Westend Indians lähetti mestarit kesälomalle, SPV kavensi voitot jatkoajalla
Westend Indians varmisti toisena joukkueena ja toisena espoolaisena paikan F-liigan välierissä, kun se löi kotonaan TPS:n 5-4 ja vei ottelusarjan 4-1. Illan toisessa parissa SPV kukisti vieraissa Nokian KrP:n jatkoajalla 5-4 ja kavensi sarjan tilanteeksi 2-3.
Otahallin ensimmäisen maalin osui selkä seinää vasten pelannut TPS, mutta jo avauserässä Samuli Junnila ja Valtteri Kainulainen nostivat Indiansin edelle. Toisessa erässä kotijoukkue johti jo 3-1 ja erän puolivälissä 4-2, mutta Waltteri Vesterinen korkean pompun kautta ja ja Jere Niemelä suorasta hyökkäyksestä laukoivat TPS:n vielä kerran tasoihin tietämättä vielä maalien jäävän Palloseuran kauden viimeisiksi. Päätösjakson ainoa osuma ja katkopelin voittomaali nähtiin erän puolivälissä: Komealla kiepsahduksella vapautunut Leevi Auranen syötti Valtteri Kainulaiselle, ja Heimo-kapteeni kruunasi nousunsa vasenta laitaa sijoituksella takatolpan viereen.
Nokian KrP kävi kolme kertaa yhden maalin johdossa, mutta SPV kuittasi joka kerta, ja seitsemän minuuttia ennen ottelun loppua Jeri Heikkilä laukoi Peliveljet ensi kertaa johtoon. KrP:n paine ilman maalivahtia toi kuitenkin kuvion alimmalle miehelle Joona Rantalalle tilaa, ja tuttu tarkka kaukolaukaus viuhui tolpan juureen. Jatkoaika ehti vanheta kaksitoista ja puoli minuuttia ennen kuin Riku Hakanen nousi vasemmalta KrP-puolustuksen pimeälle puolelle ja tälläsi rystyltä Juuso Keskisen syötön ohi maalivahti Roni Tuonosen.
SPV:n ja Nokian KrP:n kuudes kohtaaminen nähdään Seinäjoella tiistaina. Maanantaina on vuorossa ottelu Happee–Classic Jyväskylässä
Naisten välierissä Classic näytti SSRA:lle urheilun julmuutta, kun se siirtyi sarjassa jo 2–0-johtoon kaatamalla oululaiset näiden kotikaukalossa 3-2.
Oona Lehtinen laukoi SSRA:n johtoon heti ottelun alussa, ja paikkoja oli useampaankin vieraiden maalin kehysten kilistessä. Päätöserän aluksi Johanna Pirttimaan kaukolaukaus kimposi puolustajan mailasta verkkoon ja lukemiksi jo 2-0, mutta sitten pelin kulku kääntyi. Classic rankaisi Pirttimaan 2+2 minuutin jäähystä Suvi Hämäläisen salamakavennuksella, ja erikoistilanteesta syntyi myös tasoitus erän puolivälissä. Syötön alivoimalla katkaisseen Kristiina Kauppilan nousu pysähtyi, mutta takaa tullut Janina Rinne nappasi irtopallon ja kuljetti sen ohi vastaan syöksyneen Flavia Niemelän. Classicin voittomaali syntyi kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua, kun pallo karkasi SSRA-puolustajan lavasta oman maalin takana Julia Woivalinille, joka sujautti sen etukulmaan. SSRA rakensi vielä loppuun kuudella viittä vastaan huimat tasoituspaikat, mutta viimeisen sekunnin laukauskin karkasi ohi maalin.
Maanantaina on vuorossa toinen osaottelu parissa FBC Loisto–TPS, jota TPS johtaa 1-0.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Classic selvitti ottelupallon 3 011 katsojan edessä – mestaruus ratkeaa lauantaina Tampereella7.5.2025 21:16:53 EEST | Tiedote
Oilers ei päässyt juhlimaan F-liigan mestaruutta Espoon 3 011-päisen yleisön edessä, vaan selkä seinää vasten pelannut Classic voitti 10-3. Se tarkoittaa, että kulta ratkeaa vasta joukkueiden seitsemännessä kohtaamisessa. Se pelataan lauantaina klo 17 Tampereen Hakametsän jäähallissa.
Oilers käänsi ja voitti Hakametsässä – mestaruus katkolla keskiviikkona Espoossa4.5.2025 18:36:56 EEST | Tiedote
Esport Oilers on enää voiton päässä F-liigan miesten mestaruudesta kaadettuaan tänään Hakametsän jäähallin 1 105 katsojan edessä Classicin 7-4. Hallitseva mestari johtaa finaalisarjaa nyt 3-2, ja toinen perättäinen kulta on sille katkolla keskiviikkona Espoon Metro Areenalla.
Classic tasoitti finaalivoitot 2 421 katsojan edessä3.5.2025 20:11:04 EEST | Tiedote
F-liigan finaalisarja siirtyi suurille areenoille Oilersin johtaessa 2-1, mutta nyt voitot ovat tasan Classicin kaadettua mestarit Espoossa 2 421 katsojan edessä lukemin 7-5. Voiton pohjusti haastajan terävä alkurynnistys.
Voitot nyt 2-1 – finaalisarja Oilersin johdolla kohti jäähallihuipennusta1.5.2025 19:24:13 EEST | Tiedote
Finaalien avausottelun hävinnyt mestari Oilers siirtyi sarjassa 2–1-johtoon kaadettuaan Classicin sen kotikaukalossa vakuuttavasti 9-5. Neljäs kohtaaminen on lauantaina Espoon Metro Areenalla ja viides sunnuntaina Hakametsän jäähallissa.
Mestari rankaisi haastajan virheistä – finaalivoitot tasan29.4.2025 21:22:10 EEST | Tiedote
Hallitseva mestari Oilers tasoitti F-liigan miesten finaalivoitoiksi 1-1 kaadettuaan haastaja Classicin kotonaan 8-5. Avauskohtaamisen tarkalla pelillä vienyt Classic sortui nyt isoihin virheisiin, joista Oilers rankaisi armotta hattutemput laukoneiden Markus Salmen ja Aaro Astalan johdolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme