays Keskussairaalan unipoliklinikan potilaiksi helmikuussa.
Aluehallitus lähetti päivätoiminnan vaihtoehdot aluevaltuuston keskusteluun14.4.2025 12:48:20 EEST | Tiedote
Aluehallitus käsitteli ikäihmisten kuntouttavan päivätoiminnan sekä toimintakykyä tukevan ja yksinäisyyttä ehkäisevän ryhmätoiminnan kokonaisuutta maanantaina. Sosiaalihuoltolain mukaisen päivätoiminnan kokonaisuus menee aluevaltuuston lähetekeskusteluun. Järjestöavustushaku sen sijaan avataan jo tiistaina 15. huhtikuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme