Psykoterapeutin selviytymisopas ihmissuhteisiin
27.3.2024 08:00:00 EET | Atena | Tiedote
Miten erottaa pakkomielle rakkaudesta? Miksi ystävä lakkasi pitämästä yhteyttä? Miksi jotkut välttelevät ristiriitoja viimeiseen asti? Miksi faktojen lateleminen toimii riidoissa huonosti? Miten selvitä elämänmuutoksista, joita ei ole itse toivonut? Miten saamme selville, mikä juuri meidän elämästämme tekee mielekästä?

Psykoterapeutti ja bestseller-kirjailija Philippa Perry nostaa uutuusteoksessaan esille yleisimpiä ihmissuhdeongelmia, joita hänen lukijansa ovat hänelle kertoneet, ja lähestyy niitä maanläheiseen mutta tarkkanäköiseen tyyliin. Useimmat ongelmat liittyvät rakkauteen, riitelemiseen, muutoksiin tai yleiseen elämäntyytyväisyyteen, ja kirja on jaoteltu näiden teemojen mukaan.
Suhteiden alussa erilaisuus kiehtoo ihmisiä, mutta suhteen kestäessä usein toivotaan toisen toimivan saman logiikan mukaisesti kuin itse. Esimerkiksi konfliktitilanteisiin voi suhtautua tunteella, toiminnalla tai faktoilla. Jos ei ymmärretä, että toinen ei toimikaan saman periaatteen tai tavoitteen mukaisesti, voi riita kärjistyä.
Lukijoiden tarinat elävöittävät Perryn kuvaamia teemoja ja tuovat esiin ihmisten moninaiset huolet, joita ei ulospäin näe. Tarinoiden tuomia oivalluksia nostetaan esiin pieninä arjen viisauksina. Eräs lukija pohtii liian rajoittavaksi muuttunutta avioliittoaan ja syyllisyyttä, joka eroamisesta seuraisi. Perry vastaa sitaatilla: ”Jos joudut valitsemaan syyllisyyden ja kaunan väliltä, valitse syyllisyys.”
Psykoterapeutti ja kirjailija Philippa Perry on työskennellyt toimittajana, toimittanut ihmissuhdepalstaa ja ollut asiantuntijana useissa dokumenteissa. Häneltä on aiemmin suomennettu kansainvälinen menestysteos Kunpa vanhempasi olisivat lukeneet tämän kirjan.
Alkuteos The Book You Want Everyone You Love* To Read (* and maybe a few you don’t)
Suomentanut Heli Naski. Kirja ilmestyy painettuna kirjana.
Arvostelukappaleet, lisätiedot: hanna-leena.soisalo@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloMarkkinointi- ja viestintäpäällikköOtava
Tietokirjat, harrasteet ja viihdekirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Uutuuskirja purkaa noitavainojen myytit ja paljastaa joukkovainojen logiikan13.3.2026 11:57:17 EET | Tiedote
Noitavainot eivät syntyneet takapajuisilla syrjäseuduilla vaan Euroopan sivistyksen keskuksissa, kirkon ja oppineiston piirissä. Marko Nenosen uutuuskirja Paholaisen salaliitto purkaa myytit noitavainojen synnystä ja osoittaa, että vainojen logiikka elää yhä yhteiskunnassamme.
Miltä tuntuu olla sosiopaatti?12.3.2026 13:17:30 EET | Tiedote
Millainen on sosiopaatin mieli sisältäpäin? Amerikkalainen psykologian tohtori ja kahden lapsen äiti Patric Gagne kertoo siitä omakohtaisesti omaelämäkerrassaan Minä olen sosiopaatti, josta tuli nopeasti kansainvälinen bestseller.
Uusi kotimainen tähtiopas johdattaa astrologian kiehtovaan maailmaan2.3.2026 10:29:13 EET | Tiedote
Marika Laijärven uutuusteos Tähtioppaasi – Vuodenkierto aurinkomerkkien valossa tarjoaa inspiroivan ja käytännönläheisen matkan astrologian maailmaan.
Stressaako? Kokeile näitä uutuuskirjan niksejä!27.2.2026 09:34:43 EET | Tiedote
Kaksi asiantuntijaa, äiti ja tytär, ovat koonneet Pieneen stressinpurkukirjaan tutkitusti toimivaa hätäensiapua stressin kourissa kamppaileville. Näitä vinkkejä stressaantunutkin jaksaa kokeilla!
Ihmeellinen purjehdusmatka jäiden keskellä25.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kiehtova tietokirja purjeveneessä asuvan pariskunnan matkasta pohjoisilla alueilla pohtii ilmastokriisin todellisuutta ja Arktiksen asemaa maailmanpolitiikan näyttämöllä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
