Turun välieräderbyssä heti jatkoaikatrilleri
TPS ja FBC Loisto tarjoilivat historiallisessa välieräderbyssään yleisölle heti avauksessa koko rahan edestä, kun TPS voitti vasta jatkoajalla 7-6. Toisessa parissa otti ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan Classic kaatamalla kotonaan SSRA:n 5-2.
Kupittaalla lähdettiin tasalukemista 4-4 päätöserään, jossa Laura Rantanen ja Veera Kuosmanen laukoivat ensin TPS:n 6–4-johtoon. Haastaja ei kuitenkaan antautunut, vaan ensin osui ylivoimalla Laura Pakarinen, ja viimeisen minuutin alussa sama pelaaja nosti tasoituksen ja pelin jatkoajalle. Sitä ehdittiin pelata melkein 12 minuuttia ennen kuin Veera Kuosmanen löysi keskeltä sektoria Eerika Kosken ja tämä siirsi ratkaisupallon ohi Maria Viitalan.
Lempäälässä osui Suvi Hämäläinen Classicille jo ottelun kolmannella minuutilla, mutta lisää maaleja nähtiin vasta kolmannessa erässä, kun ensin Hämäläinen ja sitten Natalia Pitkäkangas kasvattivat eroa. Katja Nättilän kavennus ei pelin suuntaa kääntänyt, kun Natalia Pitkäkangas osui Classicille jo minuuttia myöhemmin. Oululaisten yritys ilman maalivahtia tuotti Suvi Hämäläiselle tyhjiin illan kolmannen maalin ja viimeisellä sekunnilla Hanna Niemelän kavennuksen.
SSRA ja Classic kohtaavat toisen kerran heti sunnuntaina.
F-liigakarsinnassa SBS Wirmo löi kotonaan Pirkat 3-2, vei ottelusarjan 3-1 ja jatkaa karsinnan toiselle kierrokselle O2-Jyväskylää vastaan. Tänään nähtiin maaleja vasta toisessa erässä, jossa ensin kotijoukkue kuittasi vieraiden avausmaalin ja nousi Jenna Kurpan ylivoimaosumalla johtoon. Kolmannessa erässä Kalpana Tarvainen vielä laukoi Pirkat tasoihin, mutta jo ennen erän puoliväliä Petra Juusela iski voittomaaliksi jääneen 3–2-osuman.
Toisen kierroksen otteluparit ovat O2-Jyväskylä–SBS Wirmo ja Jokerit SB–Welhot.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Jymyltä poikkeuksellinen uudistus: tavoitteena kaikista kotiotteluista ilmaistapahtumia9.6.2024 18:00:00 EEST | Tiedote
F-liigassa pelaava Nurmon Jymy lanseeraa ensi kaudeksi täysin uudenlaisen kampanjan: seuran tavoitteena on saada kaikista liigapeleistä ilmaistapahtumia koko kaudelle.
F-gaala huipensi salibandykauden: Justus Kainulainen ja Miisa Turunen F-liigan arvokkaimmat pelaajat24.5.2024 22:18:08 EEST | Tiedote
Kotimainen salibandykausi huipentui tänään Lempäälän Bläk Boksissa pidetyssä F-gaalassa, jossa F-liiga ja Salibandyliitto palkitsivat kauden parhaat.
Näin eteni F-liiga draft – Karlis Bitmanis ja Martyna Gradzka tämän vuoden ykkösvaraukset24.5.2024 16:23:56 EEST | Tiedote
Viime vuonna lanseerattu F-liiga draft järjestettiin tänään toisen kerran, ja nyt varaamaan pääsivät myös F-liigan naisten joukkueet. Miesten ykkösvaraus löytyi tänäkin vuonna Latviasta, kun ensimmäisenä valinnut FBC Turku huusi Karlis Bitmanisin nimen.
Mediakutsu: Uusia huippunimiä Suomeen? Tervetuloa seuraamaan historian toista F-liiga Draftia21.5.2024 13:11:17 EEST | Kutsu
Perjantaina 24.5. järjestetään historian toinen F-liiga Draft, kun liigaseurat varaavat ulkomaalaisia huippunimiä riveihinsä. Samalla nähdään odotettu uudistus, kun naisten sarjan hyppää mukaan konseptiin. Media on lämpimästä tervetullut seuraamaan tilaisuutta paikan päälle Bläk Boksiin Ideaparkkiin.
Ratkaisu viimeisellä minuutilla – Oilers palasi mestariksi 18 vuoden jälkeen28.4.2024 20:18:07 EEST | Tiedote
Oilers palasi 18 vuoden tauon jälkeen salibandyn miesten Suomen mestariksi, kun se löi Hakametsän jäähallissa Classicin 6-4 Justus Kainulaisen ja Aaro Astalan viimeisen minuutin maaleilla ja vei ottelusarjan 4-3. Ratkaisufinaalia seurasi 2100 katsojaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme